Uukuniemeläinen puuhamies, monessa mukana oleva vaikuttaja, Sakari Hämäläinen, täyttää 60 vuotta 20. päivänä huhtikuuta. Eläkepäivät saavat kuitenkin vielä odottaa sillä Sakarilla riittää kysyntää edelleen monissa paikallisissa luottamustoimissa ja kehityshankkeissa.
Uukuniemen Kummussa Iivari Pölösen saunassa syntynyt ja kirkonkylällä lapsuutensa viettänyt mies on palannut juurilleen muutama vuosi sitten tehtyään ansiokkaan yrittäjäuran pääkaupunkiseudulla. Suomen Painotuote Oy nousi hänen johdollaan alansa merkittäväksi tekijäksi yli 50 työntekijän henkilökunnalla. Yrityksen liiketoiminnan myynnin jälkeen Sakarilla on jäänyt paremmin aikaa hänelle rakkaan kotiseutunsa, Uukuniemen, kehittämiseen.
Sakari on ollut mukana käynnistämässä uukuniemeläisten vapaa-ajan asukkaiden yhdistystä, Vasukkaita. Myös suuren suosion saaneet Kesäsenssit ovat pitkälti hänen aikaansaannostaan. Kirkonkylän raittia valaisevat katuvalot oli myös todellinen näytön paikka, jossa tarvikkeita ja sponsoreita mies haali Helsinkiä myöten. Tienvarsia on siivottu hänen johdollaan ja lähes aina kun paikkakunnalla jotain tapahtuu on Sakari vähintään taustajoukoissa.
Kuntaliitoksen jälkeisissä kuntavaaleissa hän meni valtuustoon toiseksi korkeimmalla äänisaaliilla koko kunnassa. Luottamusta tuli Uukuniemen lisäksi myös muualta kunnan alueelta. Valtuustossa Sakarista on muodostunut vahva Uukuniemen etujen puolustaja, mutta myös koko kuntaa ja sen menestystä ajatteleva luottamusmies. Tämä luottamus on palkittu nykyisessä valtuustossa 1. varapuheenjohtajan tittelillä.
Ulkopuolisen silmissä varmaan omimmillaan Sakari on Uukuniemi-seuran puheenjohtajan tehtävässä. Kaikkien kanssa hyvin toimeen tulevana hän saa yhdistyksen jäsenet aktiivisesti mukaan toimintaan. Uukuniemi-seura koetaankin kuntaliitoksen jälkeen koko Uukuniemeä yhdistävä voimana.
Sakarin ja hänen Halla vaimonsa rakkain paikka on Pyhäjärven Hepolahdessa oleva idyllinen ja hyvin hoidettu yhdistetty kesäpaikka ja koti. Molemmat tykkäävät rentoutua luonnon rauhassa, Pyhäjärven rannalla, marja- ja sienimetsien keskellä.
Sakari toivottaa kaikki tervetulleeksi viettämään merkkipäiväänsä Niukkalan Rajapirtille 18. 4. klo 13 17! Punkaharjun Mieskuoro esiintyy klo 14 jälkeen.
Ps. Mahdolliset muistamiset kukkien sijaan Uukuniemen OP:n listaan Uukuniemen kristillinen kasvatus ry:n äiti/lapsi toiminnan tukemiseksi.
JL