Kauneimpia joululauluja on laulettu Suomen seurakunnissa jo yli kolmekymmentä vuotta. Laulutilaisuudet ovat kasvattaneet suosiotaan vuosi vuodelta. Joulukiireiden keskellä yhä useampi haluaa hiljentyä kuuntelemaan joulun sanomaa.
Lähetysseuran 150-vuotisjuhlavuoden kunniaksi vihkossa on tänä vuonna 29 laulua eli muutama enemmän kuin tavallisesti. Jouluyö, juhlayö löytyy suomen lisäksi suahiliksi ja taiwaniksi.
Lauluvalinnat ovat tuttuun tapaan niitä kaikkein perinteisimpiä ja rakastetuimpia lauluja, joista monet ovat myös niitä suosituimpia ympäri maailman. Yleisön toivomuksesta mukana on pitkästä aikaa Enkeli taivaan, vaikka se löytyy virsikirjastakin. Jollekin Kauneimmat joululaulut -tilaisuus voi olla kuitenkin se ainoa mahdollisuus laulaa se, Lähetysseuran musiikkisihteeri Päivi Granström kertoo.
Lauluvihkon sivuilla laulaja Tarja Turunen kertoo, että hänelle se rakkain joululaulu on Sakari Topeliuksen koskettava ja kaunis Varpunen jouluaamuna, joka saa kuulijan varmasti liikuttumaan. Tarja Turusen lapsuuden jouluihin kuului aina paljon musisointia perheen kanssa. Eräänä jouluna, kun he eivät viettäneet joulua kotona, oli ehdottomasti löydettävä piano jostakin, sillä ilman yhteislaulutuokiota ei joulu olisi tuntunut oikealta joululta.
MA-N