UUKUNIEMI-SEURAN JA RESERVILÄISTEN MATKA KOLLAALLE 7-9.6 2013.
Martti Lappeteläisen epävarmuus isänsä kohtalosta päättyi Kollaan tukikohta neljään ja kenttähautausmaalle Kollaalla. Martin isä katosi 11.3.1940 Kollaan kovissa vastaiskuissa tukikohdan alueelle kaksi päivää ennen rauhan tuloa. Vihdoin Martti pääsi toteuttamaan pitkään mielessä olleen matkan näille kunnian kentille.
Matkamme alkoi pe 7.6. Mukana oli kaikkiaan 50 matkaajaa. Ensikertalaisia luovutetun Karjalan alueelle matkasi 18. Matkan vetäjinä toimivat Harri Kylliäinen ja Veikko Junna. Bussin rattia väänsi Marttisen Ville.
Matkaan lähdettiin Imatralta ja Joensuun kautta ajeltiin Niiralan rajanylityspaikalle. Rajamuodollisuudet Suomen puolella sujuivat nopeasti. Sen sijaan Venäjän passintarkastus takelteli pahemman kerran, kun töissä oli ensikertalainen rajaupseeri eikä hän aiemmin ollut edes nähnyt ryhmäviisumia. Kun joukossamme oli vielä henkilö, jolla oli pinkinvärinen pikapassi, niin johan aikaa kului lähes kolme tuntia papereita setvittäessä.
Aikanaan päästiin jatkamaan matkaa ja Sortavalan uuden marketin kautta ajeltiin Huuhanmäen entiselle varuskunta-alueelle, jonka entisessä varuskuntasairaalassa sijaitsi hotellimme Jakkimaa. Hotellin uudehko rantasauna oli käytössämme ja lähes kaikki käyttivät saunomismahdollisuuden. Muutama saunoja pulahti myös kirkasvetisessä Paikjärvessä. Illallisella matkalla mukana ollut Korsu-orkesterin alkuperäissolisti Erkki Luumi viihdytti matkalaisia laulamalla matkan teemaan osuvia lauluja.
Aamupalan jälkeen piipahdimme Lahdenpohjassa ja kirkon raunioilla. Paluumatkalla totesimme lehtitiedon pitäneen paikkansa, sillä Veikko Vennamon kotitalosta ei ollut jäljellä muuta kuin palaneet jätteet. Kertoivat mafiaporukoille tulleen riitaa talon omistuksesta. Totesimme riitelyn päättyneen kohteen tuhoon.
Lahdenpohjasta jatkoimme kohti matkan pääkohteeseen Kollaalle, jossa Veikko johti halukkaat noin 1,5 km:n päässä olleeseen tukikohta neljään, jossa käytiin Talvisodassa lopussa ankarat taistelut. Taistelujen päätteeksi vihollinen valtasi tukikohdan 11.3.1940. Tukikohtaa ei enää saatu suomalaisten haltuun rauhan astuttua voimaan 13.3. klo 11.00.
Aiemmin mainitsemani Martti Lappeteläinen kertoili tukikohdassa isästään mm. seuraavaa: Muistan kun Vieremän sankarihautausmaalla haudattiin Talvisodan sankarivainajia maaliskuussa 1940. Vaikka olin vain 4,5 -vuotias, muistan ihmetelleeni miksi isäni haudassa ei ollut arkkua, kuten viereisissä haudoissa oli? Hänen haudan pohjalla oli vain havuristi. Myöhemmin asia tietenkin hänelle selvisi; tapana oli laittaa haudan pohjalle kuusen havuista valmistettu havuristi kadonneen vainajan sijalle. Vasta 2011 syksyllä monien vaiheiden jälkeen hänelle selvisi isänsä kohtalo, sekä paikka missä isänsä kaksi päivää ennen rauhan tuloa katosi. Ennen poistumista tukikohdasta hän otti paikalta mukaan multaa viedäkseen sen isänsä haudalle Vieremän sankarihautausmaalle. Ympyrä oli sulkeutunut.
Sillä aikaa kun osa matkalaisista oli tukikohta neljässä, muut matkalaiset tutustuivat Harrin opastamana uukuniemeläisten komppanian taistelualueeseen tien tuntumassa, sekä yhteen Kollaan kuuluisan tarkka-ampujan – Simo Häyhän – käyttämään tuliasemaan. Häyhä kaatoi Kollaan taisteluissa pelkällä avotähtäimillä varustetulla pystykorva -kiväärillä yli 500 vihollista.
Ennen matkan jatkamista kävimme Kollaan kenttähautausmaalla, jossa olevalle muistomerkille Martti ja hänen poikansa Juha Lappeteläinen laskivat Karjalan värein nauhoitetun seppeleen. Haudalla lauloimme Luumin Ekin johdolla Veteraanin iltahuudon.
Kollaalta ajelimme Suojärven Prääsän ja Jessoilan kautta Aunuksen kaupunkiin, jossa yövyimme. Aamulla piipahdimme katsomassa suurta Syvärin jokea. Samalla tutustuimme PSS (Pisi, Saarimäki, Sammatus) kantalinnoitusasemiin. Tälle alueelle rakennettiin asemasotavaiheessa betonista erittäin jykevä puolustuslinja, mutta siinä ei koskaan taisteltu Kannaksen tilanteen vaatiessa joukkojen siirtoja sinne.
Vitieleen alueella Harri selosti puna-armeijan maihinnousun ja siinä käydyt taistelut. Tutustuttiin myös paikalla olleeseen kenttähautausmaahan. Laatokassakin päästiin varpaita uittamaan ja kolme urhoa pulahti sen kevätkylmiin aaltoihin.
Seuraava pysähdyspaikka oli Salmin Rajakonnussa, jossa on paikallaan Tarton rauhan 1920 rajakivi. Ennen rajaa pysähdyimme vielä Ruskealassa, jonne Kalevi Keinonen on rakentanut Herrankukkaro -nimistä kirkkoa. Kun kirkko oli lähes valmis, se syttyi tuleen viime maaliskuussa ja rakennuksen laudasta rakennettu yläpuoli paloi. Kivijalka oli kuitenkin säästynyt ja sen suojassa nautimme herkullisen bors-keiton lisukkeineen.
Kotiin palatessa Niiralan rajamuodollisuudet hoituivat melko nopeasti ja pääsimme jatkamaan matkaa koti kohti. Taas kerran matka oli sujunut ongelmitta ja sääkin meitä helli.
Kiitokset mukana olleille!
Harri, Veikko ja Ville
HKy
