Noin 45 vuotta sitten uukuniemeläinen nuorimies Pertti Siitonen perusti kuljetus- ja maansiirtoyrityksen, jonka toimenkuvaan kuului alussa autoilu Vanajan kuorma-autoilla sekä teiden auraaminen. Soran kuormaamiseen ryhdyttiin vuonna 1965, jonka jälkeen toiminta kehittyi edelleen ja sen tuottamat palvelut laajenivat toimipaikan vakiinnuttua Tarnalan -kylään Saarelle. Tänä päivänä Pertti Siitonen Oy jatkaa toimintaansa perustajan lasten Arto ja Matti Siitosen voimin, jotka ovat itse olleet alusta pitäen mukana isänsä hommissa. Kokemusta heille onkin kertynyt jo liki 30 vuotta.
Yrityksen toimenkuvaan on kuulunut jo pitkään soran ja maa-aineksen seulonta. Tänä kesänä Siitoset hankkivat ensimmäisen kaksijaeseulan, joka erottelee käsitellyn aineksen kahteen erilaiseen raekokoon. Kone painaa 30 tonnia ja tällä hetkellä se tekee työtä Savonlinnan Louhen kalkkitehtaalla, jossa seulotaan maanparannuskalkkia maanviljelijöiden käyttöön. Siitosten yritys on tehnyt Nordkalkin tehtaan kanssa yhteistyötä 35 vuotta, eli yrityksen kalusto ja työvoima ovat vuokralla tehtaan käytössä. Työmaalla on lisäksi mukana kaivinkoneita ja kuormaajia, jotka kuuluvat myös Siitosille.
Kuljetus- ja maansiirtopalvelujen toiminta liitetään helposti soranottoon. Ennen sorakuoppia tehtiin huolettomasti joka tienvarteen, mutta nykyisin Suomen Ympäristökeskus ja ELY -keskus selvittävät tarkkaan soranottoalueiden perustamisen ympäristöriskejä sekä arvioivat vanhojen alueiden jälkihoitotilannetta. Luvat soranottoalueiden perustamiseen täytyy siis saada erikseen näiltä tahoilta. Tällä hetkellä Siitoset tekevät soran ja maa-aineksen seulontaa anttosenmäellä, joka on Uukuniemen aktiivinen soranottopaikka.
SMM