NIUKKALAN JA PAPINNIEMEN UUDET SATAMAT KÄYTTÖÖN

Niukkalan ja Papinniemen vierasvenesatamien ja Niukkalan uimarannan käyttöönottoa juhlittiin perjantaina 1.7. runsaan yleisön voimalla. Kohteet kuuluvat osaltaan EU –rahoituksen Parikkalan pohjoisen alueen matkailun vetovoimainvestoinnit –kehittämishankkeen piiriin. Kummankin satamakohteen rakentamisen kustannusarvio yhteensä on runsaan 400.000 euroa, joka rahoitetaan noin 70 –prosenttisesti EU/EAKR /valtion varoin (280 000 €) ja kuntarahoituksella (122 980 €).

Parikkalan kunnan tekninen johtaja Antti Asikainen selosti rakentamisen vaiheita, jotka aloitettiin Tokkarin kohteessa jo tammikuussa.
Niukkalan vierasvenelaiturin ja uimarannan pääurakoitsijana toimi Vesihaka Oy. Toteutukseen sisältyi ruoppaustyöt, aallonmurtaja ja tihtaali.
Papinniemen urakoitsijana oli Lip Lap Laiturit Oy, jonka laiturirakenteet asennettiin molempiin kohteisiin. Aliurakoijana kohteissa toimi myös paikallinen yritys Pertti Siitonen Oy.

Investoinnit monipuolistavat merkittävästi Parikkalan kunnan pohjoisosan vapaa-ajan viettomahdollisuuksia. Lisäksi ne parantavat alueen elinkeinojen toimintaedellytyksiä. Niukkalan ja Papinniemen vierasvenelaiturit mahdollistavat suurtenkin veneiden ja alusten rantautumisen.
Tilaisuudessa ELY-keskuksen hydrobiologi Pekka Vähänäkki totesi nyt rakennetut investoinnit osaltaan vauhdittavan elinkeinoedellytyksiä alueella ja kannusti paikallisia asukkaita edelleen ideoimaan hankkeita, joissa EU:n tukieurot voisivat olla osana toteutuksia.
Sah

Jaa juttu Facebookissa:

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tageja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>