Joukossamme on vielä niitä ihmisiä, jotka ovat lapsuudessaan kokeneet kovia aikoja. Myrskylän Hevonojalla nuoruutensa kasvanut Hilkka Raassina muisteli joulukuun alussa vuosikymmenten takaista joulua.
Joulu 70 vuotta sitten (1940) / Hilkka Raassina 30.11.2010
Ensimmäisen evakkojoulun vietimme Pohjanmaalla, Paavolan pitäjän Kangaskylässä. Olimme vuokralaisina Kalle Kankaan talossa.
Lähdimme Talvisodan evakkoon maaliskuun puolessa välissä Uukuniemen Latvasyrjän kylästä, Koivusillasta Kiteenjoen rannalta, Patavaarasta. Jouduimme kahdeksi kuukaudeksi Vihannin Möykkyperälle. Matka olisi jatkunut Ruukkiin, mutta sopivasti isä ilmestyi bussin ovelle ja komensi perheensä pois ja sanoi, että hän pitää perheestään huolen. Vasta silloin selvisi, että isä onkin elossa, sillä koko evakkomatkan ajan liikkui huhuja isän kaatumisesta. Samannimisiä kun oli monia.
Möykkyperällä oli keittopaikkana piisi, jossa mummo ei osannut ruokaa tehdä, siksi muutettiin Paavolaan Ojantakaseen. Siellä olisi ollut kelvollista asua, mutta kun tuli syksy ja kylmät, oli taas muutettava. Talon uuneja ei voinut lämmittää. Nyt muutettiin Siikajoen toiselle puolelle Paavolan Kangaskylään Kalle Kankaan sivutaloon. Saimme asuttavaksemme ison pirtin, mutta meitäkin oli sedän perheen kanssa kolmetoista henkeä. Eli mummo ja ukko, isä ja äiti, meidän neljä sisarusta, setä vaimonsa kanssa sekä heidän kolme lastaan. Lapsista nuorin oli sedän poika, joka oli syntynyt syyskuussa, meidän nuorin sisar oli vain kaksivuotias.
Talon keittiö oli yhteinen, jossa asui sortavalainen viisihenkinen Kinnusen perhe. Heillä oli käytössään lisäksi yksi kamari. Yhdessä kamarissa asui talon karjanhoitaja tyttärensä kanssa.
Joulun vietto sujui ankeissa olosuhteissa, niin rahallisesti kuin asumisen puoles-akin. Isä ja setä kävivät Ruukissa hoitamassa siirtolaisten hevosia suuressa hevostallissa. Tulot eivät riittäneet kunnolla isolle perheelle. Joulukuusta ei ollut, joululahjoja ei osteltu eikä joulupukkikaan käynyt. Pirtissä oli leivinuuni, jossa pystyimme leipomaan karjalanpiirakat ja pullaa. Loppulämmössä tehtiin karjalanpaistia. Varsinaiset jouluherkut puuttuivat. En muista, laulettiinko edes joululauluja tai luettiinko jouluevankeliumiakaan kaiken sen hälinän keskellä. Lasten kiukuttelua ja itkua kyllä riitti.
Jälkikäteen ajatellen ihmettelen, kuinka vanhempamme ovat kaiken tämän kestäneet.. Ensin kodin jättämisen Karjalaan ja sitten ahtaudessa, vieraassa paikassa asumisen. Hehän olivat silloin nuoria, noin nelikymppisiä, ihmisiä parhaassa työiässä. Parasta oli tietysti ajatella, että Suomi oli sentään vapaa maa!
Haastatteli Eini Karhulahti
MA-N
