Allan Saarisen mielipide:

Muutimme kaksi vuotta sitten neljän lapsen kanssa Uukuniemen kirkonkylälle. Yksi suuri syy muuttoon oli kyläkoulu.

Kun oppilasmäärän on todettu olevan kasvussa Uukuniemellä, miten koulu voidaan nyt lopettaa?

Arvoituja säästöjä synny vaan kulut lisääntyvät. Kun yhä useampi koululainen joutuu koulukuljetuksen piiriin, kulut kasvavat sitä myöten.

Ensin puhutaan pohjoispään kehittämisestä ja seuraavaksi lopetetaan koulu, viestit ovat ristiriitaisia.

Koulun lakkauttamisen syy on saada oppilaita Saaren kouluun ja taata siellä koulun tulevaisuus.

Miksei linja-autot ja taksit kulje myös pohjoisen suuntaan, esim. Särkisalmelta Akonpohjaan? Uukuniemeltä on paljon pitempi matka Akonpohjaan, kuin Särkisalmelta. Nyt tupataan koululaiset Kirjolaan ja samaan aikaan haetaan valtiolta tukea luokkakokojen pienentämiseksi, mutta päin vastoin tulee käymään, mihinkähän nekin rahat käytetään.

Tätäkö se on se ekokunnan rakentaminen, että lisätään vaan päästöjä, kun taksit ja linja-autot ajavat kilpaa pitkin kyläteitä?

Terveyspalvelut kaikki Parikkalaan ja seuraavaksi Lappeenrantaanko?

Päättäjät saattavat odottaa, että täältä muutettaisiin sinne Parikkalan keskustaajamaan, mutta aivan varma on, että kuka täältä muuttaa, niin suunta on muualle.

Älkää olko Uukuniemeläiset huolissanne. Jos tätä rataa jatkuu, että Parikkalan väkiluku pienenee samaan tahtiin ja Uukuniemen nousee, niin menee 63 vuotta, niin Parikkala on autiokylä 6-tien varressa ja Uukuniemi kukoistaa =)

Allan Saarinen
atk-yrittäjä

Parikkalan kunnan sivistyslautakunnan varajäsen

Muutos 2008-ryhmä

Jaa juttu Facebookissa:

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tageja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>