Sirkan leipä on Etelä-Karjalan parasta

Etelä-Karjalan maa- ja kotitalousnaisten piirikeskus järjesti yhdessä MTK Kaakkois-Suomen kanssa RUISLEIPÄKILPAILUN, jonka voitti elokuun puolessa välissä Uukuniemen Timolahden leipuritaituri Sirkka Leppinen. Onnittelut vielä Sirkalle!

Sirkan leipä valittiin ylivoimaiseksi ykköseksi kisassa.
“Vaikka laittaa voita, joka suussa sulaa, silti jää hyvä ruisleivän maku suuhun”, arvioi kisan raati.

Sirkan leivän reserpti:
6 ruisleipää

Leipään tervitaan nyrkin kokoinen juuritaikina
5 litraa kädenlämpöistä vettä
noin 5 kg ruisjauhoja
3 tl suolaa
500 g auringonkukan siemeniä

Taikinan juurta säilytetään pakastimessa.
Illalla otetaan ruisjauhot ja taikinatiinu huoneenlämpöön.

1. Päivä

Juuri otetaan pakastimesta ja laitetaan tiinuun sulamaan.

Puolenpäivän aikoihin taikina laitetaan happanemaan: Tehdään löysä velli jauhoista veteen ja sekoitetaan puumelalla. Jätetään lämpimään paikkaan seuraavaan aamuun. Hämmennetään silloin tällöin.

2. Päivä

Lisää tiinuun suola, pieni nokare hiivaa ja nousujauhoja sen verran, kuin melalla jaksaa hämmentää, anna kohota noin 3 tuntia. Tämän jälkeen taikina alustetaan käsin sopivan kiinteäksi. Jätä taikina kohoamaan noin 3 tunniksi. Leivo taikina pyöreiksi leiviksi ja kohota noin 30 min. Paista 230-250 C asteessa noin tunnin. Tottunut paistaja tuntee kypsyyden leivänpohjaa kopauttamalla. Anna leipien jäähtyä leivinliinan alla.

Parikkalan- Rautjärven sanomat 2.2. 2012

MA

Jaa juttu Facebookissa:

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tageja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>