Kesätoritoiminta on vakiintunut pysyväksi muodoksi Uukuniemellä. Kesätoreja on pidetty kirkonkylällä ainakin 1970 luvulta lähtien ja myöhempinä vuosina iltatorit käynnistettiin myös Niukkalassa. Torivastaavina toimivat alkuaikoina vain muutamat yhdistykset. Nykyään lista koostuu jo 14 eri yhdistyksestä ja yhteisöstä. Yhdistysten suuren kiinnostuksen vuoksi torivuorot arvotaan kaikkien halukkaiden kesken aikaisin keväällä.
Toreilla on tarjolla kahvin ja pullan lisäksi vastapaistettuja karjalanpiirakoita, kakkuja ja muita leivonnaisia sekä keskikesästä lähtien mm. maukkaita mansikoita. Lisäksi paikalliset käsityön taitajat ovat aina tuoneet myyntiin luomuksiaan monesti Uukuniemi-aiheisia kuultokudonnaisia ja raanuja. Uukuniemeläiseen yhdistystoiminnan varainhankintaan on kuulunut pienimuotoisten arpajaisten järjestäminen, joka on myös osa toritapahtumaa. Kiitos aktiivisten toimijatahojen paikkakuntalaiset ja kesäasukkaat ja -vieraat voivat tavata leppoisissa merkeissä kesäisin kirkonkylän ja Niukkalan toreilla.
Oheiset kuvat kirkonkylän torilta keskiviikkoiltana 1.7., jossa Uukuniemen Martat olivat torivastaavina. Väkeä kokoontui torille viitisenkymmentä ja lähes kaikki tuotteet myytiin loppuun. Ensimmäiset mansikat menivät kuin kuumille kiville. Alla oleva lista luettelee loppukesän toripäivät, järjestäjätahon, kelloajat ja paikat.
Sah
Pe 03.07 18-19.30 Vanhusten tukiyhdistys Niukkala
La 04.07 09-10.30 Seurakunta Kirkonkylä
Ke 08.07 18-19.30 Hengitysyhdistys HELI ry Kirkonkylä
Pe 10.07 18-19.30 Niukkalan maa- ja kotitalousnaiset Niukkala
La 11.07 09-10.30 Nuorisoseura Kirkonkylä
Ke 15.07 18-19.30 Uukuniemen Urheilijat Kirkonkylä
Pe 17.07 18-19.30 Kummun kyläyhdistys Niukkala
La 18.07 09-10.30 Uukuniemen Martat Kirkonkylä
Ke 22.07 18-19.30 Uukuniemen Urheilijat Kirkonkylä
Pe 24.07 18-19.30 Maamiesseura Niukkala
La 25.07 09-10.30 Kummun maaseutunaiset Kirkonkylä
Ke 29.07 18-19.30 Niukkalan maa- ja kotitalousnaiset Kirkonkylä
Pe 31.07 18-19.30 Uukuniemi-seura Niukkala
La 01.08 09-10.30 Nuorisoseura Kirkonkylä
Ke 05.08 18-19.30 Torimummot Niukkala (Huom. paikka)