Olen pienestä pitäen harrastanut paljon liikuntaa. Kesät meni yleisurheilukisoissa ravaten ja rullalautailua harrastaen. Talvella isän kanssa kierrettiin hiihtokisoja. Oli kunnan järjestämää sählykerhoa, jalkapallokerhoa, palloilukerhoa ja nuorten iltaa. Viimeisin näistä meni sekin hyvin pitkälti aina sählyä tai koripalloa pelatessa. Harrastuspaikkona toimivat talvisin Niukkalassa Rajapirtti ja Kirkonkylällä entinen koulu. Muita liikuntasaleja kun ei Uukuniemellä valitettavasti ollut. Nykyään on ainoastaan Rajapirtti.
Parikkalan kuntakeskuksen uusi upea ulkokuntosali.
Kesän mittaan sai Parikkalan paikallislehdestä lukea kiivaaseen tahtiin, kuinka kuntakeskukseen Parikkalaan rakennetaan tuon tuosta uusia liikuntapaikkoja. On parkour-puistoa ja ulkokuntosalia. Liikuntahalli ja yksi Suomen upeimmista urheilukentistä löytyy jo ennestään. Seuraavaksi rakennetaan varmaankin jäähalli. Paikat pidetään tip top kunnossa ja rahaa näihin laitetaa kymmenistä tuhansista satoihin tuhansiin euroihin sen enempää mukisematta. Pitäähän puitteet olla kunnossa kuntalaisille.
Samaan aikaan kuitenkin täällä kunnan pohjoispäässä, 50 kilometrin päässä kuntakeskuksesta, Uukuniemen pitäjässä liikuntapaikat sen kuin rapistuvat, tai hyvä jos niitä voi edes liikuntapaikoiksi enää kutsua. Niukkalan urheilukenttää voi pikku hiljaa sanoa jo suoksi ja pesäpallovälineet ovat suoraan 80-luvulta. Jääkiekkokaukaloa kolataan ja pidetään kunnossa suurimmaksi osaksi ajasta talkoovoimin. Naisten jumppa löytyy vielä, mutta muuten ovat kerhot kunnan puolelta loppuneet.
Uukuniemen urheilukenttä koko komeudessaan.
Uukuniemen Urheilijat ry on pitänyt omalta osaltaan huolen että edes jotain liikuntamahdollisuuksia täältäkin löytyisi. Rajapirtille on viimeisten vuosien saatossa pistetty pystyyn aivan erinomainen kuntosali ja jäsenmäärät, sekä salin käyttö sen kuin nousee vuodesta toiseen. Salia käyttävät kaikenikäiset.
Luin juuri Itä-Savosta, että Parikkalan kunta aikoo luopua Uukuniemen maamiesseuran omistaman Rajapirtin vuokrauksesta ja ottaa entisen palvelutalon vapaa-aikapalveluiden käyttöön. Toisin sanoen voidaan puhua Rajapirtin sulkemisesta. Piskuisella Uukuniemen urheilijat ry:llä kun ei ole yksistään millään rahkeita hoitaa Rajapirtin käytöstä aiheutuvia lämmityskustannuksia. Mikäli Rajapirtin käyttö loppuu ei uukuniemeläisillä yksinkertaisesti ole ainuttakaan liikuntasalia kylällä. Palvelutalo ei missään nimessä sovellu liikuntapaikaksi.
Voi vai miettiä mitä Parikkalan kunnan päättäjillä pyörii päässä. Onko oletusarvona se, että kunnan pohjoispäässä asuvien pitäisi ajaa 100 km päivässä päästäkseen liikuntapaikoille vai ajatellaanko kunnassa että eihän ne uukuniemeläiset nyt mitään liikuntaa harrasta, että mummojahan siellä vain asuu.
Voin kertoa, että kyllä täälläkin urheillaan, niin lapset, aikuiset, kuin myös mummotkin.
Niukkalan Rajapirtillä ja sen vieressä sijaitsevalla Uukuniemen urheilukentällä on pelattu pallopelejä iät ja ajat.
Tuomas Tiainen
Kirjoittaja on Uukuniemen Seudun Sanomien freelancer-toimittaja ja Uukuniemen olemattomien liikuntapaikkojen aktiivinen käyttäjä.
Vuoden 1997 Uukuniemen kesän juhlaviikon juliste. Olisikohan ensi kesänä luvassa yhtä paljon ohjelmaa?
Löysin muutama päivä sitten Niukkalasta kotini kätköistä vanhan tapahtumajulisteen. Juliste oli kesäkuulta 1997 ja otsikkona “Uukuniemen Juhlaviikko”. Aloin muistelemaan tuota aikaa ja millaiselta Uukuniemi vaikutti silloin alle 10-vuotiaan pikkupojan silmistä katsoen. Yksi sana kuvaa mielestäni tuon ajan Uukuniemeä erittäin osuvasti: eloisa.
Uukuniemi oli vielä itsenäinen kunta ja kunnasta löytyi kaikki tarvittavat palvelut. Kesät olivat tapahtumia täynnä. Oli kesäsenssiä, kesäteatteria, kesätoria, kesäkioskia, kesäkahvilaa, kesäleiriä ja vaikka mitä. Enkä muista että talvellakaan mitenkään tylsää olisi ollut.
Julkisuuttakin saatiin, kun kunnajohtajana toimi hetken aikaa entinen Miss Suomi. Seiska-lehti teki tuolloin jutun Uukuniemestä ja otsikoi artikkelin osuvasti sanoin “Uukuniemi – ei mikään tuppukylä?”. Kaikki tuntui olevan kylässä hyvin. Palvelut pelasi ja lapsiperheitä riitti. Kuitenkin alle kymmenen vuotta tämän jälkeen Uukuniemelle kävi samoin, kuin monelle muullekin pienelle suomalaiselle kunnalle. Kuntaliitos vei mukanaan.
Vuonna 2005 Uukuniemi liitettiin osaksi Parikkalan kuntaa. Muutaman vuoden kuluttua palvelut alkoivat loppua yksi toisensa perään uuden kunnan pohjoispäästä. Koulu lakkautettiin ja terveysasema katosi. Aktiiviset uukuniemeläiset ja kylän kesäasukkaat pyrkivät pitämään kylää virkeänä kaikin mahdollisin keinoin. Pieniä valonpilkahduksia onkin vuosien saatossa nähty, näistä mainittakoon muun muassa Uukuniemen Ilon järjestämät Elotulirock-festivaalit ja Uukuniemen Urheilijoiden hankkima erittäin toimiva kuntosali rajapirtille. Väistämättä on kuitenkin näyttänyt siltä, että kylä alkaa vaipua unholaan. Uukuniemen talvet tuntuivat entistä pidemmiltä.
Viimeinen sinetti oli kaupan sulkeutuminen. Mikä on kylän kohtalo? pohtivat varmasti monet.
Kuluva vuosi on ollut poikkeuksellinen ja tuonut rutkasti valoa tunnelin päähän. Tästä suuri kiitos jälleeen aktiivisille uukuniemeläisille ja Uukuniemen kesäasukkaille (Vasukkaille), jotka jaksavat vuodesta toiseen tuoda iloa ja toivoa pienelle kylälle. Papinniemen leirintäalue sai uuden tutun omistajan, kyläkauppa avautui ja Vasukkaat paljastivat pitävänsä kesäsenssit ensi kesänä. Myös pitäjänimen käyttöä on alettu ajamaan. Tuntuu kuin Uukuniemi olisi nyt jollain tavalla uudestisyntynyt.
Elokuu on puolessa välissä, syksyn pimeys ja talven pakkaset lähestyvät. Mieltä lämmittää kuitenkin kovasti tieto siitä, että Uukuniemen pieni piskuinen kylä porskuttaa eteenpäin uutta virtaa saaneena.
Ensi kesää innolla odottaen.
Tuomas Tiainen
Kirjoittaja on Uukuniemen Seudun Sanomien kesätoimittaja,
joka viihtyy paljon maailmalla, mutta palaa aina rakkaalle
kotiseudulleen Uukuniemelle.
Tänään 11.7. vietetään maailman väestöpäivää. Vuodesta 1989 saakka vietetyn päivän tarkoituksena on lisätä tietoisuutta väestön kasvuun ja kehitykseen liittyvistä haasteista. Maailman väkiluku ylitti 7 miljardia vuonna 2011. YK:n väestörahasto arvioi väkiluvun nousevan vuonna 2050 jo yli 9,3 miljardiin. Syntyvyyden ohella lisääntyvään väestömäärään vaikuttaa kuolleisuuden lasku. Ihmiset elävät nykyään huomattavasti pidempään kuin aikaisemmin. Kehittyvissä maissa väestö ei kasva, mutta ikääntyy huomattavasti. Suurin osa väestökasvusta tapahtuukin kehitysmaissa ja etenkin näiden kaupungeissa. Tilaa ei kuitenkaan ole loputtomasti. Mihin ihmiset oikein mahtuisivat?
Opiskelin vuonna 2015 tammikuusta toukokuuhun Filippiinien Metro-Manilassa, joka on maailman tiheiten asuttu kaupunkialue. Siellä asuu 42,857 ihmistä neliökilometria kohden. Vertauskohteena mainittakoon vaikka Parikkala, jossa vastaava luku on 8,8 ihmistä. Uukuniemellä se on vieläkin vähemmän.
Koko Metro-Manilan alueella asukkaita on yhteensä lähes 13 miljoonaa. Väkiluku kasvaa hurjaa vauhtia. On ennustettu että vuonna 2020 suurin osa maailman megakaupungista sijaitsee Aasiassa. Metro-Manilassa asuu tuolloin todennäköisesti yli 20 miljoonaa ihmistä.
Halusin Manilassa asuessani kokea kaikki mahdollisimman hyvin paikallisten näkökulmasta. Esimerkiksi koulumatkani olisin voinut vallan hyvin tehdä hienolla ilmastoidulla taksilla, joka olisi syönyt kukkarostani muutaman euron suuntaansa. Päätin kuitenkin käyttää liikkumiseen kaupunkialueen junaa ja jeepneytä. Nopeasti tiivistettynä jeepney on Yhdysvaltojen miehistönkuljetusauto toisen maailmansodan ajalta, jonka kätevät filippiiniläiset muuttivat pikkubussiksi liikennöimään paikallisliikenteeseen.
Ruuhka-aikaan kaikki tuntui yhdeltä kaaokselta. Ihmisiä ja eri kulkuneuvoja on silmin kantamattomiin joka puolella. Juna-asemilla junien sulkeutuvat ovet erottavat ne sadat ja tuhannet ihmiset, jotka mahtuvat kyytiin ja jotka jäävät asemalle odottamaan. Junissa ollaan kuin sillit purkissa. Kaaos on kuitenkin hallittua. Kuin ihmeen kaupalla kaikki tuntuu toimivan, vaikkakin erittäin hitaasti. Kärsimätön ja kellontarkasti elävä länsimaalainen menettäisi hermonsa heti, mutta leppoisa filippiiniläinen jaksaa odottaa. Järkyttävä kuumuus ei tee asiasta yhtään helpompaa. Hiki virtaa jo pelkästään paikallaan seisten. Järki sanoo että kovin paljoa enempää ihmisiä ei voi Metro-Manilaan enää mahtua. Hallittu kaaos ei ole kohta enää hallittua.
Kun saavuin takaisin kotipaikalleni Uukuniemelle Manilassa asutun puolen vuoden jälkeen tajusin tämän valtavan kontrastin näiden kahden paikan välillä. Taloja siellä täällä harvakseltaan, ei roskan roskaa missään, autoja tiellä korkeintaan muutama tunnissa.
Muutama päivä sitten saunoin parin ystäväni kanssa. Istuimme saunan terassilla ja kuuntelimme kuinka Pyhäjärven laineet liplattivat ja käki kukkui taustalla. Ei muita ihmisiä mailla halmeilla. Kerroin tästä kontrasti Metro-Manilaan verrattuna. Pohdimme miksi nykyään kaikki haluavat muuttaa kaupunkiin ja kuinka pienet syrjäkylät kuolevat. Voisiko maahanmuutosta olla apua elvyttämään Uukuniemen kaltaiset kylät? Täällä olisi nimittäin tilaa jossa tallata.
Tuomas Tiainen
Kirjoittaja on Uukuniemen Seudun Sanomien kesätoimittaja,
joka viihtyy paljon maailmalla, mutta palaa aina rakkaalle
kotiseudulleen Uukuniemelle.
