Uukuniemen Osuuspankki on sinnitellyt kauan omillaan ja palvellut asiakkaitaan hyvällä ammattitaidolla. Kun pankki nyt tulevana syksynä fuusioituu Kesälahden Osuuspankin kanssa, on uukuniemeläisten pankkipalvelujen säilyminen turvattu myös tulevaisuudessa. Perus pankkipalvelujen lisäksi Niukkalan toimipisteessä voi edelleen hoitaa vakuutusasioitaan, joita on haluttu parantaa nimittämällä toimeen vakuutusmyyjä Kyllikki Uimonen.
– Käytännössä neuvottelut vakuutusasioista hoituvat ajanvarauksella, jolloin asiakkaan kanssa voi sopia tarvittavan ajan asioiden hoitamiseen, kertoo Uimonen, joka työskentelee nyt sekä Kesälahden että Uukuniemen konttoreissa.
Jotta palvelut säilyisivät täytyy niitä myös käyttää. Yhdistymisen myötä voidaan Uukuniemen Osuuspankissa tarjota laajemmin rahoituksen, varallisuudenhoidon, maksuliikeasioiden, vahinkovakuuttamisen ja lainopillisten palveluiden asiantuntijapalveluita. Ja mitä enemmän näille palveluille on kysyntää, sitä paremmin tähän kysyntään tullaan vastaamaan.
– On hienoa, että pankillamme on jatkossa oma vakuutusmyyjä, ja hienoa, että vakuutusmyyjä löytyi vielä Uukuniemeltä. Uskon vahvasti, että OP – Pohjola ryhmällä on jo lähtökohtaisesti markkinoiden parhaat keskittämisedut (eli asiakkaan pankki- ja vakuutusasiointi on keskitetty OP Pohjola ryhmään), joilla vakuutusmaksut alenevat. Lisäksi asiakkaillamme on todella paljon käyttämättömiä bonuksia, joiden avulla heillä on mahdollisuus saada ns. viiden tähden vakuutuslaskuja siis vakuutusmaksuja, jotka kuittaantuvat kokonaan asiakkaalle kertyneillä bonuksilla. Kyllikin tulon myötä varmasti yhä useampi pääsee näistä viiden tähden laskuista hyötymään, kommentoi Kesälahden Osuuspankin toimitusjohtajaksi vastavalittu Toni Ruokanen.
SMM