Näin kysytään esitteessä, joka on postitettu kaikille vuoden 1970 jälkeen Parikkalassa syntyneille ja myöhemmin pois muuttaneille henkilöille. Asu kärjessä Leader -hankkeessa ollaan edetty vaiheeseen, jossa tavoitellaan kirjeitse yli 3000 entistä parikkalalaista. Kampanjaesitteessä herätetään kysymys vaihtoehdosta muuttaa takaisin synnyinkuntaan. Lisätietoa kunnan mahdollisuuksista saa vastauskortilla ja ilmoittautumalla Parikkalan maaseutuasumisen seminaariin 8. lokakuuta Kirjolan koululla.
******
Asu kärjessä hankkeen tavoitteena on saada Parikkalaan uusia asukkaita ja lisätä kiinnostusta ja tietoa yrittämisen ja asumisen mahdollisuuksista Parikkalassa. Hankkeen rahoitus jakaantuu seuraavasti: LEADER (EU, valtio ja kunta) yhteensä 80 %, Parikkalan kunnan ylimääräinen rahoitusosuus 10 % ja yksityinen rahoitusosuus 10 %, josta suurin osa on talkootyötä.
Asu kärjessä hankkeen kautta paluumuuttajilla on käytössään laaja tukiverkosto, mikä helpottaa arjen haasteissa. Muuttajat tuovat kuntaan uusia yrityksiä, ideoita, ajatuksia ja mielipiteitä, ja näin vireyttävät kylien ja kunnan toimintaa.
Sah