Röyhkeitä bensavarkaita Kalasatamassa

Hevoskallion venesataman parkkipaikalle autonsa jättäneitä odotti ikävä yllätys torstai-aamuna. Tankit oli tyhjennetty poraamalla reikä bensatankin pohjaan ja valuttamalla menovedet ulos. Eipä siitä saaren asukkailla ollut muuta mahdollisuutta kuin soittaa hinausapua paikalle. Varkaat olivat kelpuuttaneet vain bensiiniä saaliikseen, jota kertyi arvioiden mukaan satoja litroja. Tihutyötä oli siis tehty pitkä rupeama keskiviikon 18.8. ja torstain 19.8. välisenä yönä ja tekijöitä on ollut isompi pitkäkyntisten kopla. Rosvoilla on ollut tynnyreitä tai kanistereita ja isompi auto esim. pakettiauto tai farmari. Mahdollisesti mukana on ollut toinenkin ajoneuvo, joka on pitänyt vahtia Värtsintien tuntumassa.

Vahingot nousevat tuhansiin euroihin, joista suurimmat ovat autojen tankkien korjauskulut. Kalasataman valvontaa tullaan tiukentamaan käyttäjien eli rajavartiolaitoksen, ammattikalastajien ja venekerhon yhteistyönä. Kameravalvonnan lisäämismahdollisuutta tutkitaan.

Mikäli havaitsit epämääräistä liikettä tai sinulla asiasta tietoa voit soittaa poliisin vihjenumeroon 071 873 7199 tai Imatran poliisiasemalle p. 071 873 0321. Poliisi tutkii asiaa. Vasukkaat kiittävät rajavartiolaitosta asiasta tiedottamisesta asianosaisille.

22.8.2010 Mirja Ulmanen, Vasukkaat ry

Jaa juttu Facebookissa:

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tageja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>