Tämän vuoden Yhteisvastuukeräyksen kohteena ovat köyhät lapsiperheet Suomessa ja Haitissa. Haiti oli valittu kohteeksi köyhyyden vuoksi, siellä eli jo ennen maanjäristysta kaksi miljoonaa ihmistä nälkärajalla. Nyt tuli lisäksi sitten tämä järkyttävä luonnonkatastrofi.
Tänä vuonna Yhteisvastuukeräyksen hoitavat yhdessä seurakuntien kanssa Martat. Uukuniemen seurakuntatalossa pidettiin torstaina 21.1.2010 suunnittelukokous,johon osallistui seurakunnan edustajat sekä Parikkalan että Uukuniemen Martat.
Diakonissa Maija Pesonen kertoi keräyksen 60-vuotishistoriasta, joka alkoi köyhien lasten auttamisesta kotimaassa ja vuodesta 1963 alkaen otettiin ulkomaiset kohteet myös mukaan. Yhteisvastuu on muutakin kuin rahankeräys.Se on ollut yhteiskunnan ongelmien paljastaja, asennekasvattaja ja mielipidevaikuttaja. Yhä useampi suomalaislapsi elää köyhyydessä. Köyhiksi luokitelluissa perheissä oli vuonna 2007 noin 151 000 alle 18-vuotista lasta. Vähävaraisen perheen lapsi ei voi osallistua esimerkiksi harrastuksiin samalla tavalla kuin muut lapset.
Jos pienet lapset saavat elämänmatkalleen vain vähäiset, melkein olemattomat elämän eväät, ei tulevaisuus voi olla kaunis. Toisilla meistä taas on eväitä jaettavaksikin, sanoo arkkipiispa Jukka Paarma, joka toimii keräyksen esimiehenä.
Yhteisvastuukeräykseen voi osallistua lahjoittamalla rahaa lippaisiin tai kodeissa listojen kanssa kiertäville kerääjille, ostamalla erilaisia Yhteisvastuutuotteita esim. T-paitoja, esiliinoja ja osallistumalla erilaisiin Yhteisvastuutempauksiin. Näistä tapahtumista ilmoitetaan tarkemmin myöhemmin.
Yhteisvastuukeräys käynnistyy sunnuntaina 7.2.2010. Keräyksen suojelijana on tasavallan presidentti Tarja Halonen. Uukuniemellä se on samalla Marttojen kirkkopyhä, jolloin Uukuniemen Martat tarjoavat kirkkokahvit jumalanpalveluksen jälkeen.
OLE ARKIENKELI JA AUTA
Irmeli Tiainen
Uukuniemen Martat