Niukkalan kylänraitti kaipaa kohennusta

Vanhustentukiyhdistyksen kerhohuoneeseen kokoontui lauantaina kymmenkunta kyläläistä keskustelemaan Niukkalan kylänraitin kohentamisesta. Keskustelutilaisuuden järjestivät Etelä-Karjalan Kärki-Leader ja paikalliset puuhahenkilöt Auli Terävä ja Markku Uimonen.

Tilaisuudessa oltiin yhtä mieltä siitä, että kylä kaipaisi ilmeen kohotusta. Etenkin Tokkarin rannassa ja Rajapirtin ympäristössä puusto peittää pahasti näkyvyyttä. Samoihin asioihin oli kiinnitetty huomioita viime syksynä toteutetussa katselmuksessa ja siitä tehdyssä raportissa.

Markku-Pekka Antikainen Kärki-Leaderistä kertoi mahdollisuudesta hakea hankerahaa erilaisiin kylämiljöön kehittämiseen liittyviin investointeihin. Rahoituksen edellytys on, että hakijana on jokin yhdistys. Niukkalassa ei ole kyläyhdistystä mikä nähtiin puutteena ja sopivaa muuta yhdistystä ei hakijaksi keksitty. Markku-Pekka lupasi kuitenkin asiaa vielä tiedustella.

Palaverissa todettiin yhteisesti, että vaikka varsinaista hanketta ei käynnistettäisi, voidaan paljon tehdä muutenkin. Suurimmat raivaustarpeet sijaitsevat kunnan omistamilla maa-alueilla ja päätettiinkin olla kuntaan yhteydessä puuston harventamiseksi sekä Tokkarissa että Rajapirtin ympäristössä. Lisäksi järjestetään mahdollisesti talkoilla muuta raivausta.

Toivottiin myös, että kaikki kyläläiset ja maanomistajat olisivat myös itse aktiivisia omien pihojen ja ympäristön kunnostamisessa. Moni ennestään vahvasti kyläkuvaan kuulunut yksityiskohta on jäänyt huomaamatta pusikoiden sisään. Apuna kohennusta tarvitsevien kohteiden löytämisessä ja toteutuksessakin voidaan käyttää vaikka Kiehtova kylänraitti -raporttia, joka avautuu tästä linkistä http://www.uukuniemi.info/bannerit/Kiehtova_kylanraitti_NIUKKALA.pdf

JL

Jaa juttu Facebookissa:

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tageja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>