Mökkeilyn suosio nousukiidossa

Uukuniemellä asuu kesäisin paljon mökkikansaa. Mökkeilyn luonne on muuttunut viime vuosien varrella.

Kun vielä parikymmentä vuotta sitten ”mökki” oli yleensä järven rannalla seisova pieni varsin vaatimattomasti varustettu sateen- ja tuulensuoja, ovat nykymökit yleensä varustettu samoilla mukavuuksilla kuin varsinaiset asunnot ja mökeillä vietetään vapaa-aikaa ja tehdään etätyötä niin kesällä kuin talvellakin.

Tutkimuksetkin vahvistavat muutoksen. Kun kymmenen vuotta sitten suomalaiset oleilivat mökeillään keskimäärin 31 päivää vuodessa, ollaan mökillä viimeksi tehdyn selvityksen mukaan nyt keskimäärin 38 päivää vuodessa.
Mökkeilyn suosion kasvu käy ilmi Metsäntutkimuslaitoksen käynnistämästä tutkimuksesta, jossa seurataan virkistyskäytössä tapahtuvia muutoksia.

Suhteellisesti eniten mökillä oloa ovat lisänneet yli 65–vuotiaat. 65–74 -vuotiaista mökkeilee jo yli puolet, 51 prosenttia.

Geokätköily on uusi ulkoiluharrastus, jota ei vielä kymmenen vuotta sitten tunnettu, mutta jonka harrastajia on nyt 2 % aikuisväestöstä. Geokätköilyä harrastavat sekä miehet että naiset, mutta selvästi eniten harrastajia on 25–44-vuotiaiden miesten keskuudessa. Iso osa eli noin 60 % harrastajista on kokeillut lajia kerran tai kahdesti vuoden aikana, mutta 15 % joukosta on todella aktiivisia harrastajia.

Kymmenen vuoden takaiseen verrattuna on myös retkiluistelun (4%), lumikenkäilyn (4%) ja kalliokiipeilyn (2 %) suosio lisääntynyt, joskin nämä lajit ovat edelleen melko pienten joukkojen harrastuksia.

Tutkimuksen aineistonkeruu on kaksivuotinen ja kyselyt toteutetaan kuudessa erässä vuosien 2009 ja 2010 aikana. Pitkä aineistonkeruu tasaa vuodenaikojen ja vuosien välistä vaihtelua ja parantaa aineiston laatua. Nyt toukokuussa on käynnissä kysely, jossa selvitetään erityisesti yksityisten omistamilla mailla tapahtuvaa luonnon virkistyskäyttöä.

Lähde: http://www.metla.fi/tiedotteet/2010/2010-05-05-mokkeily.htm

Uukuniemen vapaa-ajan asukkaiden kotisivut: http://www.vasukkaat.fi/

MA-N

Jaa juttu Facebookissa:

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tageja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>