MITÄS TEHTÄIS?
Kaksivuotinen Omalla Kylällä -hanke etsii Etelä-Karjalan kyliltä 1524 – vuotiaille nuorille töitä ja tekemistä. Hanke mm. ohjaa nuoria kehittämään harrastusmahdollisuuksia lähelle omia asuinalueitaan. Hanke jatkuu vuoden 2013 loppuun. Hankkeen rahoittajina ovat Kaakkois-Suomen ELY- keskus, Kaakkois-Suomen 4H-piiri ja Etelä-Karjalan Osuuspankki.
Kaakkois-Suomen 4H-piirin hallinnoima hanke kysyi syksyn aikana kaikilta Etelä-Karjalan 8-9-luokkalaisilta nuorilta vapaa-ajan viettoon liittyviä kysymyksiä. Kyselyyn vastasi 924 nuorta.
Suosituin vapaa-ajan vietto aktiviteetti nuorten keskuudessa oli kavereiden kanssa hengailu. Moni kyselyyn vastannut piti mieluisana harrastustoimintana myös musiikkiin ja liikuntaan liittyviä harrastustoimintoja. Nuoret harrastaisivat mielellään enemmän liikuntaa, sekä tietokone- ja konsolipelejä.
Nuorille tiedotettaessa tehokkain kanava on puskaradio. Muita hyviä tapoja tavoitella nuoria ovat facebook ja internet. Kyselyn tulokset ovat luettavissa kokonaisuudessaan taulukkomuodossa osoitteessa: http://www.omallakylalla.fi/?x103997=148599
TYÖTORI
Omalla Kylällä-hanke auttaa haja-asutus alueen nuoria kesätyötilaisuuksien löytämisessä. Viime keväänä avattu työtori osoitteessa www.omallakylalla.fi aktivoituu jälleen. Työtorilla nuoret voivat käydä täyttämässä työhakemuksen ja samalla kertoa minkälaista työtä he etsivät.
Työtori on työntekijöiden ja työnantajien kohtaamispaikka. Sivuille on luotu oma lomake myös yrityksille ja kotitalouksille. Yhteydenpidon työnantajien- ja tekijöiden välillä hoitaa hanke. Kotitalouksiin työllistyminen tapahtuu 4H- yhdistysten kautta. Työtori nimellä avattu palvelu on saanut hyvän vastaanoton, varsinkin nuorten työnhakijoiden taholta. Työtori palvelun tarkoitus on laajentaa nuorten työmahdollisuuksia ja madaltaa työn aloittamisen kynnystä.
Hanke ohjaa nuoria pitämään huolta reiluista pelisäännöistä työmarkkinoilla. Työtorin kautta välitetyistä työtehtävistä nuorille maksetaan asianmukainen korvaus, lisäksi huolehditaan, että kaikki työnantajamaksut ja korvaukset on maksettu asiaankuuluvasti. Työtorin kautta tulleet hakemukset toimitetaan paikallisille 4H-yhdistyksille, jotka työllistävät nuoria tarjoamalla työpalvelutoimintaa mm. kotitalouksille.
TAPAHTUMIA JA HARRASTUKSIA OMALLE KYLÄLLE
Yksi hankkeen tavoitteista on aikaansaada uusia nuorten itsensä alulle polkaisemia tapahtumia ja tilaisuuksia. Hanke avustaa nuorten tekemiä tapahtumia. Mikäli Sinun kylälläsi on toimeliaita nuoria, vielä on hyvin aikaa hyödyntää Omalla Kylällä tapahtuma-avustukset. Lisää tietoa saat Siru Lavikalta puh. 040 544 1900 tai Parikkalan 4H-yhdistyksestä, puh. 040 534 1071. Hankeväkeen voit olla yhteydessä myös sähköpostitse omallakylalla@4h.fi.
Siru Lavikka