Kylän urheilutoiminnasta on jo yli 80 -vuoden ajan vastannut Uukuniemen Urheilijat ry, joka on perinteisesti järjestänyt talvella hiihtokilpailuja ja kesällä yleisurheilukisoja. Seuran toiminta on ollut kuitenkin viime aikoina heikossa hapessa aktiivisten jäsenten puutteen takia.
– Vastuutehtäviin on vaikea löytää ihmisiä ja jäsenmaksunsa maksavia jäseniä on vähän, kertoo seuran kantavana voimana pitkään toiminut Martti Lemetyinen.
Lemetyinen sekä sihteeri Vesa Berg pohtivatkin, pitäisikö Uukuniemen Urheilijoiden toiminta jopa lakkauttaa tai kenties siirtää se Parikkalan Urheilijoiden alajaostoon.
– Nyt olisi tärkeää kuulla haluavatko ihmiset että toiminta jatkuu, ja jos kyllä, niin mitä he siltä odottavat, toteaa Berg.
Perinteisten kisojen lisäksi UnU on ollut mukana järjestämässä muutakin liikunnallista toimintaa erityisesti lapsille ja nuorille, kuten pallokerhoja. Tänä kesänä yleisurheilukilpailuja ei kuitenkaan näillä näkymin aiota järjestää, koska seuran tilanne on epävakaa.
– Yleensä puute on kisojen toimitsijoista, ei niinkään osallistujista. Jos joku ryhtyy tähän hommaan, ei se kuitenkaan tarkoita että tämän yhden henkilön pitäisi toimittaa kaikkia vuoden aikana järjestettäviä kilpailuja, Lemetyinen tähdentää.
Tällä hetkellä Palotallilla toimii seuran ylläpitämä kuntosali, jonka siirtämistä Niukkalan Rajapirtille on suunniteltu. Viimeisin laitehankinta on Leader -rahoituksella kustannettu juoksumatto, joka on sijoitettu Rajapirtille. Lisäksi tiloista löytyvät kuntopyörä, nyrkkeilysäkki ja tatami painimista varten. Avaimen tiloihin saa Hoviselän kahvilasta ja opastusta laitteiden käytöstä voi tiedustella Vesa Bergiltä. Kysymys kuitenkin kuuluu, onko kuntosalille käyttöä uukuniemeläisten keskuudessa.
Ihmisten mielipiteitä haluttaisiin siis kuulla ja lähitulevaisuudessa on suunnitteilla keskustelutilaisuus, jonka ajankohdasta tullaan ilmoittamaan infon -sivuilla. Kommentteja asian tiimoilta voi lähettää myös suoraan Vesa Bergille s-postiin: vesaberg@gmail.com.
SMM