Nuorisoseuran taloa kohennetaan ja pihaa piristetään Kärki-leader-rahoituksella parempaan kuntoon.
– Hankkeessa korjataan nuorisoseurantalon kattoa ja seinien alaosaa. Rakennukseen uusitaan ikkunoita, asennetaan vesikourut ja saliin asennetaan puulämmitteinen pönttöuuni, luettelee nuorisoseuran puheenjohtaja Sinikka Rantanen.
– Keittiöön vaihdetaan uusia kaapistoja.
Rakennustoimikunnan puheenjohtaja Jorma Berg kertoo, että kesällä 2010 aloitetaan säiden salliessa katonmaalaus ja muut ulkotyöt tehdään kesäaikaan.
– Uunin teko ja muut sisähommat voidaan tehdä talviaikaan. Kevään aikana on tulossa urakan kilpailutus, sillä nuorisoseura antaa rakennustyöt urakoitsijalle kokonaisurakkana.
– Talkooväkeä ja rakennustarvikkeita tarvitaan kuten kuusiriukuja, pintalautaa ja kelopuita.
Talon piha-alueella parannetaan sadevesien poistoa, raivataan pusikkoa, rakennetaan karjalaistyylinen riukuaita maantien viereen sekä nuotiopaikka.
Remontin pesämunaa on saatu kokoon lahjoituksilla ja tapahtumilla.
– Remontoitu talo tuo paremmin mahdollisuuksia hää- ja syntymäpäiväjuhliin, arvelee Rantanen.
– Uskomme, kun uudet sukupolvet vielä palaavat, heillä on talo missä kokoontua. Talon kohennus on lahjamme tuleville nuorisoseuralaisille.
Tulevana kesänä nuorisoseura järjestää heinäkuussa lasten Vihannesoperetti-musiikkileirin yhteistyössä Vasukkaiden, vapaa-ajan asukkaiden kanssa. Päiväleirityyppisen koululaisten tapahtuman ohjaa Herman Rechberger Vasukkaista.
Herman Rechberger on Itävallassa syntynyt suomalainen säveltäjä.
Rechberger opiskeli graafista taidetta ja kitaransoittoa Linzissä ennen kuin jatkoi kitaraopintojaan Zürichissä ja Brysselissä. Hän opiskeli Sibelius-Akatemiassa sävellystä Aulis Sallisen johdolla, josta sai diplomin 1976, sekä elektronista musiikkia ja kitaran-, nokkahuilun-, ja oboensoittoa. Vuonna 1995 hän opiskeli muun muassa Tunisiassa darabukan soittoa ja arabilaista rytmiikkaa, josta hän kirjoitti kirjan The Rhythm in Arabian Music vuonna 2003.
Rechberger on säveltänyt viisi oopperaa sekä yli 200 teosta kuorolle, orkesterille, sooloesiintyjille ja kamarimusiikkiyhtyeille. Säveltämisen ohella hän on toiminut nykymusiikin tuottajana ja YLE:n kokeilustuodion johtajana 1979−1984. Valtion taiteilija-apurahat hän on saanut vuosina 1985−1990, 1990−1995 ja 1995−2010. Rechberger on voittanut teoksillaan lukuisia kansallisia ja kansainväilisiä palkintoja.
Tutustu nuorisoseuran uuteen toimintamuotoon, kotisivuihin:
http://www.uukuniemi.info/nuorisoseura
Vasukkaiden uudet kotisivut:http://www.vasukkaat.fi/
MA-N