Tänä vuonna Kristuksen kärsimystietä ja kuolemaa voi kulkea sanat ja erityisesti sävelet matkassa. Ulla Tuomola ja Anne Moilanen ovat valinneet vanhoja tuttuja lauluja, jotka avaavat Herramme ristintiestä uudenlaisia näkökulmia.
Kristikunta on kautta aikojen monin tavoin pyrkinyt hiljentyen tarkkailemaan Kristuksen ristintien eri vaiheita. Näitä vaiheita, joita on 14, kutsutaan asemiksi eli pysähdyspaikoiksi. Etenkin hiljaisella viikolla, paastonaikana ja perjantaisin Kristuksen kärsimystie on antanut kristityille aiheen mietiskelyyn ja rukoukseen. Nämä ristitien pysähdyspaikat ovat edelleenkin nähtävissä monissa katolisissa kirkoissa. Tämä jo 1400- luvulla levinnyt käytäntö oli alkujaan sananmukaisesti tie tai polku joka rakennettiin maastoon ja jota pitkin kuljettiin, mutta nyt tätä tietä on mahdollisuus kulkea rukousten, laulujen, Raamatun jakeitten ja kuvien avulla.
Herramme ristintie- illat ovat seuraavasti: hiljaisen viikon tiistaina 3.4 klo 18 Niukkalan seurakuntatalolla ja keskiviikkona 4.4 klo 18 Parikkalan seurakuntakeskuksessa.
Pitkäperjantaina Saarella vietetään Jeesuksen kuolinhetken rukoushetkeä. Tuon musiikkipitoisen rukoushetken toteuttavat Aivinat yhdessä Petri Tiaisen kanssa. Jeesuksen kuolinhetken rukoushetkeä vietetään Pitkäperjantaina kello 15 Saaren kirkossa.
Palmusunnuntain perhekirkko
Niukkalan seurakuntatalolla vietetään perhejumalanpalvelusta 1.4 klo 10. Jumalanpalveluksen jälkeen voi istahtaa yhdessä kahvikupposen tai mehulasin ääressä.
Tervetuloa kirkkoon eri ikäiset Jumalan perheen jäsenet.
Heli Melanen , Parikkalan seurakunta
MA