Osasto Elomaan talvisota

Marraskuun alussa ilmestyi vapaahtoisista koostuvan osasto Elomaanvaiheista kertova kirja Leppäsilta-Mursula-Lemetti-Siira: Osasto Elomaan talvisota. Kirja perustuu Lauri Immosen laatimaan käsikirjoitukseen.
Dokumentaariseksi romaaniksi laaditun tekstin henkilöt ovat oikeita ja sen tapahtumat perustuvat sotapäiväkirjoihin ja osaston päällikön kertomuksiin. Osasto Elomaa perustettiin talvisodan alussa rakentajajoukkoihin kuuluneista työvelvollisista, jotka ilmoittautuivat vapaaehtoisiksi rintamalle. Suurin osa tämän noin 330 hengen vahvuisen osaston miehistöstä ei ollut suorittanut varusmiespalvelusta ollenkaan. Monet olivat 16-18-vuotiaita.

Nuorukaiset joutuivat heikosti varustettuina ja kouluttamattomina suoraan etulinjaan Impilahden Leppäsillassa. Myöhemmin osasti vartioi Uomaan tien varrella ollutta Siiran mottia. Osastosta tiettävästi kaatui 30 miestä, näistä 27 nuoria vapaaehtoisia. Mukana oli myös uukuniemeläisiä nuorukaisia, mm. Siiran tienhaaran motin piirityksessä kaatunut Eino Valtonen, jonka sotaretken vaiheista ja kohtalosta kirjassa kerrotaan.
Kirjan esittely ja arvio booky.fi:n sivuilla: http://www.booky.fi/tuote/leppasilta_mursula_lemetti_siira_osasto_elomaan/9789529326358

HP

Jaa juttu Facebookissa:

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tageja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>