Papinniemen leirintäalueella oli vielä hiljaista tiistaina 17.6. Muutamat karavaanarit olivat uhmanneet meneillään olevia kylmiä säitä ja uskaltautuneet parkkeeraamaan autonsa tuuliselle rannalle. Leirintäalueen yrittäjä Matti Moller ei ole kuitenkaan huolissaan alkukesän hiljaisuudesta, sillä Papinniemessä sesonki pyörähtää perinteisesti käyntiin vasta juhannuksesta.

-Toukokuun lopussa ja kesäkuun alussa kävi jo mukavasti porukkaa, mutta näköjään ilmat ovat taas ajaneet ihmiset pois. Peruutuksilta on kuitenkin vältytty, joten ei tässä takaiskuja vielä säiden takia ole tullut. Siinä on joku ihme luonnonlaki, että sesonki alkaa vasta juhannuksen tienoilla. Juhannus kun olisi kesäkuun alussa niin mikäs tässä olisi ollessa, leikittelee Moller.
Mollerilla on menossa nyt toinen kesä Papinniemen leirintäalueen yrittäjänä. Ensimmäisen kesän haasteet ja uuden opettelu on takanapäin. Moller aikookin jatkaa hyväksi toteamalla linjallaan.
-Viime kesä oli vähän kiireisempi mitä odotin, johtuen hyvistä ilmoista. Loppukesästä meinasi niin sanotusti pelihousut revetä, mutta hyvin siitä lopulta selvittiin. Nyt kaikki tulee paljon enemmän rutiinilla. Ei mene turhaa aikaa lupa-asioiden selvittelyyn tai nettisivujen säätämiseen. Pystyy täysillä keskittymään olennaiseen, kertoo Moller ja jatkaa että luvassa on tänä kesänä päättäjäistapahtuma ja mahdollisesti myös trubaduuri-iltoja.
Mollerilla on kokin ammattitutkinto ja hän on panostanut ruokapuoleen. Yhteistyötä on jatkettu tänäkin kesänä Uukuniemellä sijaitsevien Suurtuvan lammastilan ja Hovilan tilan kanssa. Biisonin ja lampaanlihan lisäksi tarjolla on ajoittain myös herkullista Pyhäjärven muikkua.
Parikkalan kunta on juuri kunnostanut leirintäalueen ikääntyvien mökkien kaiteita, laitureita ja muita pikku vikoja. Viime vuonna valmistuneeseen ulkovarastoon tulee nyt sähköt. Lisäksi muutamia puita on kaadettu, jotta karavaanareita mahtuu enemmän. Ehostusta on siis jälleen tehty vaikka Papinniemen tulevaisuus nousee kerta toisensa jälkeen esille. Moller ei ota kantaa leirintäalueen kohtalosta, mutta yhden toiveen hän esittää.
-Toivon että paikka säilyisi sellaisena koko kansan kohtauspaikkana. Turha tässä on kuitenkaan vielä niin pitkälle murehtia, nautitaan nyt tästä kesästä ja juhannuksesta!
-TT

Papinniemen juhannus 20.06.2014:
Klo 20.00 Perinteinen juhannuskokko
Klo 21.00 Papinniemen karaoke
klo 24.00 alkaen Ilmainen sekasauna
Tarjolla myös makkaraa grillistä. Kahvia ja leivonnaisia.
https://www.facebook.com/papinniemi
http://www.papinniemicamping.net/
