Vajaalle 500 sotilaalle esitettiin nimitystä Vapaudenristin 1. tai 2. luokan Mannerheim-ristin ritariksi talvisodan ansioista. Pelkästään talvisodan taistelujen perusteella pääesikunta ei kuitenkaan tehnyt yhtään lopullista nimitystä. Yksi tuohon joukkoon kuuluneista sotilaista oli pääasiassa uukuniemeläisistä miehistä kootun JR 34 5. komppanian päällikkö luutnantti (myöhemmin kapteeni) Viljam Toiviainen, jolle esitettiin Vapaudenristin 1. luokan Mannerheim-ristiä.
Nimitysesityksen tehneen eversti Eino Virkin perusteluissa “Toiviainen taisteli vaikeissa olosuhteissa Kollaalla ja Ulismaisten suunnalla koko sodan ajan ja jonka henkilökohtaisen urhoollisuuden, taidon ja neuvokkuuden ansiosta suurelta osalta on, että Kollaa kesti.”
Eversti Antero Svensson puolsi esitystä: “Puollan. Reservikapteeni Toiviainen osoitti erittäin suurta urhoollisuutta ja neuvokkuutta Kollaalla. Sodan viimeisinä päivinä hän joutui olemaan taisteluosaston komentajana Ulismaisissa tilanteessa, jossa jo parhaittenkin miesten kestävyys alkoi pettää säilyttäen loppuun asti moraalisen ryhtinsä ja rauhallisuutensa”
Toiviaisen komppaniasta esitettiin Vapaudenristin 2. luokan Mannerheim-ristiä myös alikersantti Eino Ikoselle. Lähteestä ei kuitenkaan käy ilmi hänen syntymäpitäjäänsä ja syntymäaikaa.
Lähde: Seppo Porvali – Talvisodan Ritarit
JL