Uukuniemen vapaa-ajan asukkaat eli vasukkaat järjestävät heinäkuussa Juholan tilan uudessa ravintolassa jazz-iltamat, jonne esiintymään on saapuva jazz -laulaja Reija Lang. Aikuisiällä ammattilaulajaksi ryhtynyt Lang työskenteli ennen muusikon uraansa mainostoimistossa, kunnes syntyi kipinä seurata sisäistä kutsumusta. Tämä oli Langin mukaan kaikkein merkittävin hetki hänen elämässään. Lang on kunnostautunut myös sanoittajana ja hän on tehnyt töitä esimerkiksi viulisti Mikko-Ville Luojalan-Mikkolan kanssa sekä laulanut Helsinki Swing -bändin solistina omien kokoonpanojensa ohella. Uukuniemen konsertissa (27.7) Langilla on mukanaan pianisti Jari Kinnunen ja saksofonisti Wiljam Suvanne.
– Tarkoitus on soittaa kivan kuuloista swing ja latin- pohjaista jazzia, joka sopii hyvin luomaan kesäillan tunnelmaa, kuvaa Lang tulevan konsertin ohjelmistoa.
Musiikkimaailma on Langin mukaan mysteerinen todellisuus, jossa tarvitsee olla juuri oikeassa paikassa juuri oikeaan aikaan. Ammatti vaatii epävarmuuden sietämistä ja myös tappioita täytyy käydä lävitse. Lang ryhtyi opiskelemaan musiikkia 90-luvun loppupuolella Pop & Jazz -konservatoriossa ja Sibelius Akatemian avoimessa yliopistossa. Kova työ tuotti tulosta ja vuonna 2005 Lang irtautui kokonaan työstään mainosbisneksessä ja ryhtyi freelanceriksi, koska musiikin tekeminen alkoi viedä niin paljon aikaa. Pian ilmestyvä Uuden oodi -niminen levy on Langin ensimmäinen suomeksi sanoittama tuotos, jossa kuullaan muun muassa Laila Kinnus-vaikutteista iskelmä vivahdetta sekä yksi kokeellisempi protesti jazz lohkaisu, jonka sanoitukset käsittelevät rahapolitiikkaa ja maailmaa otteessaan pitävää taloudellista kriisiä.
Ensimmäistä kertaa Uukuniemellä vieraileva laulaja pääsi viime lauantaina tutustumaan kylän nähtävyyksiin. Katsomassa käytiin niin Hovilan tilan biisoneita kuin Papinniemen leirintä -aluettakin, sekä tulevaa esiintymispaikkaa. Viimeistä vaille valmiiksi saneerattu Juholan tila ja sen navetta -rakennus toimii nyt tilausravintolana, jossa on mahdollisuus maistaa ainakin paikallista biisonia. Tulevaan Reija Langin konserttiin kuuluukin myös biisonipihvi-illallinen.
Jazz-ilta Kummun Juholan tilalla, solistina Reija Lang 27.7.
Viimeisiä illalliskortteja (konsertti+illallinen) tapahtumaan voi tiedustella Markku Uimoselta puh. 0400815359.
SMM