Vuodenvaihteessa valmistuneen Niukkala Uukuniemen kirkonkylä välisen vesi- ja viemärilinjan tonttihaaroitustyöt ovat käynnistyneet. Olemme kytkeneet jo useampia talouksia linjastoon kevään aikana. Mm. Savo-Karjalan Virkistyskeskus on liitetty maaliskuussa, samoin monta kiinteistöä kirkkomäen alueella. Tällä hetkellä tonttihaaroituksia kaivetaan Haapaniementien varrella. Ensi viikolla siirrymme väliaikaisesti jatkamaan töitä kirkkomäen kiinteistöille ja sen jälkeen taas takaisin Haapaniemeen. Töitä on tiedossa koko kesäksi, kertoo Jouni Kaljunen Maaseutupalvelu J Kaljunen Ky:stä.
Uukuniemeltä puhelimeen tavoitettu Parikkalan kunnan vesilaitoksen esimies teknisen toimiston työnjohtaja teknikko Pekka Saukkonen toteaa, että tähän mennessä noin 30 liittymäsopimusta on valmiina ja kohteet työn alla. Nyt on korkea aika ottaa yhteyttä kuntaan, mikäli aikoo saada vielä tämän vuoden aikana liittymän tehdyksi. Ympäristökeskus on myöntänyt liittyjien omilla tonteilla tehtäviin töihin avustusta, jota on saatavilla rajoitetun ajan. Liittymäsopimuksia on saatavilla Parikkalan kunnan teknisestä toimistosta, os. Petäjikönkuja 2, 59100 Parikkala tai tulostettavissa kunnan nettisivuilla os: www.parikkala.fi , kertoo Pekka Saukkonen. Lisätietoja saa puhelimitse Pekka Saukkoselta numerosta 044 7811 224.
Sah
VESI- JA VIEMÄRILIITÄNNÄT TYÖN ALLA
Jaa juttu Facebookissa:
Kommentoi