Hiushuone Leena on palvellut uukuniemeläisiä jo 25 vuoden ajan. Yrittäjä Leena Berg avasi ovet maanantaina 2.7. vuonna 1986 klo 9 uudessa rivitalossa Mäkitiellä Uukuniemen keskustaajamassa Niukkalassa. Ensimmäisten asiakkaiden joukossa olivat Uukuniemen kunnan edustajat onnittelemassa uutta yrittäjää. Parturi-kampaamon palveluita oli pitkään toivottu Uukuniemelle ja toive toteutui, kun uukuniemeläissyntyinen Leena muutti takaisin paikkakunnalle Mikkelistä.
Uukuniemen kunnan silloinen kunnanjohtaja Hannu Tapanainen oli aktiivisesti houkutellut Leenaa yrittäjäksi Uukuniemelle, koska paikkakunnalta puuttuivat parturi-kampaamon palvelut. Tapanainen auttoi Leena mm. yritystoiminnan käynnistämiseen liittyvässä paperisodassa. Valmistumassa olevaan rivitaloon oli varattu huoneisto liikettä varten. Tarkoitus oli aloittaa toiminta jo kesäkuussa -86, mutta aloitus siirtyi heinäkuun alkuun rivitalon valmistumisen viivästyttyä sähköalan lakon vuoksi.
Leena oli opiskellut Savonlinnassa ensin kaksivuotisen kampaamolinjan, jonka jälkeen hän jatkoi vuoden kestävällä vapaaehtoisella parturilinjalla. Nykyisin kaikki alaa opiskelevat suorittavat kolmivuotisen parturi-kampaajan tutkinnon. Opiskelun loppuun saattaminen vaati oman laistaan sitkeyttä, koska tuolloin suorastaan revittiin työelämään suoraan koulun penkiltä, jopa kesken opiskelujen. Valmistuttuaan Leena valitsi kahdesta tarjolla olleesta paikasta Mikkelin, jossa vierähtikin viisi vuotta. Silloisella työnantajalla oli töissä useita parturi-kampaajia, mm. kolme Leena-nimistä. Leena tunnettiinkin tuolloin “Leena kakkosena”, millä nimellä myös asiakkaat kyselivät vuoroa tutulle ja pidetylle kampaajalle.
Uukuniemellä Leena työskenteli alkuvuodet em. Mäkitien rivitalohuoneistossa. Myöhemmin liike siirtyi nykyiselle paikalle, kun Leena ja miehensä Ossi rakensivat perheelle omakotitalon. Talon toiseen päätyyn tulivat tilat parturi-kampaamolle. Samasta pihapiiristä löytyvät niin koti, työpaikka kuin harrastuskin, koska puutarhanhoito on Leenalle mieluisaa puuhaan, silloin kun vain töiltä jää aikaa.
Leena kertoo nykyisestä työnkuvasta, että asiakaskunta koostuu melko tasaisesti sekä miehistä että naisista, mutta työajasta jonkin verran suurempi osa kuluu naisasiakkaitten kampauksissa, koska ne yleensä vievät enemmän aikaa kuin miesasiakkaitten tukan leikkuu. Veitsellä tehtäviä parran ajoja Leena ei enää tee, eikä niitä kyllä myöskään kysytä. Tukan leikkuun yhteydessä luonnollisesti joutuu parran rajauksia tekemään.
MB