Heinäkuun jo perinteeksi muodostuneet seurakunnan musiikki-illat avasi Uukuniemen kirkossa viime keskiviikkona Elämä on juhlaa- konsertti, jossa esitettiin Matti Moilasen sävellyksiä Anneli Huopalaisen runoihin. Paikan päälle oli saapunut jopa niin paljon musiikin ystäviä, että ohjelmalehtiset loppuivat kesken.
Matti Moilanen toimi uransa alkuvaiheessa Uukuniemen kanttorina vuodesta 1967 lähtien viiden vuoden ajan, jonka jälkeen tie vei Kerimäelle missä hän tapasi runoilija Anneli Huopalaisen. Ystävyyden myötä Moilanen sai sittemmin Huopalaiselta tämän kirjoittamia runoja, joista syntyi kanttorin käsissä sarja sävellyksiä. Lauluja on kehkeytynyt yhteensä viisikymmentä kappaletta kolmen vuosikymmenen ajalta, joista keskiviikkona kuultiin kymmenen sävelmän otos.
Huopalaisen runojen aihepiirit keskittyvät luontoon ja ne sopivat Moilasen mukaan hyvin hänen mielenmaisemaansa sekä sävellettynä erityisesti naisäänelle. Keskiviikon konsertissa lauluja tulkitsivat Ulla Tuomola sekä Moilasen tytär Anne Moilanen. Lavalla olivat myös Moilasen pojat Matti- J Moilanen, joka soitti selloa sekä pianisti Esa Moilanen. Lisäksi kuultiin yhden kappaleen verran laulua Uukuniemen eläkkeellä olevalta kanttori Väinö Vanhaselta sekä Jean Sibeliuksen teoksia pianolle ja sellolle.
Konsertin jälkeen Moilaset tarjosivat kaikille osanottajille kahvit entisessä Matin kioskin talossa, jonka he ovat hiljattain ostaneet ja kunnostaneet uuteen uskoon. Entinen osuuskaupan tila on muutettu oleskelutilaksi, jonka Matti Moilanen on ristinyt Tyynen tuvaksi äitinsä mukaan. Tuvan seinät on nyt peitetty hirsillä ja kaupan iso ikkuna tullaan vielä vaihtamaan pienempään, jotta huone tuntuisi enemmän kodinomaiselta. Tyynen tuvassa tullaan todennäköisesti nauttimaan Moilasten perheen vieraanvaraisuudesta myös jatkossa ja toivottavasti kuulemaan lisää heidän soittoaan ja lauluaan.
SMM