Kesälahti City Mahaton rullaa eteenpäin yötä päivää

 

Pro Kesälahti ry:n Kesälahti City Mahaton -tapahtumaa vietetään 19.5.-25.5.2017 jo kolmannen kerran, tällä kertaa yhtenä Suomi 100 -juhlatapahtumista. Viiden kilometrin mittaista lenkkiä kierretään viestimuotoisesti yhteensä 145 tuntia, joko jalkaisin tai ei-moottoroiduilla kulkupeleillä (lukuun ottamatta liikuntarajoitteisia viestinviejiä). Jokaiseen kierrokseen on varattu aikaa tunti. Ensimmäinen viestiosuus starttasi perjantaina klo. 15 Kesälahden torilta, joka toimii tapahtuman keskuspaikkana. Toimisto päivystää vuorokauden ympäri! Helatorstaina 25.5. klo. 15-16 kierrettävä päätöskierros on kaikille yhteinen ja se täyttää koko kylänraitin.

Juhlavuoden kunniaksi myös Mahatonta oheisohjelmaa on tarjolla runsaasti. Lauantaina vietetään lähiruokapäivää, jolloin myynnissä on esimerkiksi järvikalaa, lähilihaa ja leivonnaisia. Sunnuntaina teemana on Suomen itsenäistyminen. Päivän aikana kuullaan  Itä-Suomen yliopiston erikoistutkija Ismo Björnin luento aiheesta “Kesälahti, Pohjois-Karjala ja Suomi vuonna 1917”,  Keski-Karjalan puhallinorkesterin konsertointia ja päivän päätteeksi Kesälahden kappeliseurakunnan “Virsiseurat”.

Maanantai on sotavuosien ja evakoiden päivä. Torilla teemana on kierrätys, jolloin on mahdollista saada opastusta jätteiden lajitteluun, huussin ja kompostorin rakentamiseen ym. Iltapäivällä paikalla on myös pikaräätäli tekemässä pieniä vaatekorjauksia, sekä edustajat Lassila & Tikanoja Kiteen toimipisteeltä antamassa opastusta ja vinkkejä. Tiistaina, liikkumisen ja lasten päivänä esiintyy Kengurumeininki -yhtye. Lisäksi lapsille on pystytetty pomppulinna koko päivän ajaksi. Liikunnalliseen päiväohjelmaan kuuluu myös kahvakuulailua, frisbeegolf-opastusta, liikunnallista toimintaa kouluikäisille ja toritanssit Timo Uuksulaisen säestyksellä.

Keskiviikko on energiapäivä sekä nuorten päivä, jolloin esillä on muun muassa itse tuunattu sähköauto ja sähköavusteinen pyörä. Pohjois-Karjalan pelastuslaitos esittelee “Turvaa maaseudulle” -hanketta ja alkuillasta kuullaan paikallisten nuorten musiikkiesityksiä. Mahattoman päätöspäivän teemana on paikallinen kulttuuri. Päivän aikana kuullaan runsaasti musiikkiesityksiä ja torialueelta löytyy muun muassa kädentaito- ja tuunauspajoja. Päätösseremoniat alkavat klo. 15.15.

Pyörähdä paikalle vaikka joka päivä! Ohjelmaan voi tutustua Pro Kesälahden Facebook -sivuilla (linkki) tai www.prokesalahti.fi. Nettisivuilta löytyvät myös Mahattoman viestivuorot.

 

 

K.L.

Jaa juttu Facebookissa:

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tageja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>