Uukuniemen vapaa-ajan asukkaat Vasukkaat ry:n vuosikokous valitsi yksimielisesti yhdistyksen uudeksi puheenjohtajaksi arkkitehti Jarkko Valjuksen (47). Yhtiökumppaninsa kanssa omaa arkkitehtitoimistoaan Savonlinnassa pyörittävä Valjus on toiminut edellisellä kaudella hallituksen varapuheenjohtajana.
-On varsin haastavaa astua pitkäaikaisen puheenjohtajan Mirja Ulmasen saappaisiin. Yritän omassa tehtävässäni luotsata vasukastoimintaa edelleen nousujohteisesti, kuten se on viime aikoina kehittynyt. Jäsenmäärä on kasvanut viime vuonna noin 10 prosenttia ollen 220 jäsentä, ynnää uusi puheenjohtaja.
Kirkkolammen rannalla vapaa-aikaansa viettävä kesä-uukuniemeläinen Jarkko Valjus kertoo ensikokemuksen Uukuniemestä juontavan jo 1980 luvulle.
-Teiniaikana seurustelin nykyisen vaimoni Jaanan kanssa, mutta tiemme erosivat vuosikymmeniksi, kunnes totesimme kuuluvan toisillemme. Vuodesta 2009 asti olemmekin viettäneet liikenevän vapaa-aikamme Uukuniemellä. Toimistolle Savonlinnaan ei ole kuin tunnin matka, siksi teen paljon töitä myös vapaa-ajan asunnoltamme, kertoo Jarkko.
Vuosikokouksessa julkistettiin vuoden 2013 vapaa-ajan asukas. Tittelin ansioistaan sai Raija Tiainen, jota Mirja Ulmanen puheessaan kiitteli esimerkillisen energiseksi ja innostavaksi vasukkaaksi.
Vasukkaiden hallitus jatkaa entisessä kokoonpanossa Mirja Ulmasen pysyessä hallituksen jäsenenä. Muut jäsenet ovat: Anna-Maija Kuutti, Tom Ehnberg, Marjukka Latosuo, Kyllikki Uimonen ja Juhani Saharinen. Varajäseninä toimivat Kalervo Ikonen, Juha Reponen ja Perttu Fihlman.
Vuosikokous antoi hallitukselle evästyksiksi kehittää yhteistoimintaa paikkakunnan muiden maiden kansalaisten vapaa-ajan asukkaiden suuntaan. Kokouksessa todettiin useimmin myyntiin tulevien asuinkiinteistöjen menevän etenkin venäläisomistukseen. Uudet omistajat viettävät pääsääntöisesti ympärivuotista vapaa-aikaa paikkakunnalla. Heidän saaminen yhdistykseen voi tuoda matkailullista ja kulttuurillista kanssakäymistä, todettiin kokouksessa. Samoin hallituksen tulisi perustaa erillinen senioritoimikunta ikääntyvien vapaa-ajan asukkaiden ohjelmatarpeisiin, toivottiin kokouksessa.
Lisää Vasukkaista osoitteessa www.vasukkaat.fi
Sah