Lapsena ihmettelin ympärilläni olevia ikäihmisiä, jotka puhuivat pääsystä taivaan kotiin. Miten joku voi haluta luopua elämästä? “Kaikki ystäväni ovat jo taivaassa”, he selittivät.
Ymmärrän heitä nyt paremmin. Moni läheinen on jo muuttanut toiseen todellisuuteen. Salaisuus laajenee.
Tänään hautausmaat syttyvät kynttilämereksi, joka kasvaa ihmisten käydessä omien rakkaittensa kumpujen äärellä. Sytyttämällä kynttilän viestimme kiitollisuutta ja kaipausta. Kynttilä kertoo viestin: en unohda sinua. Pyhäinpäivä kertoo ikuisen elämän toivosta. Sytytetyt kynttilät kertovat myös elämästä, joka on kätkössä, turvassa Jumalan luona.
Pyhäinpäivä on pysähtymisen hetki. Päivään on viimeisten vuosien ja vuosikymmenten aikana kehittynyt vahvoja perinteitä. Parikkalan kirkoissa sytytetään tänään messun alussa kynttilä vuoden mittaan kuolleitten omaisten muistoksi.
Perinteet antavat epävarmaan, kiivastempoiseen elämään syvyyttä ja pysyvyyden tunnetta. Joskus ne jopa kantavat vaikeiden ja haikeiden aikojen yli. Isät ja äidit tai kummit, isovanhemmat antavat lapsilleen suuren aarteen, jos luovat heille vuodesta toiseen toistuvia tapoja. Kurpitsalyhtyjen ja halloween-naamiaisjuhlien lisäksi pyhäinpäivään kannattaa liittää käynti hautausmaalla.
Syksyn kylmän pimeyden keskellä loistavat tuhannet kynttilät sisältävät paljon sellaista kauneutta ja vertauskuvallisuutta, jonka soisi piirtyvän jokaiseen pieneenkin sieluun. Aikuisellekaan ei ole koskaan liian myöhäistä ottaa elämänsä rytmiin uutta vanhaa perinnettä.
Parikkalassa on kolme hautausmaata: Uukuniemi, Saari ja Parikkala. Niiden kummut kätkevät alleen satoja elämäntarinoita. Jokainen tarina ansaitsisi runon.
Elämä on kuitenkin tarkoitettu elettäväksi, ei kuoleman odotuksessa, vaan kaikin aistein, jokaisesta ainutlaatuisesta hetkestä ja kohtaamisesta iloiten.
MA-N
