Lasten ja varhaisnuorten kerhotoimintaa Uukuniemellä

Uukuniemellä on alkanut kaksi lapsille ja varhaisnuorille suunnattua kerhoa. Kirkonkylässä kokoontuu kouluikäisille suunnattu Luovan toiminnan kerho noin joka toinen maanantai, ja Kummun koululla pidetään Muskaria alle kouluikäisille joka keskiviikko.

Luovan toiminnan kerho alkoi 26.9. sählyn eli säbän ja kokkaamisen merkeissä. Luvassa on myös videokuvausta, näyttelemistä ja musiikkia. Ensimmäisellä kerralla mukana oli 7 lasta ja nuorta, mukaan mahtuu toki enemmänkin. Kerhon vastaavana vetäjänä toimii Minna Pasi Saimaan Kalevan Nuorista. Kalevan Nuoret ovat osa nuorisoseuraliikettä; se toimii yhteistyössä Suomen Nuorisoseurojen Liiton kanssa, ja vastaa alle 16-vuotiaiden nuorisoseuralaisten harrastustoiminnan kehittämisestä (lainaus:Wikipedia). Uukuniemen Nuoriseura tarjoaa kerhon jäsenilleen, ei-jäsenille kerhomaksu on 20 euroa. Lisätietoja antavat hankevetäjä Minna Pasi (minna.pasi@kalevannuoret.fi, 040-566 0288) tai Uukuniemen Nuorisoseuran pj Sinikka Rantanen (050-499 0863).

Musiikkileikkikoulu eli Muskari pidetään keskiviikkoisin (muutamin poikkeuksin) Kummun
koulutalossa. Ryhmiä on kaksi, alle 3 vuotiaille (vanhemman seurassa) ja 3-6 vuotiaille.
Muskarissa lauletaan, leikitään ja soitetaan, lasten ehdoilla. Pääsyvaatimuksia ei ole, kaikki ovat tervetulleita mukaan musisoimaan. Vetäjänä toimii muusikko Petri Tiainen.
Muskarin järjestää Mannerheimin lastensuojeluliiton Uukuniemen yhdistys. Lukukausimaksu jäseniltä on 30 euroa, sisaruksilta 10 euroa. Ei-jäseniltä 40 euroa, sisarus 15 euroa. Lisätietoja antaa Sari Suppola (050-525 1114).

Luovan toiminnan kerho kokoontuu syyskaudella maanantaisin seuraavasti:
(26.9.), 10.10. 31.10., 14.11., 28.11., 5.12. Kellonaika on 17-19.30, paikka Uukuniemen Nuorisoseurantalo. 10.12. on Nuorisoseuran joulujuhla, jossa esitetään kerholaisten tekemä video.

Muskari Kummun koululla keskiviikkoisin (muutamin poikkeuksin), klo 17-17.30 alle 3-vuotiaat vanhemman kanssa ja klo 17.45-18.30 3-6 v.

PT

Jaa juttu Facebookissa:

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tageja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>