Vuoden 2011 alusta siirtyy Suomi ja 31 muuta maata yhtenäiseen euromaksualueeseen eli SEPA:aan (Single Euro Payments Area). Siirtymäaikana voidaan pitää vuotta 2010 jonka aikana eri järjestelmät ja käytännöt täytyy muokata SEPA kuntoon. Uudistuksen tarkoituksena on yhtenäistää koko euroalueella tapahtuva maksuliikenne sekä hinnoiltaan että maksutavoiltaan. Maksu esim. verkkopankissa tapahtuu samalla tavoin olipa saajan pankki Suomessa tai esim. Espanjassa.
Ehkä näkyvimpänä muutoksena voidaan pitää sitä, että vanhat tutut pankkien tilinumerot poistuvat ja niiden tilalla aletaan käyttää pelkästään IBAN/BIC numeroita.
Suoraveloitus saattaa käytännössä poistua kokonaan
Suoraveloitus on Suomessa yleistä kuluttajien ja yritysten välillä ja on toiminut niin että asiakas tekee pankilleen suoraveloitusvaltakirjan. Sepa tuo tähän hyväksi koettuun järjestelmään suuren muutoksen. Nykyinen suoraveloituskäytäntö lakkaa kokonaan siirtymäajan kuluessa. Sepa suoraveloituksessa asiakas antaa valtakirjan laskuttavalle yritykselle, ei enää pankille. Lisäksi iso muutos on asiakkaan mahdollisuus peruuttaa maksu 8 viikon aikana. Suomessa Sepa suoraveloitusta tuskin otetaan entisessä laajuudessaan käyttöön vaan tilalle kehitetään sopivaa e-laskua. Mitä se merkitsee esim. niille, jotka eivät käytä internet-verkkopankkia, jää vielä nähtäväksi.
Maksukortit uudistuvat
Maksukortit uudistuvat SEPA-korteiksi, joilla pyritään samaan toimintavarmuuteen riippumatta kortin myöntämismaasta. Suomessa näitä ovat nykyiset Visa- ja MasterCard -kortit sekä Visa Electronit. Näillä sirukorteilla maksettaessa maksu hyväksytään näppäilemällä oma PIN-koodi maksupäätteellä. Kyseinen maksupääte on jo käytössä esim. Niukkalan Salessa.
Muutokset yrityksille
Yrityksille uudistus tarkoittaa tarvetta myös uudistaa kaikki järjestelmät, joissa käytetään tilinumeroita kuten esim. laskutusohjelmistot. Korttimaksuja vastaanottavat yritykset joutuvat vaihtamaan vanhat maksupäätteensä sirumaksupäätteiksi.
Pauli Loikkanen Uukuniemen Osuuspankista sanoo, että yhtenäisen euromaksualueen käytäntöihin siirtyminen ei vaadi henkilöasiakkaalta toimenpiteitä, ainoastaan totuttelua uusiin pankkiyhteystietoihin, uudenlaiseen maksamiseen OP-verkkopalveluissa ja sirulliseen korttimaksamiseen.
– tällä hetkellä IBAN ja BIC -pankkiyhteystietoja voi käyttää maksettaessa OP-Verkkopalvelussa SEPA-maksulla sekä Ulkomaan maksulla.
asiakkaat saavat nykyisen pankkikorttinsa voimassaoloajan päättyessä tilalle OP-Pohjola-ryhmän SEPA-vaatimukset täyttävän kansainvälisen maksukortin, OP-Visa- tai OP-Visa Debit -kortin. Asiakkaiden matkustaessa ulkomailla korteilla voi nostaa rahaa ja maksaa ostoksia myös suoraan tililtä.
– jos asiakas opiskelee tai työskentelee SEPA-alueella, asiakas maksaa kaikki SEPA-alueen euromääräiset laskunsa nopeasti ja maksuttomasti Op-verkkopalvelussa SEPA-maksulla, jatkaa Pauli Loikkanen ja sanoo että lisätietoja SEPA:n aiheuttamista muutoksista saa mm. paikallisesta Uukuniemen Osuuspankista.
JL