Kirjaston lainat ja kävijämäärä ovat nousseet huimasti

Uukuniemen kirjaston laina- ja asiakasmäärä on kasvanut tasaisesti kuntaliitoksesta eli vuodesta 2005 lähtien. Tänä vuonna Uukuniemellä ylitetään jo 6 000 lainan raja.
Saaren kirjaston lainat laskivat vastaavasti 4000:lla ja Parikkalan kirjaston 14000:lla.

Maamme vanhimpiin kuuluva kirjaston perusti 1849 Suomalaisen lainakirjaston seura. Historia mainitsee eräiden Viipurin osakuntaan kuuluvien ylioppilaiden lahjoittaneen Uukuniemen pitäjänkirjastoon 33 kirjaa.

Talvisaikaan kirjasto on kohtauspaikka. Samalla hoituvat kauppa- ja pankkiasiat. Kirjastossa on 9600 nidettä.

Kirjastonjohtaja Timo Kovasen mukaan maakunnallisen hankkeen yhteistyö vaikutuksia on vaikea vielä arvioida. Hän toivoo vaikutuksien olevan positiivisia Uukuniemen kirjaston kannalta. (Kovanen Itä-Savossa 30.12.2009)

Uukuniemen kirjaston huima lainauslukumäärä kertoo aktiivisten kuntalaisten halusta säilyttää lähikirjasto. Kirjasto on pystynyt muodostamaan oman asiakaskunnan, josta muun muassa kiitos kirjastonhoitajien hyvälle palvelulle sekä mahdollisuuksille järjestää yhteisiä tapahtumia niitä myös edelleen kehittäen. Lähikirjastoa ovat koululaiset oppineet käyttämään ja moni hoitaa verkkoasioitaan kirjaston nettipisteellä. Mielenkiintoista olisi tietää miten lainojen määrä suhteessa kirjastoissa muualla Etelä-Karjalassa?

Kaarle Werkko kirjoitti: “Tietoja ja mietteitä kansa- ja lasten-kirjastoista ynnä lukuyhdistyksistä vuoteen 1875” Jyväskylä, 1879

Uukuniemen pitäjässä perustettiin k. v. 1849. Perustaja: Suomalainen lainakirjaston Seura (eräitä ylioppilaita, Viipurin osakuntaan kuuluvia) lahjoittamalla 33 kirjaa. V. 1860 lisättiin kirjastoa 19 nidoksella. Luettelon mukaan pitäisi olla nykyään 226 kirjaa, mutta näistä on osa kateessa, osa aivan huonossa kunnossa; ehkä nykyään on 150 nidosta.Kirjaston raha-arvo arviolta 200 m:kaa. Kirjoja lainattiin ensin maksua vastaan, mutta sittemmin maksutta. Sääntöjä on.

Kirjaston-hoitajat: kirkkoherra A. E. Berner, kirkkoherra F. Alander, v. pastori I. A. Wallenius ja nykyään kirkkoherra A. G. Walle, palkkiotta.

Lisäys. V. 1876 oli kirjaston rahastossa 200 m:kaa, jolla kohta aiotaan kirjastoa korjata.

Luennoita on maakauppias R. Lukander pitänyt.

Uukuniemen kirjasto
maanantai
klo 16.00 – 18.00

torstai
klo 11.00 – 18.00

Uukuniemen kirjasto Uutuusluettelo
http://194.251.35.222/Kiinteasivu.asp?KiinteaSivuID=1524&NakymaID=125

1.-31.12.2009
AIKUISTEN OSASTO
TIETOKIRJALLISUUS
6 TEKNIIKKA. TEOLLISUUS. KÄSITYÖ. MAA- JA METSÄTALOUS. KOTITALOUS.
LIIKETALOUS. LIIKENNE
66.4 Ahonen, Taisto Remonttikirja
67.61 Metsästäjän opas, 19. korj. p.
9 HISTORIA
99.1 Gustafsson, Marko Miten minusta tuli minä
92.87 Hollmén, Roope Juuret Karjalassa
99.139 Kokko, Erkki Me, sotalapset : neljän veljek
AIKUISTEN OSASTO
KAUNOKIRJALLISUUS
84 KERTOMAKIRJALLISUUS
84.2 Anttala, Esa Talvisodan palavassa pakkasess
84.2 Carlson, Kristina Herra Darwinin puutarhuri
84.2 Haahtela, Joel Lumipäiväkirja 84.2 Kilpi,
Marko Kadotetut 84.2
Melender, Tommi Ranskalainen ystävä
84.2 Sinervo, Helena Tykistönkadun päiväperho
84.2 Sinivaara, Irja Sinisiin ilmoihin
84.2 Vuorinen, Juha Painajainen piparitalossa
85 SARJAKUVAT
85.32 Simpsonit tien päällä
NUORTEN OSASTO
TIETOKIRJALLISUUS
6 TEKNIIKKA. TEOLLISUUS. KÄSITYÖ. MAA- JA METSÄTALOUS. KOTITALOUS.
LIIKETALOUS. LIIKENNE
62.51 Rohila, Marjatta Lasten traktorikirja
LASTEN OSASTO
KAUNOKIRJALLISUUS
84 KERTOMAKIRJALLISUUS
84.2 Marttinen, Tittamari Kassu vauhdissa
85 KUVAKIRJAT
85.22 Henttonen, Juha Miina ja Manu kierrättävät

MA-N

Jaa juttu Facebookissa:

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tageja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>