Urheilulla on vuosikymmenien ajan ollut vahva asema uukuniemeläisten nuorten harrastuksissa. Tätä harrastustoimintaa on pitänyt yllä jo kohta 80 vuotta maineikas Uukuniemen Urheilijat ry. Seuran riveistä on saanut urheilukipinän monta lahjakasta urheilijaa, kirkkaimpana tähtenä vuoden 1984 olympiavoittaja Juha Tiainen. Vielä 1970-luvulla seura kuului Etelä-Karjalan piirin valioihin.
Nykyinen UnU:n puheenjohtaja, Martti Lemetyinen, on huolissaan uukuniemeläisten nuorten vähäisestä osallistumisesta nykyisin seuran toimintaan.
– Toiminnasta puuttuu motivaatio, ellei seuran tapahtumiin saada osallistujia. Urheiluseura on urheilutoimintaa ei pelkän hallinnon pyörittämistä varten, sanoo Martti Lemetyinen.
– Lapsia ja nuoria Uukuniemellä on lähes entiseen malliin, mutta kuinka saada heidät tällaisen hyvän harrastuksen pariin. Aina ei tarvitse olla mukana kilpailumielessä vaan seuratoiminta on myös yhdessäoloa ja terveiden elämäntapojen oppimista.
Martti Lemetyinen toivottaa kaikki asiasta kiinnostuneet mukaan Hoviselän kahvilassa Ma 12.4 klo 18.00 järjestettävään keskustelutilaisuuteen, jossa pohditaan Uukuniemen Urheilijat ry:n tulevaisuutta. Mukana Etelä Karjalan liikunnan ja urheilun aluejohtaja Reijo Rinkinen.
Jos et pääse mukaan tilaisuuteen, voit lähettää omia ideoitasi Martille Uukuniemen Urheilijoiden toiminnan kehittämiseksi sekä lasten ja nuorten aktivoimiseksi mukaan seuran toimintaan sähköpostitse martti.lemetyinen(a)pp.inet.fi tai Uukuniemi.info sivuilla Lukijoilta -palstalla julkaistavaksi aineisto(a)uukuniemi.info
JL