Osuuspankki piti tiedotustilaisuuden

Uukuniemen Osuuspankki järjesti jäsenilleen ja asiakkaille tiedotustilaisuuden hallituksen tekemästä esityksestä pankin sulauttamisesta Kesälahden Osuuspankkiin. Suurta yleisöryntäystä tilaisuuteen ei ennakko-odotuksista huolimatta tullut, mutta paikalla oli kuitenkin lähes kolmekymmentä asiasta kiinnostunutta. Ennen varsinaisen tilaisuuden alkua juotiin Kummun maaseutunaisten keittämät pullakahvit.

Tilaisuuden juontaja ja puheenvuorojen jakajana toimi pankin hallituksen puheenjohtaja, Esko Karhinen.

Toimitusjohtaja, Mikko Purmonen, esitteli pankin taloudellista tilannetta ja hallituksen neuvottelemaa sulautumissopimusta.

– Alhaisesta korkotasosta johtuen varsinaisen pankkitoiminnan tulosennuste on negatiivinen. Tulosta pankki joutuu hakemaankin sijoituksista, mikä ei ole kestävällä pohjalla, totesi Mikko Purmonen. – Pankkien yhdistyminen tuo vuositasolla säästöjä arviolta 120 000 euroa, mikä vahvistaa yhdistyneen pankin tulosta.

– Sopimusaika on viisi vuotta. Sopimusaikana Kesälahden Osuuspankin hallinnossa taataan myös uukuniemeläisten edustus. Lisäksi Uukuniemen konttorin toiminta jatkuu, kassapalveluita saa viitenä päivänä viikossa ja myös erilaisia asiantuntijapalveluita järjestetään myös Uukuniemellä. Hallintopaikkoja Uukuniemi on saamassa suhteessa jopa enemmän kuin jäsenmäärien tai taseiden suhteessa jaettuna olisi tullut, kertoi Purmonen.

Hallituksen puheenvuoron piti Sakari Hämäläinen, joka kertoi neuvottelujen sujuneen hyvässä hengessä. – Uukuniemen konttorin vahvuus tulevaisuudessa on myös meistä itsestä kiinni, kuinka sitoudumme käyttämään konttorin palveluita, totesi Hämäläinen.

Hallintoneuvoston puheenjohtaja, Mika Berg, kertoi hallintoneuvoston olleen hyvin tiedotettu neuvottelujen kulusta ja hyväksyvän hallituksen ratkaisun.
– Olemme siirtäneet ratkaisua vuosi vuodelta ja odottaneet korkotason kääntymistä nousuun, mikä olisi vahvistanut pankin asemaa. Näin ei ole kuitenkaan käynyt eikä selviä merkkejä muutoksesta ole näkyvissä. Sen vuoksi neuvotteluihin sulautumisesta päätettiin ryhtyä, kertoi Mika Berg.

Osuuspankkikeskuksen terveiset Uukuniemelle toi pankinjohtaja Pekka Jaakkola. Jaakkola selvitti ryhmän tilannetta ja kertoi toteutuneista Osuuspankkien fuusioista. – Matala korkotaso vaikuttaa vaikuttaa koko ryhmän tuloksentekokykyyn heikentävästi. Lisäksi erilainen sääntely lisääntyy entisestään lähinnä Euroopan finassikriisin vuoksi. Tänä vuonna voimaan tuleva pankkivero on myös iso uusi kustannuserä. Keskus ei ota kantaa mahdollisiin fuusioihin, vaan päätös on jäsenten asia. Ryhmään mahtuu sekä isoja että pieniä pankkeja. Pankin toiminta pitää kuitenkin olla kannattavalla pohjalla. Jos toiminta on tappiollista, siihen puuttuu myös finanssivalvonta, kertoi Pekka Jaakkola.

Hallinnon puheenvuorojen jälkeen oli sana vapaa.

Paavo Tiainen piti aikataulua liian kiireisenä ja jäsenille olisi hänen mukaan pitänyt tiedottaa suunnitelmasta jo aiemmin. Myös muita vaihtoehtoja olisi Tiaisen mielestä tullut selvittää. Paavo Tiainen ihmetteli myös vähälukuista yleisömäärää. – Nurkan takana kyllä puhutaan, mutta paikan päälle ei sitten tulla.

– Vaikeita aikoja on ollut ennenkin, mutta niistä on selvitty. – Onko nykyinen hallinnossa oleva sukupolvi esi-isiään heikompi, kun luovuttaa liian aikaisin? heitti Tiainen. Myös Uukuniemen nimen säilyminen olisi Tiaisen mukaan pitänyt pankin nimessä säilyä.

Pekka Hoikka puolestaan piti suunnitelmia hyvänä ja kehoitti hallitusta pistämään asiaa eteenpäin.

Puheenjohtajan pyynnöstä huolimatta keskustelua ei tahtonut enää syntyä. Esko Karhinen kiittikin osallistujia ja toivotti tervetulleiksi 6.3. pidettävään osuuskuntakokoukseen.

JL

Jaa juttu Facebookissa:

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tageja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>