доброе утро Latvasyrjä!

‘Back home from Russia. To be in the middle of nowhere without a map and running out of gas, is an experience. You also should try it.’

Siinä viesti jonka laitoin internetiin palattuamme Akin, poikani kanssa moottoripyörämatkalta Venäjältä. Englanniksi siksi, että belgialaiset tuttavamme ymmärtävät suomea yhtä vähän kuin venäläiset englantia taikka suomalaiset venäjää. Taikka suomalaiset edes kyrillisiä kirjaimia.

Noihin kyrillisiin kirjaimiin ja venäjän kieleen törmää viimeistään raja-asemalla aikamoisella pläjäyksellä, jos on jäänyt etukäteen huomioimatta joku tarvittava dokumentti. Meiltä jäi: tullausselvitys. Kuulostaa helpolta hoitaa. Siitä vain täyttelet ja parin minuutin kuluttua asia on hoidettu? Vaikeus syntyy siitä, että sinulle annetaan kolme kaksipuolista kaavaketta jotka pitää täyttää oikein eikä niissä ole ainuttakaan suomenkielistä, englanninkielistä tai mitään länsimaista sanaa, ei edes kirjainta. Siitä se seikkailu sitten alkoi.

Episodi I: Kuinka pääsen rajan yli?

Motoristit, siis moottoripyöräilijät tuntevat yhteenkuuluvuutta, mikä näkyy tielläkin niin Suomessa kuin jopa Venäjällä. Ulkoisesti se ilmenee nousevana kätenä vastaantulevalle moottoripyöräilijälle. Värtsilän raja-asemalla se oli tullausilmoituksen suomalainen täyttöapu Venäjälle matkanneelta motoristiryhmältä. Pojilla oli täyttöohje jota lainaamalla selvitimme kuuden sivun kirjallisen tehtävän sutjakasti. Rasti tuohon, tuohon … allekirjoitus ja päiväys tuohon. Kaksi kaavaketta menomatkaa varten ja yksi paluuta.

Pietarin lähellä se ilmeni venäläisenä oikotien opastuksena Pietari – Viipuri tielle, kun olimme bussipysäkillä tutkimassa huoltoasemalta saamaamme kartan kopiota. Pojat ajoivat edellä oikeaan risteykseen. Spasibo, bolsoje spasibo! Paljon kiitoksia. Tällaisina hetkinä ei oikein usko venäläisistä kertoviin luonteenpiirteisiin, urbaaneihin legendoihin töykeydestä ja epäystävällisyydestä. Mutta se kieli, se yhteinen kieli! Miten voit olla ystävällinen jos sanaakaan puheestasi ei ymmärretä? Tuosta auttamisen halusta ja auttamisesta olisi enemmänkin kerrottavaa mutta mennään itse matkaan.

Venäjä opettaa

Venäjälle siis päästiin kolmen passintarkastuksen ja kirjallisten harjoitusten kautta. Ajoimme helteessä pikitietä Värtsilästä Sortavalaan. Ei ole tien kunnossa juuri kehumista. Kyllä sen kuitenkin autollakin keinuu ja kimpoilee suuremmitta vaurioitta. Uusi asfaltti olisi paikallaan koko matkalle mutta määrärahat taitavat olla sielläkin puolella tiukalla, koska kunnostus oli vain kaiteiden maalausta. Sanoin Akille, että syy maalaukseen oli se, että tie erottuu muusta luonnosta. Helpottaahan se ajamista sekin.

Tarkoituksemme oli kääntyä Ruskealasta Kaalamoon ja ajaa sitä kautta Latvasyrjään heti tulopäivänä mutta tienhaara livahti ohi ja jouduimme ottamaan uuden suunnan Sortavalasta. Teiden viitoitus oli mitätöntä, käsittämätöntä taikka sitä ei ollut lainkaan, joten tutustuimme tällä kertaa väliin Sortavala – Kaalamo – Ruskeala. Se on kuhmurainen ja irtosorainen. Tämän harharetken anti oli se, että nyt on koordinaatit selvillä Ruskealan museokaivoksesta ja Herran Kukkarosta. Tämä jälkimmäinen on kirkon lisäksi myös pieni majoituspaikka. Nimi on ihan suomea, johtuen rakentajista ja pitäjistä.
Ruskealasta ajoimme taas Sortavalaan eikä tie ollut parantunut yhtään kolmessa tunnissa. Samoja kaiteita maalattiin edelleen.

Etsimme hotellin. Sekin oli ‘piilossa’. Ensimmäisellä kerralla ajoimme ohi vaikka talon kulmalla oli hotelli – kyltti. Kun katsot kuvaa ymmärtänet miksi niin kävi. Paikka oli Hotelli Scandinavia. Kuulostaa pohjoismaiselta. Sillä on ‘tietty maine’ ja se ei ole urbaani legenda. Se on ihan totta. Illalla yhdeksän aikaan ovellamme kävi kahden hengen suoramarkkinointiryhmä. Kauppoihin emme ryhtyneet, emme edes hintaneuvotteluihin. Mistähän mahtoivat saada kahden mieshenkilön huoneen numeron? Huone itsessään oli ihan asumiskelpoinen ulkoa uskomattoman näköisessä talossa. Siellä sai ihan hyvät unet ja aamulla ovelle koputettiin taas, nyt baariin katetusta aamiaisesta. Aika oli minuutilleen illalla sovittu. Ruoka – annos ei ollut loistava mutta samassa suhteessa talon ulkoiseen ilmeeseen kuin huonekin. Kyllä sillä jaksoi ajella. Ajopelitkin olivat tallella talon edessä. Niiden vartioinnista joutui maksamaan 100 ruplaa / kpl eli runsaat kaksi euroa.

Nyt löytyi oikea tie. Tuokslahden kautta Latvasyrjään. Surullista Tuokslahden kohdalla on, niinkuin monessa muussakin paikassa täällä, että todella kauniit rakennuspaikat ovat röttelökyliä. Tuokslahdella on ehkä toivoa, koska tie sinne on leveä soratie, se ehkä asfaltoidaan jollain vuosikymmenellä. Seudulle on rakennettu ja rakennetaan uusia talojakin. Yksi uusi oli venäläiseen ympäristöön outo punatiilinen omakotitalo. Portin ulkopuolella seisoi Toyotan hopeinen katumaasturi ja aita talon ympärillä oli korkea. Vanhaakin kunnostettiin ihan kuin suomalaisia rintamamiestaloja.

Tuokslahden jälkeen tie alkoi huonota kunnes se oli henkilöautolla ajokelvotonta. Kaikki tierummut olivat joko painuneet maan sisään tai routa oli nostanut ne maan pinnalle ja pakkanen halkaissut. Vesi ei virrannut muualle kuin tielle. Sillä oli uskomaton määrä leveitä, syvyydeltään ja pohjaltaan arvaamattomia lätäköitä. Kaikki kosteikot valuivat niihin ja niissä pysyivät
.
Seitsemäntoista vuotta sitten olimme täällä bussilla. Jotta se onnistuisi taas, tarvittaisiin sama määrä vuosia tien korjaukseen. Suomen armeijan miehistökuljetusvaunu Pasi olisi näillä teillä oikea kulkupeli.
Älä nyt ymmärrä väärin, tarkoitan vain maastokelpoisuutta.

Jos ei ole Pasia tallissa niin enduromoottoripyöräkin menettelee. Se kannattaa rengastaa maastokumeilla ja vot, matka taittuu vaikka saappaat kastuu. Akilta tosin irtosi toisesta saappaasta pohja ja se suorastaan imi vettä sisäänsä. Uusiahan saa joten menetys oli vain rahallinen.
Tavoitteemme Latvasyrjässä oli käydä Kyläahossa (Joka joissain kartoissa kirjoitetaan Kylä – aho) isäni Arvi Härkösen synnyintilalla. Toinen etsittävä oli äitini Toini Pellikan synnyinkoti ja kolmas isoäitini Tyyne Fabririuksen synnyinpaikka. Neljäs muuten vain mielenkiintoinen kohde oli Pitkäkoski, jossa suomalaisaikaan oli voimalaitos.

Näistä neljästä kaksi löytyi. Pääsimme ajamalla aika lähelle Kyläahoa. Kävelimme loppumatkan miehenkorkuisen horsma-, nokkos- ja siankärsämöviljelmän halki. Satoa ei oltu näköjään korjattu aikoihin. Kyläahon mailla teimme itsellemme lounaan, keittelimme venäläiset nuudelikeitot ja söimme venäläisen leivän. Ne olimme ostaneet Sortavalasta kellarikaupasta. Puhuivat siellä yllätykseksi suomea. Ruoka maistui hyvältä ja tuntui tarpeelliselta kolmenkymmenen kilometrin ‘erikoiskokeen’ jälkeen.

Pellikoiden talon kivijalka löytyi hikisen lepikkoretkeilyn jälkeen. Edellisellä käyntikerralla sinne pääsi liittymän muistoa pitkin. Nyt siitä ei ollut jälkeäkään.
Löytämättä jäi Lamminsyrjän tie (isoäidin synnyinkoti). Voihan olla, että keväällä ennen kasvuston rehevöitymistä polun löytyminen onnistuisi (siksihän se tie on muuttunut, jos mitään enää on).
Samoin oli käynyt Pitkäkosken tielle. Luonto oli ottanut takaisin omansa. Ja luonto valtaa myös Vieremänhovin talon paikan. Nyt siitä törrötti vain savupiippu surullisena rinteessä taivasta vasten. Viimeksi siinä asuttiin.

Keskenkasvuinen jänis pujahti tieltä pensaaseen moottoripyörän edestä. Siellä se kasvaa isoksi ja on syksyllä riistaa metsästäjille, jos ei kettu sitä syö. Metsästystä täällä jonkin verran harrastetaan, sen näkee hylsyistä, nuotiopaikoista ja siitäkin, että rajavyöhykekylttiin oli joku testannut haulikkonsa hajontaa (mahtoiko Olla Baikal?) ja kohdistanut luodikkonsa (Mosin – Nagant?). Sen kyltin ‘luvattomalla’ puolella on Latvasyrjä. Kumma kyllä tuossa taulussa on ihan englanniksi kerrottu, että tästä eteenpäin pitää olla passi ja luvat. Arvaan, ettei metsästäjilläkään ole niitä täällä liikkuessaan. Olimme siinä suhteessa yhtä synnittömiä kuin paikallinen väestö.

Anoimme kyllä kulkulupaa kahteen kertaan. Ensimmäisellä kerralla tuli bumerangi, koska anomus olisi tullut täyttää kyrillisin kirjaimin, soittivat raja – asemalta. Täytimme ne kyrillisin kirjaimin – eikä mitään tapahtunut. Tämä toinen anomus oli varmaan jäänyt työpöydän lootaan ja löytyy sieltä vasta nyt, kun matkamme on jo tehty, kommentilla: ‘Ai mutta tämähän onkin jäänyt käsittelemättä. Ei mutta nythän se on jo myöhäistä. Pannaan roskiin.’ Näin oikaistaan byrokraattinen mutka. Virkamieskunnassakin on omat Juha Kankkusensa.

Latvasyrjä nähtiin ja näillä teillä oivalsi miksi enduromoottoripyörä on keksitty ja mihin se sopii – Venäjän matkailuun tietysti. Ajoasu meni kotiin tultua suoraan pesuun. Se oli hikinen, kurainen ja erittäin pölyinen, ja vasta keväällä sen pesin. Ajosaappaat olivat niin kuraiset, että niitä piti puhdistaa jo hotelli Piipun Pihan ovella, jotta ilkesi astua siistiin tuloaulaan. Piipun Piha on ihan oikeasti todella siisti. Olimme siellä toisen yön. Tiskin takana puhutaan suomea ja huoneet ovat todella mukavat ja hiljaiset. Suosittelen, jos Sortavalassa liikut. Paikka on lähellä Riekkalan saarta. Teimme iltakävelyn sinne ja takaisin. Karjalaisen veljekset Myrskylästä olisivat varmaan tehneet sen myös mielellään, heidän äitinsä kun on sieltä kotoisin.

Kunnon reissu. Kunnon reissu ei ole koskaan helppo. Helpolla ei synny muistoja. Helpolla et opi uusia asioita. Helpolla reissulla ei näkemyksesi avarru. Jos on kymmenettä kertaa samassa hotellissa Kreikassa niin avartumisen kanssa on varmaan niin ja näin. Maksa voi avartua.
Siispä: Go east young man, go east!
Siellä nimittäin riittää oppimista, alkaen bensan ostosta kielitaidottomana takapihan tankilta.
Rankka reissu mutta tuli tehtyä. Ja silti:

Suattasinha mie käyvä siellä vaikka uuvestaan, jos kohalle sattuu.

до свидания Latvasyrjä
do svidanija Latvasyrjä, näkemiin

Hannu Arvinpoika Härkönen
Mäntsälä

Erityiskiitos Maijalle ja Heikille, jotka majoittivat ja ylöspitivät meidät yösyvämmen karjalaiseen malliin
Ylä – Kuorejärven rannalla Niukkalassa, jotta pääsimme aikaisin aamulla rajalle ennen jonoja.
ps. Kertomus alkaa: dobreo utro, hyvää huomenta.

Tänä aamuna 6.15 Starttasivat Uukuniemen Timolahdesta isä kauppias Hannu Härkönen 61 ja poika Aki Härkönen 36 kohti Värtsilän rajanylitysasemaa suuntana Latvasyrjä. Yöpymispaikat löytyivät Sortavalasta, Scandinaviasta ja Piipun Pihasta.
– Mennään katsomaan onko paikat kunnossa eli onko kivijalka paikoillaan, tuumaili Hannu lähtiessä.
Matkareittinä Härkösillä on tänään Ruskeala-Kaalama-Ännikänniemi-Latvasyrjä ja yöpyminen Sortavalassa.
– Näkee paremmin ja paikat hahmottuvat kun liikkuu omalla vehkeellä, Hannu sanoi ja pakkasi varusteita pyörään. Renkaiden korjausvarustuksiin kuului paikkaussprey.
– Suuntaamme paikkoihin, joista lapsuudessa kuuli vanhempien jutuissa.
Hannu oli laminoinut nykyisiä venäjänkielisiä ja vanhoja Karjalan karttoja.
Hänelle muistui mieleen äidin kertomukset kuinka kuljettiin Suitsaan Martinan saaren kautta. Hannu isän sukulaisia Pennasia asui Suitsan saaressa Pennalassa.
– Kartasta oivalsin, että saarien välinen salmi on kapea, melkein uimalla ylitettävä.

Härköset ajelivat moottoripyörillä eilen Uukuniemelle ja kävivät Papinniemessä muistelemassa reilun vuosikymmenen takaisia juhannuksia, joita useiden myrskyläläisten tapaan siellä viettivät. Papinniemessä he tapasivatkin Myrskylästä lomalle ja Uukuniemi-juhlille saapuneen Harri Ersalan. Harrin sukujuuret ovat myös Latvasyrjän kylässä.

Kiireisenä it-päällikkönä työskentelevä helsinkiläinen Aki kävi Uukuniemellä 17 vuotta sitten. Nuori mies istui illalla tyynen Ylä-Kuorejärven rannalla mykistyneenä karjalaiseen luontoon, joka juuri on kauneimmillaan.
– Reissu on jännä kokemus kuin pieni seikkailu, nuori mies mietiskeli.

Akin ja Hannun matkasta saamme kuulla lisää lähiaikoina mm.uukuniemi.infossa sekä Karjala-lehdessä.

MA-N

… Projekti jatkuu, siitä huolimatta.

Aluksi kiitän siitä palautteesta, jota alkoi tulla hetimiten tämän matkakertomuksen ensimmäisen osan jälkeen, myöskin enemmän Venäjän asioita tuntevalta taholta. Kiitos hyvistä neuvoista.

Osittain niiden ansiosta olemme nyt laatimassa ‘selviytymispakkausta’ mahdollisten ongelmatilanteiden selvittämiseksi. Mitä tarvitaan? Kaapelinkorjaussarja, vaijerin korjausvälineet, miten rengaspuolen korjaus, entä sähköviat? Paljon on mahdollisia ongelmia, joihin on löydettävä apu mieluummin paikan päällä. ‘Metsään’ kun ollaan menossa. Se on riivatun raskasta työntää 180 – kiloista moottoripyörää ihmisten ilmoille, varsinkin ylämäissä.

Naapurin Vesku piti matkaa extremenä, sanoi että ei kannattaisi lähteä. On siinä meillä sanoja, kun itse lähti eilen sateessa ajamaan kohti Italiaa moottoripyörällä. Se reissu kestää 10 päivää ja vauhdit on välillä varmasti aika kovat. Eilen säätila Euroopassa oli myrskyinen, paikoitellen tuuli 100 km/t. Jos siinä säässä painaa kahtasataa vastatuuleen, niin se on extremeä se.
Sellaistakin kannustusta.

Läntisessä maailmassa majapaikan löytää aika kivuttomasti. Hetken näytti siltä, että Sortavalasta ei löydy kesäsesongin aikana huoneita lainkaan. Aloitin hotellihuoneen kyselyn omasta mielestäni jo hyvissä ajoin, kolme viikkoa sitten. Ajattelin tehdä sen itselleni helpoksi ja kysyä kalleimmista hotelleista ensin. Sinne ei varmaan ole tunkua. Kävijäthän ovat säästäväisiä suomalaisia.

Lähetin sähköpostilla kyselyn hotelliin nimeltä Kaunis, uusi hotelli rannassa: Nämä yöt, kaksi henkeä, onko mahdollista?. Kysyin ensin suomeksi. Varmuuden vuoksi laitoin saman englanniksi ‘If You prefer english …’

Parin päivän kuluttua tuli tyhjän näköinen vastausviesti. Ajattelin, että sattuuhan niitä vahinkoja sähköpostissakin ja matkaan lähtee tyhjä kuori. Normaalistihan vastausviestit sisältävät ainakin sen ‘Kiitos yhteydenotostanne jne’. Nyt ei mitään.
Tuijotin ruutua hetken kuin tämä tunnettu tuntematon H. Moilanen ja se alkoi elää. Toisessa alakulmassa oli kaksi pientä kirjainta: ei. Pienin kirjaimin ilman vastaajan nimeä. Joillakin tuntuu olevan hallussa tuo tiivistetty ilmaisu.
Seurahuoneelta tuli kyllä ei useampisanaisena.

Uusi yritys, lähetin hotelli Piipun Pihaan samanlaisen kyselyn vähän kysymysmerkkinä. Saas nähdä mitä sieltä, jos nyt mitään? Alexander Alexandrovski vastasi ymmärrettävällä suomella, että valitettavasti ei ole kahdeksi yöksi, mutta jos haluan hän voi kysellä muista hotelleista. Ystävällisin terveisin jne. Ihan sivistyneen oloisesti. Totesin pojalleni Akille, että täytyyhän miehen olla sivistynyt, kun ymmärtää suomeakin.
Alexander hoiti sitten yöpymispaikat ja valitteli, että syntyy vaivaa, kun joutuu vaihtamaan hotellia kesken matkan. Hän hoiti myös kutsut viisumianomuksen liitteiksi sähköpostilla hotellivouchereiden kera. Poika keräsi monta pistettä. Maksun halusi kyllä heti luottokortilla. Parempi euro pivossa kuin kymmenen ruplaa oksalla. Tämä on muuten ihan totta jo valuuttakurssienkin valossa.

Kulkulupapuolelta tuli palautetta puhelimella.
Suomalainen rajavartija Niiralasta soitti ja kertoi, että anomuksemme oli hylätty.
Näin olivat naapurin kolleegat yhteisessä palaverissa kertoneet.
Olivat kertoneet myös, että anomus oli oikein täytetty.
Tämähän meni sitten melkein putkeen:
Anomus oli löytänyt käsitteleville virkamiehille
Vastaus tuli parissa viikossa, niin kuin oli luvattu
Ja propuska oli oikein täytetty
mutta ANOMUS OLI HYLÄTTY!

Hätäinen alkaisi tällä kohtaa ihmetellä ja ajatella syytä. Ei pidä ajatella, ihmettelyssäkin on kyllin.
Syy hylkäämiseen oli: Lomake tulee täyttää kyrillisin kirjaimin!
Voihan erään maan keisari! Miten voidaan todeta, että lomake on oikein täytetty, jos sen sisältöä ei ole ymmärretty. Mie vaan kysyn! Se oli siis ymmärretty.
Syy on tietenkin sikäläisissä säännöissä jotka sanoo(ko?): Lomake on täytettävä kyrillisin kirjaimin!
Rajan takana ihmetellään varmaan samaa asiaa, koska skandinaavit merkit ja englanti ovat hallussa.
Uskotaan näin, uskotaanhan: Hylkääminen siellä harmittaa yhtä paljon kuin täällä, kun taas tehtiin turhaa työtä.

Ei silti syytä masennukseen. Täytimme lomakkeet uudelleen kyrillisin kirjaimin venäjänkielisin sanoin (Tuntui oudolta kirjoittaa englantia kyrillisin kirjaimin, siksi mutka sanakirjan kautta.)
Länsimaisia merkkejä jäi seuraaviin kenttiin:
Nimi, sehän laitetaan viisumianomukseenkin samassa muodossa kuin mitä se on passissa.
Rekisterinumero, jos sen kääntää, ei se näytä enää samalta
Ajoneuvon merkki ja malli, edellisestä syystä
VIN (vehicle identification number), koska se terminä jo on englanninkielinen)
Saapas nähdä miten nyt suut pannaan. Suomipoika haluaa sitkeästi noudattaa naapurimaan lakia vaikka omat olisivat paljon mukavampia.
Jos käännöksessä tuli vakavia kielioppivirheitä, joutuuko kielikurssille vuorten taa?

Pienenä sivujuonteena tähän sattuu mukavasti sähkömies, joka kävi eilen viimeistelemässä keittiömme sähkövedot remontin lopuksi. Hän kertoi menevänsä lomalle Kuusamoon, omalle mökilleen joka on 200 metriä rajasta, ei lupa-anomuksia. Jos oikein mittoja ymmärrän, 200m on vähemmän kuin 30km.

Meitä piti lähteä Latvasyrjään alkujaan kolme. Se olisi ollut troikka . Nyt lähtee vain kaksi, se on parivaljakko, Aki ja minä. Kaikille kolmelle ehdokkaalle sopivaa ajankohtaa ei tältä kesältä löytynyt. Se pois jäävä on veljeni, tämä BMW-Funduro – mies. Hän on matkamme aikana Volgan risteilyllä, sama maa kuitenkin.
Sanoin kyllä hänelle, että jättäisi ne Volgan lautturit jo rauhaan, kun näyttävät siinä Ilja Repinin 1 maalauksessa jo kovin rasittuneilta. Ei se auttanut.
Nämä taulun henkilöt on korvattu saksalaisilla dieseleillä saksalaisen risteilyaluksen konehuoneessa. Liekö lautturit irtisanottu taloudellisin ja tuotannollisin perustein kapitalistiseen tapaan? Entä ne YT – neuvottelut? Irtisanomiskorvaukset?

Volga muuttuu mutta projekti etenee:
-Viisumit (виза) tulivat jo.
-Hotellihuoneet (гостиница комната) on varattu ja maksettu .
-Intercom (интерцом) kypärästä kypärään on hankittu
-Kulkulupa (пропуска) seilaa Volgaa vastavirtaan.

Viittaus:
1 Paljastui vast’ikää minulle(kinko), että Ilja Repin asui Suomessa 30 vuotta. Hän ei muuttanut takaisin Neuvostoliittoon vaikka Lenin sitä pyysi. Syynä eivät olleet oudot kirjaimet, mies kun oli alkujaan Ukrainasta.
Hänen töitään kannattaa käydä katsomassa livenä. Ne ovat tosi hyviä.

Hannu Arvinpoika Härkönen
Mäntsälä (МЭНТСЭЛЭ)
Hannu Härkönen
+358400126500 hannu.t.harkonen@gmail.com

***
Artikkelisarjan ensimmäinen osa luettavissa täällä:
http://www.uukuniemi.info/artikkelit/?id=321

Saamme uukuniemi.infossa seurata tänä kesänä Hannu ja Aki Härkösen matkaa rajantakaiselle Uukuniemelle. Mäntsälässä asuvan Hannun vanhempien, Toini ja Arvi Härkösen juuret ovat Latvasyrjän kylässä.

доброе утро Latvasyrjä?

Silloin oli lämmin kesäkuun päivä. Bussin kylkiä raapaisivat välillä lehtipuiden taipuisat oksat. Tie oli kapea ja mutkainen . Välillä pysähdyimme ja annoimme lehmille kulkuluvan, ammuimme shampanjapullon korkilla pääskysiä – ei osunut.

Ylämäki, alamäki, mutkia – aina mentiin johonkin suuntaan, paitsi ei suoraan, vaihteleva eläväinen tie.

Kun sitä katsoi bussin tuulilasin läpi takapenkiltä, se katosi välillä kokonaan näkyvistä ja palasi alamäissä takaisin. Vähän kuin kiitorata ensi kertaa lentokonesimulaattoria tietokoneella pelatessa. Noin se käyttäytyi.
Heräsi ajatus, jonka lausuin ääneen: ’Tällainen kivijalkamatka olisi täydellinen , jos näitä teitä voisi ajaa nelitahtiendurolla kevyttä sladdia ja pystyttää teltan Kyläahon maille, yöpyä siellä ja laulaa neuvostovastaisia lauluja.’

Kyläaho oli isäni synnyinkoti.

Silloin ei ollut alla sopivaa pyörää, taisi olla Kawan VN750, custom asfaltille, ei mutkaiselle soratielle. Hyvä syy olla heti ryhtymättä mihinkään.

Aika kului. Neuvostoliitto kaatui ilman suomalaisia lauluja Paskolammin takana. (Hauska nimi ja ihan oikea lampi, venäjänkielisissä kartoissa tuo kriittinen o on vaihtunut a:ksi. Hyi!)

Veljeni Ripa hankki itselleen uuden neuvostopyörän, Uralin. ’Mainio’ BMW – kopio ajalta ennen sotia. Tekniikka oli pidetty samana, väritys oli muutettu. Se vaihtui sittemmin aitoon BMW:hen – Funduroon (ja Mäkelän Ilkka sai omaan Uraliinsa halvalla runsaasti varaosia. Ajaa niillä vieläkin)

Tätäkin myöhemmin se kysymys sitten tuli: ’Eikös meillä ole yksi reissu tekemättä?’
Minä: ’Niin. On kyllä. Mutta minulla ei ole ihan oikeanlaista mopoa.’
Ajelin Suzukin GSX 750 kyykkypyörällä ja sillä ei ole asiaa mutkaisille rospuuton kurittamille sorateille. Ei ainakaan jos haluaa nauttia ajosta.
Ja tähän Aki, jälkikasvuni, jotta : ’Senhän voi vaihtaa.’

Hänellä on nyt Hondan Transalp ja minulla saman valmistajan Dominator. Veekakkonen ja yksimukinen, puolienduroita molemmat, sen verran yksityiskohtia tekniikasta kiinnostuneille.
Ei ole enää estettä matkalle tässä suhteessa. Näillä pitäisi selvitä lätäköiden kierrosta mukavasti. Ja jos ei huvita kiertää, ajaa suoraan yli.

Päätettiin lähteä käymään. Tai ainakin yrittää lähtöä. Tänä kesänä.
Koska Latvasyrjä ei ole Ruotsissa vaan tyystin toisessa suunnassa, pari asiaa pitää hoitaa ennen matkaa passin, hammasharjan ja Visa – kortin lisäksi kulkulupa Venäjän rajavyöhykkeelle. Latvasyrjä on syvällä kyseisellä alueella vaikka suojavyöhykkeen kokoa onkin viime vuosina muuteltu suuntaan ja sitten toiseen.

Tästä lupa – asiasta tuntuu liikkuvan erilaisia urbaaneja legendoja: Ehdottomasta ei:stä ’no senkun ajelee piikkilangalle asti’
Sikäläisen lainsäädännön mukaan tuollainen lupa kyllä pitää olla niin venäläisillä kuin ulkomaalisillakin.
Mutta mistä sellaisen luvan saa? Vai saako sitä lainkaan yksityinen yksittäinen kulkija? Mitä se edellyttää? Keneltä sitä anotaan? Yllättäen esiin kimmahtelee monia kysymyksiä joita ei synny matkalla länteen. Ei edes matkalla kommunistiseen Kuubaan.
Mielellään sitä liikkuisi maassa maan tavalla.

Onneksi on tuo netti, siunattu Internetti.
Sieltä löytyy Venäjän Federaation Suomen suurlähetystön viralliset sivut ja niiltä seikkaperäinen selvitys voimassa olevasta säädöksestä ja lupa-asioiden kulusta ja käsittelystä. Vaikuttaa helpolta:
1. Täytä lomake, jossa tulee olla seuraavat asiat…
2. Lähetä käsittelyyn postilla tai faxilla
3. Odota kaksi viikkoa, saat kulkuluvan kotiisi.
Teoria on teoriaa ja käytäntö 🙂

Проблема 1: Mistä lomake? Ei aavistustakaan. Lähetystön sivuilta sitä ei löydy vaikka siihen viitattiin. Siellä kerrotaan kyllä, että sakot rapsahtaa, jos lupaa ei ole.
Kysyin asiaa Suomi – Venäjä seuralta ja sieltä tulikin yllättäen vastaus yön yli, liitteenä anomuslomakepaketti sähköisessä muodossa, tarpeellisia ja tarpeettomia kaavakkeita. Positiivisen rivakkaa toimintaa.

Проблема 2: Vaikka anomuksen voi lähettää käsittelyyn Karjalan tasavallan viranomaisille myös faxilla, niin mistään ei löytynyt ainuttakaan fax – numeroa. Täytyi laittaa postissa eikä osoitteen oikeellisuudesta voinut olla ihan varma vaikka se on ’copy – pastettu’ virallisilta sivuilta.
Проблема 3: Anomuskaavake on venäjänkielinen eikä sitä ole saatavilla muilla kielillä. Voihan sen käännättää, jos on tuttavapiirissä joku osaava. Taikka käännättää maksusta jollakin.

Minä en kieltä osaa, joten lomakkeen täyttö antoi pienen piristeen ja kyrillisten aakkosten alkeet.
Tuli kai täytettyä oikein? Aika näyttää tuliko.
Jos meni väärin, joutuuko sen vuoriston taakse, josta eräs moottoripyörä on saanut nimensä?

Toinen virallinen ’propuska’ on viisumi.Viisumianomukset lähtevät tällä viikolla ja niiden käsittelyn kuvittelisi olevan aika vaivatonta, koska rajan yli liikkuu nykyisellään väkeä aika vilkkaasti.
Viisumin anomisessakin on omat mausteensa: Ei riitä, että ilmoittaa tulevansa käymään. Pitää osoittaa, että joku haluaa sinut käymään eli on saatava kutsu. Majoituksen järjestäjä sellaisen kyllä hoiti, onneksi. Muuten matkan teko olisi tyssännyt siihen, kun ei tunne Venäjältä ketään muuten kuin nimeltä.

Toinen lisäselvitys on vakuutusselvitys. Ei riitä, että on mukana vakuutusyhtiön kansainvälinen vakuutuskortti vaan yhtiöltä on saatava erityinen kirjallinen lausunto, että kyllä tämä mies on vahvasti vakuutettu, kaikki kulut maksetaan, jos joutuu hospitaaliin. Lisäksi täytyy vielä tehdä ’kyllä näin on’ – liite ja laittaa siihen oma allekirjoitus.

Tarkkana pitää olla myös siinä millaisena turistina aikoo liikkua. Turisti on turisti, mutta omalla autolla liikkuva on autoturisti. Luokituksista ei löydy lainkaan vaihtoehtoa ’moottoripyöräturisti’. Sillä kohtaa joutuu joustamaan ja ryhtymään autoturistiksi. Ja kuulkaa, tämä asia on ilmettävä myös kutsussa Venäjälle. Se saattaa aiheuttaa ja aiheuttikin lisää tiedon vaihtoa rajan yli.

Ja näin sanoo sääntö viisumista: Virheellisten tietojen antaminen voi johtaa viisumin hylkäämiseen, myös matkan aikana! Mikä se olikaan, se vuoristo nimeltään?

Venäjän matkailu on jännittävää jo ennen kuin ehtii maahan asti.

Projekti etenee silti.

Hannu Arvinpoika Härkönen

***
Artikkelisarjan osa 2 luettavissa täältä:
http://www.uukuniemi.info/artikkelit/?id=338