Loppiaisen terveisiä Myrskylästä
Parikanniemisäätiön toiminnanjohtaja Markku Liukkonen vieraili Myrskylän seurakunnassa jumalanpalveluksessa ja seuroissa. Hän kertoi Parikanniemisäätiöstä, joka perustettiin vuonna 1967 vaalimaan uukuniemeläisen herätyksen perintöä.
Ennen säätiön perustamista toiminta tapahtui Parikanniemen Orpokotiyhdistys ry:n puitteissa, joka on perustettu jo vuonna 1917.
Lastenkodin perusti Uukuniemelle vuonna 1915 Väinö Hoikka, joka oli parantunut vaikeasta sairaudesta Helena Konttisen kautta. Työhön tuli mukaan hänen sisarensa Aura Latvus sekä muita, joiden elämää paikkakunnalla alkanut herätys oli koskettanut. Koti toimi Uukuniemellä vuoteen 1944, jolloin se jouduttiin alueluovutusten yhteydessä jättämään luovutettuun Karjalaan. Nykyisellä paikallaan Ristiinassa koti aloitti toimintansa vuonna 1949.
Saarnassaan Myrskylän kirkossa Markku Liukkonen puhui mahdollisuudesta, jonka hän näkee nuorissa.
– Nykyään tarvitaan ääniä ja ihmisiä, jotka tekevät uutta. Kun vanhenemme, emme halua muutoksia emmekä näe muutoksen tarvetta, Liukkonen lausui.
Hän toi esiin kolme elämän aluetta koulun, kirkon ja sairaalan, joita tarvitaan ihmiseksi tultaessa. Ne kolme ovat ihmistä varten.
Loppiaisen sanomassa tietäjät menivät Herodeksen valtakuntaan, missä oli vain voittajia ja voitettuja. Tietäjät halusivat tietoa.
– Tieto lisää omanarvon tuntoa ja vie kehitystä eteenpäin. Tietäjät halusivat löytää Lapsen luo, koska he halusivat välittää tietoa eteenpäin. Sitä tietoa, että Jumalan on hyvä ja Jumalan käsi on ystävän käsi.
Seuroissa oli mukana Parikanniemisäätiön ystäviä sekä karjalaisia, joiden juuret löytyvät Uukuniemeltä.
Osallistuin viime vuonna syyskesällä Parikanniemisäätiön Orpokotijuhlille ja kävin kesänaapureiden kanssa seuroissa Uukuniemen kirkonkylällä kirkkoherra Erkki Lemetyisen kesämökillä, Pyhäjärven rannalla. Ne tilaisuudet kokosivat karjalaista kansaa, niin kuin Uukuniemellä sanotaan isien uskon äärelle. Seurapuheet, virren veisuu, vahva talkoohenki. Läsnä konstailemattomuus ja aitous.
Orpokotijuhlien jumalanpalvelus kokosi kirkon pihamaalle monia kuuntelemaan, ja muistelemaan juuriaan. Lasten ohjelmassa elettiin nykypäivää mukulamessun ja muun tekemisen muodossa.
Koin olevani siellä eräänlaisilla suomalaisuuden juurilla.
Keskustelin kahden kolmikymppisen nuoren kanssa ja kyselin heiltä miksi he tulevat Orpokotijuhlille. Karjalainen kieli, sanonnat ja niiden sisällöt, he kertoivat. Niiden kautta voi löytyä ymmärrys omiin juuriin.
66. Orpokotijuhlat pidetään Saaren kirkolla Parikkalassa 13.-15.8.2010,
Orpokotijuhlien historiaa http://www.parikanniemi.fi/tapahtumat.html
Uukuniemi-seuran sivuilla: Uukuniemeläinen herätys, joka vuosisadan alussa sai muotonsa Helena Konttisen kautta.
Yrjö Viitikon juhlapuhe 1.7.2007 Uukuniemijuhlilla http://www.uukuniemiseura.fi/viitikko.htm
Israelin matka 8.-15.4.2010.
Keväinen Israelin matka. Matkanvetäjinä khra Erkki Lemetyinen, ensikertalaisena Markku Liukkonen. Oppaana tunnettu ja arvostettu Israelin tuntija Pentti Holi. Vastuullinen järjestäjä Matkatoimisto Lomamatkat. Lisää matkasta sivulla: http://www.parikanniemi.fi/ajankohtaista.html
Maija Ala-Nikkola