Maaseudun Tulevaisuus: Kyläkoulun lakkauttaminen ei aina tuo säästöjä

Maaseudun Tulevaisuus -lehti 31.8.2009

Kaikki kyläkoulujen lakkauttamiset eivät tuo kunnille säästöjä, vaan päätöksiä sulkemisista on voitu tehdä hätiköiden.

Näin arvioi suunnittelija Sami Tantarimäki Turun yliopiston täydennyskoulutuskeskuksesta.

”Jokaisen koulun kohdalla ei ole selvää, että lakkauttamisella oikeasti olisi saatu aikaan säästöjä. Kyllä tällaisia hieman hätiköityjä tai periaatteellisia päätöksiä on tehty.”

Tantarimäki tutkii parhaillaan, millaisia kyläkoulujen lakkauttamiskustannukset ja -perusteet ovat. Tutkimuksessa selvitetään, onko koulun lakkauttamisesta saatavaa säästöä mahdollista laskea yhteismitallisesti ja mitkä tekijät laskelmissa tulisi ottaa huomioon.

Kunnat arvioivat Tantarimäen mukaan saavansa yhden koulun lakkauttamisella keskimäärin 100 000 euron säästöt.

”Mielenkiintoista on, että laskelmat yhdessäkin kunnassa voivat vaihdella paljon. Toinen voi laskea säästöksi 100 000 ja toinen saa summaksi lähes nollan.”

Kunnat ottavat laskelmissa huomioon palkka- ja kiinteistökulut. Vaikeasti laskettavat tekijät, kuten verotulojen menetykset ja koulukuljetusten hinta, jäävät vähemmälle huomiolle.

”Keskusteluissa on noussut esiin se, että jos lakkautetaan viimeinen palvelu, kuinka paljon se vaikuttaa alueen tulevaan väestökehitykseen ja sitä kautta alueen työllistämismahdollisuuksiin tai yrittäjyyteen. Sillä on sivuvaikutuksia, jotka vaikuttavat kunnan verotuloihin.”

Tutkijan mukaan katseet kääntyvät helposti kouluverkon suuntaan, kun kunnat miettivät säästökohteita.

”Toivoa sopii, että siinä nyt katsottaisiin hiukan pidemmälle kuin yhden vuoden päähän”, hän toteaa.

Lähde: Maaseudun Tulevaisuus http://sahti.mtk.fi/ePaper_MT/products/MT-2009-08-31/index.htm

JL

Jaa juttu Facebookissa:

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tageja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>