Harkitsetko maalle muuttoa? Asu kärjessä Leader-hanke käynnistyy vuoden 2009 alussa

Hankkeen työnimenä on Asu kärjessä ja tavoitteena on saada Parikkalan kunnan vaikein ongelma, väestötappio, käännettyä voitoksi. Aivan vaatimaton ei siis ole tavoitteemme, mutta kuten on tapana sanoa – Ihminen on käynyt Kuussa, miksi siis tämä ei olisi mahdollista?

Keräsimme Rajapirtillä ja Tarnalan vanhalla koululla pidetyissä yleisötilaisuuksissa ennen joulua työryhmän, joka työstää hankesuunnitelmaa. Suunnitelmien pitäisi olla valmiina tammikuun lopulla, jonka jälkeen pääsemme hakemaan Leader-rahoitusta. Hakijana tulee olemaan Parikkalan kunta. Olennainen osa on kuitenkin vapaaehtoisista kuntalaisista koottu porukka, jotka tekevät käytännön markkinoitityötä uusien asukkaiden houkuttelemiseksi. Lisäksi tarvitsemme 10 % yksityistä rahoitusta esim. paikallisilta yrityksiltä.

Tarkoituksena on lähettää markkinointikirje niille, jotka ovat syntyneet Uukuniemellä, Saarella tai Parikkalassa, mutta muuttaneet täältä pois. Samoin on ajateltu lähestyä vapaa-ajan asunnon täällä omistavia ja tiedustella olisiko halukkuutta muuttaa vakituisesti tänne asumaan. Olemme kaavailleet sellaistakin, että järjestäisimme postitustalkoot näiden kirjeiden lähettämiseksi esim. Saaren kunnantalolla. Kyse on kuitenkin tuhansista kirjeistä, joiden postittaminen kunnan virkamiestyönä maksaisi aika paljon. Hankkeen budjetti on noin 50 000 euroa, minkä haluamme käyttää mahdollisimman tehokkaasti hyödyksi. Tällainen postitustalkoo voisi olla myös ihan hauska sosiaalinen tapahtuma. Olemme ajatelleet pyytää kunnan keskuskeittiöltä ”kenttälounasta” tapahtumaan. Tämän lisäksi hankkeessa on mietitty osallistumista kohdennetusti joihinkin messuihin ja tapahtumiin. Mielenkiintoinen asia on myös Parikkalan kunnan osallistuminen hiilineutraali kunta -projektiin, joka tuntuu saavan näkyvyyttä valtakunnan mediassa. Tätä asiaa pyrimme hyödyntämään.

Yksi idea mikä on noussut esiin on ns. kyläkummien nimeäminen. Joissakin kylissä onkin jo kyläpäälliköt hoitaneet näitä asioita, mutta kaikissa kylissä ei ole toimivaa kyläyhdistystä. Kyläkummien yhteystiedot tulevat näihin markkinointikirjeisiin ja ne on tarkoitus lisätä myös kylien kotisivuille ja esim. Uukuniemi.info -sivuille. Itse olen jo lupautunut tähän tehtävään ja useita muitakin on jo tiedossa varsinkin Uukuniemeltä.

Kyläkummien tehtävänä on olla yhteys- ja markkinointihenkilönä muuttamista suunnittelevien suuntaan. Heillä tulisi olla jatkuvasti ajan tasalla olevat tiedot alueensa asumis-, työ- ja harrastusmahdollisuuksista. Näitä tietoja olemmekin jo alkaneet kartoittaa. Joskus kuulee sanottava, että ei täällä ole työtä, ja vaikka olisi, ei ole sopivaa asuntoa, ja vaikka sekin olisi, ei ole mitään tekemistä vapaa-aikana. Näin ei todellakaan ole! Sen viestin vieminen eteenpäin on meidän tehtävämme. Kyläkummien tehtäviin kuuluu myös jälkimarkkinointi kuten kaikessa markkinoinnissa, eli kartoittaa miten tänne muuttaneet ovat viihtyneet ja mitä parannettavaa olisi.

Koska Uukuniemen kouluun tarvitaan lisää oppilaita, varsinkin lapsiperheiden asumisviihtyvyys on meille tärkeää. Muutamia käytännön ideoitakin on syntynyt. Tokkarissa on muutaman kesänä ollut etukäteen sovittuja aikoja, jolloin lapsiperheitä on kokoontunut sinne leikkimään. Näin on varmistettu että paikalla on myös leikkikavereita lapsille. Tämä on hieno asia mitä pitää jatkaa. Sitä voisi myös laajentaa talvikaudelle esim. yhteisen pulkkamäen merkeissä. Omalta osaltani olen ajatellut järjestää ensi kesänä lapsiperheille mahdollisuuden käydä katsomassa lehmiä ja vasikoita sekä samalla tutustua automaattilypsyyn.

Lapsiperheiden kesken voisi lisätä myös lastenvaatteiden ja lelujen kierrätystä – se säästäisi rahaa ja olisi samalla ekologista. Näin tukisimme pienillä teoilla myös kunnanisien hiilivapaa kunta -projektia.

Olemme suunnitelleet että lähettäisimme jatkossa lapsiperheille tietoa heitä koskevista asioista ja tapahtumista suoraan sähköpostilla. Minulle voikin lähettää tiedot omasta sähköpostiosoitteesta jos haluaa liittyä tämmöiselle postituslistalle. Tämä koskee ilman muuta myös Uukuniemellä lomia viettäviä lapsiperheitä. Ehkäpä joku Teistä onkin tulevaisuudessa vakituisesti Uukuniemellä asuva? Minuun voi ottaa yhteyttä myös mikäli teillä on ideoita hankkeeseen liittyen tai esim. tiedossa vapaita asuntoja Uukuniemellä.

Haluan vielä toivottaa kaikille Uukuniemi.infon lukijoille Onnellista Uutta Vuotta 2009. Uskon että tuleva vuosi jää historiaan vuotena, jolloin Uukuniemellä tapahtui raju käänne ylöspäin!

Mika Berg
puh. 0400 856 436
mika.berg(at)pp1.inet.fi

Jaa juttu Facebookissa:

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tageja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>