Mark Levengoodin kahdeksas vieras on Marion Rung. Ohjelmassa haastatellaan Pirkko Fihlmannia suomalaisena ilmiönä.Pirkon haastattelu on nauhoitettu viime helmikuussa.
Kurssit ovat pitäneet Äänellä itkijöiden yhdistyksen puheenjohtajan Pirkko Fihlmanin tänä kesänä kiireisenä.Kesän aikana Pirkko Fihlman on useita kursseja eri puolilla Suomea, kuten Neljän tuulen leirillä Repovedellä. Ensi viikon häntä työllistää kansainvälinen workshop Kiljavalla.
Yhdistyksen koulutus, seminaari ja kurssitoiminta on laajentunutkin jo kansainväliseksi.
– Itkukursseja on järjestetty Espanjan suomalaisille ja tilaisuuksia on ollut Ranskassa ja Kanadassa.
– Olemme reilun kymmenen vuoden aikana järjestäneet 60 itkukurssia Suomessa 38 paikkakunnalla. Niille on osallistunut yli 600 ihmistä, puheenjohtaja Pirkko Fihlman kertoi.
Arizonalainen professori Jim Wice saapui keväällä Suomeen tutkimaan maamme ainutlaatuista itkuperinnettä.
– Suomen itkukulttuuri on ainutlaatuinen maailmassa. Muualta itkuvirret ovat kadonneet.
– Teen tutkimusta siitä, miksi itkukulttuuri elpyi täällä ja siitä, onko suomalaisessa kansanluonteessa jotain, mikä tekee itkemisestä erityisen hoitavan kokemuksen,” Wilce sanoi.
Wilce kuvaa juuri ilmestyneessä teoksessaan Crying Shame, Metaculture, Modernity, and the Exaggerated Death of Lament itkuvirsiperinteen elpymistä Suomessa 1990-luvun lopulla ja 2000-luvulla.
Pirkko on Uukuniemen vapaa-ajan asukkaiden hallituksen jäsen.
Pirkon tavoittaa os. ensio.fihlman@netsonic.fi
MA-N