Uukuniemen Marttojen tilaisuudessa jaettiin tietoa nielemisestä

Uukuniemen Martat järjestivät lauantaina 15.3.2014 nielemistä käsittelevän tilaisuuden. Osallistujia oli lähes parikymmentä henkeä. Puheterapeutti Marjo Rönkkö oli asiantuntijana kertomassa mielenkiintoisella ja eloisalla tavalla aiheesta. Hän työskentelee puheterapeuttina Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä (HUS:ssa). Aluksi juotiin pullakahvit ja kaikki kuulemma läpäisivät testin, syöminen ja juominen sujuivat hyvin. Ei ollut nielemisvaikeuksia.

Nykyään puhutaan paljon ravitsemuksesta, vähän aikaa sittenhän annettiin uudet ravitsemussuositukset. Entäpä sitten kun nieleminen ei sujukaan kunnolla? Nielemisen aloitus on jo vaikeaa, ruoka tuntuu jäävän nieluun tai ruokatorveen, tai syödessä alkaa yskittää. Puheterapeutti Marjo Rönkkö selvitti havainnollisesti mihin asti ruoka silloin on päässyt. Se onkin juuttunut matkan varrelle, eikä ole päässyt mahalaukkuun asti. Tiesitkö, että henkitorven kohdalla on kolminkertainen sulkumekanismi estämässä ruuan joutumista henkitorveen. Usein vanhus, jota joudutaan syöttämään, ei halua kahden tai kolmen lusikallisen jälkeen syödä enempää. Ruoka ei ole vielä kuitenkaan mahalaukussa. Ja syöttäjä on tyytyväinen, että edes kaksi lusikallista meni.

Harmi,että viereinen Uukuniemen palvelutalo on tyhjillään asukkaista. Marjo Rönkön esityksestä olisi varmasti ollut hyötyä vanhuksia hoitaville. Sellainen vinkki jäi mieleen myös, että ei kannata heti ruokailuhetken jälkeen pötkähtää pitkälleen, on hyvä olla vähän aikaa pystyasennossa, että ruoka ehtii kunnolla laskeutua vatsaan.

Marjo Rönkkö antoi paljon käytännön vinkkejä nielemisvaikeuksien helpottamiseksi ja hän muistutti myös, että suuhygieniasta huolehtiminen on tärkeää. Kokeilimme erilaisia hauskoja nielemislihaksia vahvistavia harjoituksia. Joku satunnainen ohikulkija olisi voinut ihmetellä, että sisällä on varmaan kuoroharjoitukset, niin moniäänisesti ja vahvasti lauloimme. ”Nuotit” saimme mukaamme kotiin, joten niistä voi kerrata asioita, jos on päässyt unohtumaan.

IT

Jaa juttu Facebookissa:

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tageja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>