Rakennustarvikkeita maatilalta

Kun Sale viime vuonna lopetti rakennustarvikkeiden myynnin, päätti Mika Berg ryhtyä tuumasta toimeen ja perustaa oman myymälän, joka erikoistuisi näihin tuotteisiin. Erilaisille rakennustarvikkeille on kysyntää erityisesti kesäaikaan mökkiläisten osalta ja liiketoiminnan jatkaminen tuntui kannattavalta ajatukselta. Atk- ja tietoliikennetarvikkeiden myyntiin keskittyneen Lantec Oy:n yhteydessä toimiva rakennustarvikemyymälä sijaitsee Bergin maatilalla, jossa saneerattiin viime kesän aikana vanha navetta tätä käyttöä varten. Tuotteiden myynti aloitettiin jo tuolloin, mutta nyt kun uudet tilat ovat käytössä on valikoima myös kattavampi.

Myymälän varastossa on tietty valikoima ostetuimpia perustarvikkeita, kuten eristevillaa, laastia, harkkoja ja nauloja. Tarjolla on myös paikallisen puuseppä Raimo Leppisen töitä. Asiakkaat voivat tilata muita tarvitsemiaan tuotteita erikseen. Isommat erät rahdataan suoraan rakennuspaikalle ja muuten kuljetuksiin on mahdollisuus saada apua paikalliselta maaseutupalvelulta. Maatilan yhteyteen perustettu myymälä on Mika Bergille kätevä ratkaisu, koska sieltä löytyvät tarvittavat tilat sekä tarvikkeiden sisä- että ulkosäilytystä varten ja omilla traktoreilla pystyy taas siirtelemään isoja kuormia.

Rakennustarvikemyynti on avoinna vuoden ympäri, mutta tiettyjä aukioloaikoja ei ole asetettu. Asiakkaat voivat soittaa suoraan Mika Bergille kun tahtovat tulla ostoksille, tai käydä vilkaisemassa jos isäntä sattuisi olemaan paikalla. Isompien projektien yhteydessä kannattaa ottaa yhteyttä jo hyvissä ajoin etukäteen, jotta tarvikkeet ehditään tilaamaan rakennustoimien aikataulun mukaisesti.

SMM

Jaa juttu Facebookissa:

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tageja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>