Uukuniemen kirkkokallio Papinniemessä on ollut arkeologisten kaivausten kohteena vuosien 1995-2007 välillä. Paikalla on sijainnut 1600 -luvun puoleenväliin saakka ortodoksinen kylä kalmistoineen ja kirkkoineen. Suomen jouduttua Ruotsin vallan alle Papinniemen kylän ortodoksinen väestö pakeni Venäjän puolelle korkean verotuksen ja luterilaisen käännytystyön seurauksena. On myös todennäköistä että alueella on palvottu tätä ennen suomalaisen muinaisuskon jumalia. Itse Uukuniemi (1700-luvulla Ugonniemi) -nimikin voisi viitata siihen että alueella on palvottu Ukko ylijumalaa.
Autiokylän kirkon alttarin kohdalla kasvanut alttaripetäjä toimi tiettävästi vielä 1800 -luvulla uhri- ja kokoontumispaikkana, kunnes se tuhottiin 1950-luvulla. Papinniemen alueelta löytyy myös kaksi kuppikiveä, jotka toimivat niin ikään uhripaikkoina sekä onnentuojia. Papinniemen leirintäalueen saunan vierestä löytyy kouraisukivi, johon on kaiverrettu käden mentäviä aukkoja joista ohikulkija pystyi kouraisemaan itselleen onnea matkaan. Toinen Papinniemen kivistä on verkkokivi, joka on puolipallon muotoinen ja siihen on kaiverrettu verkkokuvio. Kalastajat uhrasivat verkkokivelle hyvän kalaonnen toivossa tai kiittäessään saadusta saaliista.
Vuonna 1993 löytyi alueelta 1000 kolikon raha-aarre ja sittemmin arkeologisten kaivausten seurauksena on esiin kaivettu muun muassa ikoniriipuksia, ristejä ja nuolenpäitä. Koska kirkkokallio pysyi asumattomana ortodoksien paon jälkeen on muinaisjäännösalue hyvin säilynyt ja näin toiminut hedelmällisenä tutkimuskohteena. Uukuniemellä kesiään viettävä Pirkko Fihlman, joka tunnetaan myös äänellä itkemis-perinteen elvyttäjänä, on yhdessä miehensä Ensio Fihlmanin kanssa perehtynyt kirkkokallion historiaan ja vanhoihin karjalaisiin perinteisiin. Joitakin vuosia sitten esitettiin Uukuniemellä Ensio Fihlmanin kirjoittama “Ukon vakat” -näytelmä, joka kuvaa muinaisuskon keväisiä palvontamenoja ja erinäisissä tilaisuuksissa ollaan saatu kuulla Pirkko Fihlmanin esittämiä itkuvirsiä. Ohessa Pirkon kirjoittama aikaisemmin julkaisematon runo, joka kertoo Uukuniemen harvinaisen muinaismuistoalueen menneisyydestä.
Kirkkokallion tarina
“Oi työ entiset eläjät, vuosisatojen takaa.
Työ näitä samoja polkuja kuljitte, samoja kaskimaita työstitte, kaskirauniot raivasitte. Saman järven antimia pyysitte. Pyhiä lehtoja palvoitte, verkkokiville uhrasitte, kouraisukiveltä lykkyä haitte. Alttaripetäjän juurilla rukoilitte, ukko ylijumalalta kasvua anoitte ja ukonvakkoja vietitte.
Tuli sitten usko uusi venään maalta, munkit tarkasti opetti ja entiselle palvontapaikalle kirkko rakennettiin vanhan kalmiston kupeelle. Voi noita vaikeita aikoja, valtaherrat sotia kävivät, rajoista kovin tapeltiin, ruotsien uskoon pakotettiin ja rajan taakse paettiin.
Tänne jäivät kotinne, tuhottuina poltettuina kirkkonne ja pappilanne, kaikki maahan tallattuina. Kasvun alle nurmettuivat, unohtuivat aikanaan.
Tarinoita kerrottiin, aarteista maahan kätketyistä. Tämän ajan sukupolvi löysi aarteet kirkkomaalta. Kaivoi muistojen kätköstä eloa entistä esille kaiken kansan nähtäväksi. Tarinoita esineitä, kasteristejä monia, jotka kertoivat elämästä, muistoja menneestä ajasta, satoja vuosia uinuneesta. Kaikki muistiin tallennettiin, aika kirjoihin kirjattiin, muinaissuojelulailla suojattiin.
Nuorista polvi ehompi, tarmokkaat tomerat partiolaiset Uukuniemen Raja-
karhut muistomerkin pystyttivät. Matkamiehen ristin Elis rakensi, mikä ristisaatossa juhlavasti Kirkkokalliolle siunattiin, menneistä ajoista kertomaan.”
SMM
