Uukuniemen maamiesseuran omistama Rajapirtti Niukkalassa näyttää saaneen uuden elämän UnU:n kuntosalihankkeen myötä. Leader- hankkeella toteutettu kuntosali avattiin virallisesti näyttävästi lauantaina naistenpäivänä. Päivän aikana voi käydä tutustumassa kuntosalin tarjontaan ja saada samalla myös opastusta eri laitteiden käyttöön. Osanotto oli runsasta räntäsateisesta päivästä huolimatta, järjestäjien arvion mukaan 150 kävijää. UnU:n puheenjohtaja, Katri Levänen, kertoi olevansa positiivisesti yllättynyt yleisön kiinnostuksesta tapahtumaa kohtaan ja uskoi salin käytön olevan aktiivista myös jatkossa.
Rajapirtin salin peräosaan on koottu monipuolinen lajitelma erilaisia kuntoiluvälineitä. Välineistöä löytyy sekä aloittelijoiden että aktiivisten harrastajien tarpeisiin. Rajapirtti on kuntoilijoiden käytettävissä kaikkina viikonpäivinä. Avain on noudettavissa Elviiran Tuvalta kahvilan aukioloaikoina. Käyttäjien tulee käytön jälkeen palauttaa välineet omille paikoilleen ja avain takaisin kahvilaan.
Uukuniemen Urheilijat tarjosi yhdessä Kahvila Elviiran Tuvan kanssa avajaisvieraille biisonikeittoa ja uukuniemeläiseen tapaan tietysti pullakahvit sen päälle.
UnU:n jäsenyys kiinnostaa nyt uuden toiminnan myötä entistä enemmän. Välillä jo lakkautusuhan alla ollut seura sai päivän aikana 25 uutta jäsentä.
Kuntosalilaitteiden käyttöön on saatavilla ohjausta maanantaisin klo 19-20, keskiviikkoisin klo 18-19 ja varttuneemmalle väelle perjantaisin klo 14-15.30.
Avajaisissa kisailtiin myös voimailulajeissa ja vieraiden joukossa oli myös olympiamitalisti ja maailmanmestari. Tästä lisää sivuilla lähipäivinä.
JL