Uukuniemen koulun lapset mittelivät henkisissä kisoissa

Hevonen laukkaa ja lintu ilmaa haukkaa.
Pikkuinen hiiri johtoa jyrsii ja samaan aikaan kissa teroittaa sohvaan kynsii.
Koiralla on suuret hampaat ja hanhiemo käyttää kampaa.
Susi ulvoo kuuta ja majava järsii puutä.
Näitä eläimiä suojeli enkeli, vaikka enkelieläimiksi taivaaseen lenteli.
Sofia Saarinen: Eläinruno

Parikkalan kunta järjesti kolmannet koululaisten henkiset kisat Kirjolan koululla Runebergin päivänä. Kisoissa miteltiin lausunnan, yksinlaulun ja soolosoiton lahjakorttipalkinnoista.Jokainen osallistuja sai kunniakirjan ja ruusun.
Suosituimmat sarjat olivat lausunta ja yksinlaulu. Tilaisuuden tunnelma oli lämminhenkinen. Oli ilo nähdä uukuniemeläisten lasten keskinäinen reipas kannustus toisiaan kohtaan.Olin ylpeä uukuniemeläisistä!
Tuomareiden tehtävä oli vaikea, huokailimme lasten koskettavista esityksistä.Kiinnitimme huomiota mm.esitysten selkeyteeen, varmuuteen, äänen kantavuuteen ja kokonaisuuteen.

Uukuniemeläisten koululaisten esitykset toivat kunnan pohjoispäähään useita palkintoja.
Palkintojen saajia olivat Niilo Suutarisen lausuntaesitys Tikan tassut, Sulo Suutarisen Tanssin tanssin ja Sini Saarisen Ystävyyden laulu. Muita upeita esityksiä olivat lausunnat:Ville Kuutelan Hiihtojuustoa syönyt lehmä tuli hieman levottomaksi, Jutta Hietasen Oli kerran pikkuinen noita-akka, Sanna Tiaisen Vain yksi joka ymmmärtää, Heidi Jorosen Hiirulaisen hieno maja, Anni Tanskasen Akka ja viisi lasta, Petra Pääkkösen Kapo kapo karhunpoika ja Miika Hietasen Sade sekä Elias Soppolan soolosoitto Tuulien värit.Sofia Saarinen esitti itse kirjoittamansa Eläinrunon. Alakoulun palkinnot jaettiin Uukuniemen, Saaren ja Särkisalmen koulujen kesken.Kilpailuun osallistui 47 koululaista.

Koululaisten henkiset kisat järjestetään seuraavan kerran parin vuoden kuluttua.
Tuomaroimme yhdessä musiikinopettaja Päivi Jurvan ja kunnanjohtaja Alpo Kosusen kanssa.Tilaisuuden järjestelyt hoiti Parikkalan kunnan vapaa-ajanohjaaja Eeva Paakkkinen.

Kuvassa oppilaiden kanssa on opettaja Anne Kaksonen.
Maija Ala-Nikkola

Jaa juttu Facebookissa:

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tageja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>