Uukuniemen Osuuspankin hallitus esittää maaliskuulla kokoontuvalle osuuskuntakokoukselle pankin sulautumista Kesälahden Osuuspankkiin. Sulautuminen toteutuisi esityksen mukaan syksyllä 2013.
Voimavarojen yhdistämisen taustalla on kahden pienen osuuspankin pyrkimys varmistaa alueellinen palvelukyky ja pankkitoiminnan kannattavuus tulevaisuudessa, todetaan pankin lähettämässä lehdistötiedotteessa.
– Fuusiolla pystyttäisiin varmistamaan laadukkaat pankkipalvelut uukuniemeläisille vuosiksi eteenpäin, toteaa Uukuniemen Osuuspankin toimitusjohtaja Mikko Purmonen. Kyseessä ei ole pakkoratkaisu, vaan fuusio nähdään tulevaisuuden ennakointina, jatkaa Purmonen.
– Sulautumisen jälkeen Uukuniemen konttori Niukkalassa jatkaa toimintaa normaalisti. Konttorissa tarjotaan kattavasti kassa- ja asiantuntijapalveluita ja ainoastaan hallinnolliset tehtävät hoidetaan pääkonttorin kautta Kesälahdella. Uukuniemen konttoriin toteutetaan vuoden 2013 aikana myös konttoriremontti.
– Kahden pienen pankin yhdistyminen tuo merkittäviä kustannussäästöjä, joka antaa lisävoimavaroja asiakkaiden palvelutarpeiden täyttämiseen. Kasvavat resurssit auttavat myös isompien rahoitushankkeiden hoitamisen paikallisesti, toteaa puolestaan Kesälahden Osuuspankin vt. toimitusjohtaja Seppo Manninen.
Suunnitelman mukaan yhdistyminen ei vaikuta pankkien henkilöstöön. Uukuniemen Osuuspankin omistajajäsenet siirtyvät uuden pankin jäseniksi ja säilyttävät heille kuuluvat oikeudet. Kaikki asiakassuhteet jatkuvat uudessa pankissa.
Uukuniemen Osuuspankin jäsenille järjestetään asiasta infotilaisuus helmikuun aikana, todetaan vielä tiedotteessa.
—
Sulautumisen edellytyksenä on, että valtaosa osuuskuntakokouksessa mukana olevista jäsenistä on hallituksen esityksen kannalla.
Aiemmin pankista kerrottiin nykyisen toimitusjohtajan, Mikko Purmosen, siirtymisestä Myrskylä Osuuspankin johtoon 1.4.2013 alkaen. Kts. Artikkeli aiheesta http://www.uukuniemi.info/artikkelit/Mikko_Purmonen_Myrskylan_Osuuspankin_toimitusjohtajaksi_1320
JL