Tarinoiden kertominen oli aikaisemmin luonteva osa ihmisten kanssakäymistä ja kertomukset siirtyivät sukupolvelta toiselle. Nykyisin tarinoiden kerronta on jäänyt pois ja siksi kirjoittaminen on oiva tapa tallentaa muistoja. Kirjoitettuna tarinat säilyvät ja tuovat esimerkiksi sukututkimusten tai historiateosten rinnalle elävän elämän makuja.
Joku saattaa miettiä, entäs jos muistankin väärin. Kirjoittaja voi kirjoittaa niin kuin hän asian muistaa, sen koki tai tunsi. Tällöin tarina on kirjoittajalleen se oikea.Tarinat voivat olla kirjoittajansa näköisiä, siksi ne ovat persoonallisia. Voi kirjoittaa miten itselle parhaiten sopii.
Tarinat ja muistot voivat sisältää vaikkapa
– lapsuuden leikkejä
– mielirunoja
– sananalaskuja tai arvoituksia
– muistoja vanhoista valokuvista
– evakkomuistoja, sotamuistoja
– muistoja riiauksen, kihlauksesta tai avioliiton perinteistä
– vanhoista työtavoista
– ruokaohjeita
– juhlatapoja
– huutolaisuus
– työ, työnhaku, elinkeinot, talouden suhdanteet
– kodinrakennus eri aikoina ja eri tilanteissa
– elämänpiiri eriaikoina (mm. liikkuminen)
– kirjasto ihmisten elämässä
– palveluiden kehittyminen ja katoaminen
– sote asiat, mm vanhusten hoito/terveydenhuolto
– maatalouden kehittyminen ja alasajo
– eläimet (koti- ja villieläimet)
– oikeus ja lainvalvonta
Kirjoittamisen voi aloittaa vaikka kirjoittamalla omasta perheestä: Äitini syntyi……
Tapoja on monia: Muistiinpanoina, runoina, kertomuksina, proosana, mind map’nä jne. Tarina voi sisältää historiaa, muistikuvia, yksittäisten tilanteiden kuvaamista, kokemuksia, tuntemuksia kynällä tai tietokoneella kirjoitettuna.
Jokaisen meidän tarina on ainutlaatuinen. Kuka tahansa voi kirjoittaa muistoja, pysähtyä hetkeksi ja kuunnella muistojen kaikua.
MA-N
