Lapsoset ketterät kotihaasta koivusta oksat taittaa. ..

Vastamestari Aaro Tynkkysen ohjeet juhannusvastaan:

– Saunavastaan haetaan metsästä noin puolen metrin pituisia rauduskoivunoksia. Puun tunnistaa karheista lehdistä.

– Vasta kootaan toiseen käteen oksa kerrallaan. Lehden alapuoli tulee olla päällepäin.

– Vastaa käännetään välillä hieman, kunnes syntyy lattamainen kimppu, jossa koivun lehden oikeat puolet ovat vastakkain. Hyvä kimppu mahtuu etusormen ja peukalon väliin.

– Lopuksi kuoritaan ja taitetaan noin puolimetrinen panka vastalle.

– Sopivan kokoinen vasta sidotaan kierretyllä rengasmaisella koivupangalla, jonka alkupäät pujotetaan oksien väliin piiloon. Mitä tiukemmin pangan saa kierrettyä, sitä napakampi vastasta tulee.

– Kertakäyttövastoja voi tehdä syksyyn saakka, niin kauan kun lehti on vihreä.

– Ja sitten saunomaa ja vastomaan.Lauteille lähes kylmää vettä isohkoon astiaan, johon vihta kokonaan upotetaan.

” On parasta antaa vastan itsekseen totutella lauteitten kuumuuteen, ihmiskehon lailla hiljalleen lämmitä, hiostua, norjentua ja valmistua kylpykuntoon, niin kuin tekee kiirehtimättä sen käyttelijäkin.”
Kansatieteilijä Sakari Pälsi kaunokirjaili vuonna 1961

Jos vielä kiinnostaa löytyy Ylen Elävästä arkistosta löytyy Pikku Kakkosen video vastan teosta:
http://www.yle.fi/player/player.jsp?name=El%E4v%E4+arkisto%2F00408_1

MA-N


Jaa juttu Facebookissa:

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tageja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>