Kysyntä paranemassa puumarkkinoilla.

Uukuniemellä UPM:n puunostajana toimiva, Mika Kuikka, sanoo kaikilla puutavaralajeilla olevan nyt kysyntää.

– Tilanne on tällä hetkellä puumarkkinoilla piristymässä niin, että kaikkia puutavaralajeja voidaan ostaa. Hintakin on hiukan noussut siitä mitä se oli vuosi sitten keväällä, sanoo Mika Kuikka.
– Erityisesti kaivataan kesäkorjuukelpoisia leimikoita, joille luvataan myös nopeaa korjuuta ja parempaa hintaa. Talvikohteille varataan kahden talvikauden korjuuaika. Kysytyimmät artikkelit ovat nyt mänty- ja kuusitukki. Myös hankintapuuta otetaan vastaan.
– Metsänomistajien kannattaa muistaa myös vielä tämän vuoden kaupoista saatava 25%:n veroetu. Edun saadakseen on kaupan rahoitus oltava myyjän tilillä vuoden 2011 loppuun mennessä.
– Kaupunkilaismetsänomistajia varten meillä UPM:ssä on palvelutoimistot suurimmissa kaupungeissa, lähin Lappeenrannassa, jatkaa Kuikka.

Mika Kuikan koko toimialue käsittää Parikkalan ja Punkaharjun kunnat. Varsinainen toimisto on Parikkalassa, mutta työ pääasiassa on liikkumista kentällä metsänomistajien ja korjuuyrittäjien parissa. Mikkolanniemellä perheineen asuva Mika viettää paljon vapaa-aikaa myös Uukuniemen Paakasalmessa sijaitsevalla vapaa-ajan asunnolla.

Puunmyyntiasioissa Mikan tavoittaa numerosta 0400 383853.

JL

Jaa juttu Facebookissa:

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tageja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>