Kategoriat
Arkistot

Uukuniemi-juhlien avauspäivä: ortodoksinen perintö Uukuniemellä

 

Lauantaina alkoivat kaksipäiväiset Uukuniemi-juhlat kirkonmäellä aamutorin ja Uukuniemi-seuran vuosikokouksen merkeissä. Aurinkoinen mutta tuulinen sää oli ihanteellinen juhlakansaa ajatellen. Keittolounaan jälkeen päästiin kuulemaan päivän esitelmäosuutta, jonka avasi Juha-Pekka Hirvonen. Aiheena oli Uukuniemen historia ortodoksisesta näkökulmasta, sekä ortodoksinen perintö. Vasukkaiden Mirja Ulmanen kertoi Papinniemen karjalaisortodoksisen muinaiskylän historiapolkuhankkeesta ja argeologi Ville Laakso puolestaan ortodoksisuuden vaikutuksesta Uukuniemellä. Hirtoriantutkija ja dosentti Juha Pohjolainen esitelmöi pitäjäntuvassa ennen ehtoolliskirkkoa ja Karjalaista kansanmessua. Iltapäivän musiikkiosuuksiin kuului Pirkko Fihlmanin itkulauluesitys ja Lappeenrannan ortodoksisen seurakunnan kirkkokuoron kuorolauluesitys.

Päivä päättyi Mikkolanniemen toimintakeskuksella “Koti, uskonto ja isänmaa” -laulunäytelmään. Varsinainen pääjuhla alkaa sunnuntaina 2.7. klo. 13.00 kirkkomäen piha-alueella. Juhlapuhujana tänä vuonna kuullaan kansaneläkelaitoksen pääjohtaja Elli Aaltosta.

Uukuniemi-juhlat kirkonmäellä 1.-2.7-2017.
Juha-Pekka Hirvonen.
Uukuniemi-seuran puheenjohtaja Riitta Katko.

 

K.L.

 

Jaa juttu Facebookissa:

Kesän yleisurheilukisakausi avattiin Niukkalan urheilukentällä

Tämän kesän ensimmäiset lasten urheilukilpailut käytiin tiistaina 27.6. Niukkalan urheilukentällä. Lajeina olivat lyhyet juoksumatkat sekä pituushyppy. Osallistujia oli paikalla yli 20 ja ilmassa oli todellista urheilumeininkiä! Myös sää oli suosiollinen, eikä sadetta saatu niskaan kisojen aikana. Seuraavat kilpailut käydään perjantaina 7.7. klo. 18, jolloin lajeina kuulantyöntö sekä keihäänheitto/pallonheitto.

Pienet juoksumiehet Roope Melanen (oik.), Jimi Hirvi ja Akseli Parhiala.
Tasaväkinen nelikko lähestymässä maaliviivaa. Pojat 9 -sarjassa mittaa toisistaan ottivat Eino Leminen (oik.), Jonne Hirvi, Edward Haynes ja Artturi Parhiala.
Koko pituushyppykilpailun pisin tulos 3,87 kirjattiin Aada Heiskasen nimiin.
Poikien pituushyppytyylinäytteitä. Sarja pojat 9: Edward Haynes.
Sarja pojat 7: Onni Tynkkynen.
Sarja pojat 11: Eetu Leminen.
Palkintojenjaon aika! Urheilijaneitokaiset Katariina Ulvinen (vas.), Mai Melanen, Kristiina Ulvinen ja Olivia Ainala.
Tytöt 9 sarjan kukkaistyttö Sanni Parhiala.
Kesäkisojen vakiokävijä Emilia Ainala, tytöt 11 -sarjassa.

 

Salamana maaliviivan yli! Korkeimmalla korokkeella Roope Melanen ja vierellä toiseksi tullut Jimi Hirvi sekä Akseli Parhiala.

 

Tulokset 27.6.2017

Pituus

Pojat 5:

  1. Jimi Hirvi 0,60
  2. Roope Melanen 0,62
  3. Akseli Parhiala 0,64

 

Pojat 7:

  1. Jesse Hirvi 2,22
  2. Eero Leminen 2,15
  3. Onni Tynkkynen 1,38

 

Pojat 9:

  1. Artturi Parhiala 2,53
  2. Eino Leminen 2,42
  3. Edward Haynes 2,20
  4. Jonne Hirvi 2,08

 

Pojat 11:

  1. Eetu Leminen 3,18
  2. Santtu Parhiala 2,80

 

Pojat 13:

  1. Elias Kuikka 3,18

 

Pojat 15:

  1. Niko Ainala 3,61

 

 

Tytöt 5:

  1. Mai Melanen 1,44
  2. Katariina Ulvinen 1,30
  3. Kristiina Ulvinen 0,86
  4. Olivia Ainala 0,78

 

Tytöt 7:

  1. Aurora Parhiala 1,59

 

Tytöt 9:

  1. Sanni Parhiala 1,93

 

Tytöt 11:

  1. Emilia Ainala 2,90

 

Tytöt 13:

  1. Aada Heiskanen 3,87

 

Juoksu

 

Pojat 5 (40m):

  1. Roope Melanen 15,72
  2. Jimi Hirvi 16,74
  3. Akseli Parhiala 17,82

 

Pojat 7 (40m):

  1. Eero Leminen 8,31
  2. Jesse Hirvi 8,68
  3. Onni Tynkkynen 9,64

 

Pojat 9 (40m):

  1. Eino Leminen 7,48
  2. Jonne Hirvi 7,59
  3. Edward Haynes 7,88
  4. Artturi Pahriala 8,16

 

Pojat 11 (60m):

  1. Eetu Leminen 9,67
  2. Santtu Parhiala 10,50

 

Pojat 13 (60m):

  1. Elias Kuikka 9,93

 

Tytöt 5 (40m):

  1. Mai Melanen 12,42
  2. Katariina Ulvinen 13,92
  3. Kristiina Ulvinen 14,95
  4. Olivia Ainala 15,55

 

Tytöt 7 (40m):

  1. Aurora Parhiala 10,45

 

Tytöt 9 (40m):

  1. Sanni Parhiala 8,48

 

Tytöt 11 (60m):

  1. Emilia Ainala 11,51

 

Tytöt 13 (60m):

  1. Aada Heiskanen 8,69

 

K.L.

Jaa juttu Facebookissa:

Papinniemen juhannuskokko keräsi kävijöitä

 

Papinniemen leirintäalueen perinteinen juhannuskokkotapahtuma sai väen perjantai-iltana liikkeelle viileästä säästä huolimatta. Kokkosaareen jo kevättalvella pystytetty roihu sytytettiin klo. 20, ja ihmismassa oli levittäytynyt sitä ihailemaan sekä rannalle että vesille. Vaikka tuuli puhalsikin järvellä napakasti, oli veneitä saapunut paikalle kymmenittäin. Myös ravintolarakennuksen ympärillä kävi kuhina jo alkuillasta. Illan esiintyjinä nähtiin ensin Pakokeino -yhtye, joka aloitti osuutensa noin klo. 21. Pääesiintyjä Harri Marstio puolestaan asteli estradille loppuillasta. Juhannuksen vietto jatkui vielä lauantaina Bablon tahdittamana.

 

Papinniemen juhannuskokko 2017.
Juhannuksen juhlijoita vesillä.

Kokon jälkeen alkoi jonoa syntyä päärakennuksen tiskille.
Kiireestää huolimatta aina on aikaa yhdelle kuvalle! Papinniemessä kesän työskentelevä Tuomas Tiainen.

 

K.L.

Jaa juttu Facebookissa:

Suomen komein halkopino…? Tottakai!

 

Kaunis pieni “mökki” Niukkalantien varrella on nyt saanut isosti huomiota. Ilta-Sanomien nettisivuilla nimittäin kysytään “Onko tässä Suomen komein halkopino?”, ja ainakin näin uukuniemeläisestä näkökulmasta vastaus on päivänselvä. Käy lukemassa juttu alla olevasta linkistä:

http://www.is.fi/kotimaa/art-2000005263763.html

 

K.L.

Jaa juttu Facebookissa:

Biisoniareenan ovet aukeavat 1.7.

 

Juholan Biisoniareena avaa ovensa heinäkuun alussa, Uukuniemi-juhlaviikonloppuna. – Tarkoituksena on, että Biisoniareenasta tulisi paikka, jonnea sekä uukuniemeläiset että kesäasukkaat ja muut vierailijat voisivat kokoontua ja viettää kiireetöntä aikaa, sanoo Matti Laukkanen. Uukuniemen pitäjän oma “olohuone” on avoinna heinä-elokuun ajan päivittäin noin klo. 12 alkaen aina iltaan saakka. A-oikeuksilla varustetussa ravintolassa on tarjolla muun muassa biisonikeittolounas ruisleipineen, kahvia, munkkeja, karjalanpiirakoita, jäätelöä jne. Kahvittelun lomassa voi pelata vaikka lautapelejä ja lapsille puolestaan on pihapiiriin rakenteilla hiekkalaatikko.  -Kesän keittiövahvistus, helsinkiläisen Dom Bakery -elintarvikeyhtiön leipuri “Kaltsu”, tekee myös kakkuja tilauksesta, kertoo Laukkanen. Kahvilatuotteiden lisäksi Biisoniareenalle otetaan myyntiin paikallisten lähituottajien tarjoamia tuotteita. Myynti menee suoraan lyhentämättömänä tuottajille.

Heinä-elokuussa on jo muutamia tapahtumia, joiden tarkat päivämäärät ovat tiedossa. Vasukkaiden järjestämä Oopperaillallinen on 15.7. ja perinteeksi muodostunut Tenkasen konsertti 29.7. Lisäksi on joitain yksityistilaisuuksia, jotka eivät kuitenkaan rajoita kahvilan toimintaa. Biisoniareena tarjoaa myös majatalotyylistä majoitusta Niukkalan entisellä palvelutalolla. Hinta ei päätä huimaa, sillä petipaikka maksaa 10 euroa vuorokaudelta. Omat lakanat on tuotava mukaan.

Juholan Biisoniareena Facebookissa:

https://www.facebook.com/biisoniareena/

 

Lisätiedot ja varaukset:

040-5119646/ Matti

045-2565504/ Katri

Juholan Biisoniareenan kahvila avaa ovensa heinäkuun alussa.

 

 

 

 

 

K.L.

Jaa juttu Facebookissa:

Papinniemen kesäkausi virallisesti avattu

 

Kylmä sää jatkuu toistaiseksi, mutta Papinniemen leirintäalue on nyt virallisesti auki! Lauantaina kesäkauden avajaiset keräsi väkeä olosuhteisiin nähden hyvin. Uusi rantasauna terasseineen ja paljuineen sekä vuokramökki olivat nekin saaneet viimeisen silauksen avajaisia varten. – Ruokailijoita kävi päivällä nauttimassa muun muassa burgereita ja pihvejä. Myös naisten ja miesten saunavuoroilla riitti kävijöitä, vaikka tarkkaa määrää on vaikea sanoa, kertoo Niko Hälvä. – Toki kävijöitä olisi varmasti ollut enemmän, jos sää olisi ollut lämpimämpi, mutta olen kyllä oikein tyytyväinen, hän jatkaa. Lippuja illan esityksiin myytiin n. 150 ja varsinkin pääesiintyjä Mustat Silmät veti väkeä myös tanssilattialle. Seuraavaksi suunnataan katse kohti juhannusta, joka on perinteisesti ollut Papinniemen kesän kohokohta.

 

Valmis rantasauna.
Terassi ja palju valmiina vastaanottamaan ensimmäisiä saunojia.

Saunan katetulla terassilla viihtyy sateisellakin säällä.
Kylmyys ei haittaa, sillä maisemia voi ihailla myös suurten ikkunoiden takaa vaikkapa sohvalla maaten.
Illan pääesiintyjä Mustat Silmät.

 

K.L.

Jaa juttu Facebookissa:

Papinniemen uudet mökit ja aktiviteetit palvelevat kävijöitä läheltä ja kaukaa

Vajaa kaksi viikkoa aikaa siihen, kun Papinniemen leirintäalue Uukuniemellä avaa jälleen toimintakautensa. Kesä koittaa siis pian!

Alkukeväällä varmistui ELY-keskukselta rahoitustuki uusiin rakennuksiin, joka on 20% kokonaiskustannuksista. Nyt Papinniemen rantamaisemasta erottuvatkin uusi rantasaunamökki terasseineen ja paljuineen, sekä toinen erillinen vuokramökki. Lisäksi päärakennuksen läheisyyteen nousee uusi grillikota ja myöhemmin syksyllä aloitetaan vielä yhden uuden mökin rakentaminen. Yrittäjä Niko Hälvällä on siis takana kiireinen kevät, alkavasta kesästä puhumattakaan: leirintäalueen sekä Iloisen Pässin Maalaispuodin lisäksi jatkossa työllistää myös kunnallispolitiikka Parikkalan kunnanvaltuuston riveissä. – Tarkoituksena on lisätä leirintäalueen talvikäyttöä ja tarjota jatkossa myös ympärivuotisia karavaanipaikkoja, kertoo Hälvä. Uudet hirsirakenteiset mökit edustavat ajatonta tyyliä ja suurista ikkunoista aukenee upea näkymä Pyhäjärvelle. – Mökit on rakennettu valmistajan tehtaalla valmiiksi, josta ne on sitten siirretty tänne paikan päälle. Näin saadaan kaikki valmiiksi heti kesäkauden avajaisiin, jotka järjestetään 27.5. Hälvä jatkaa.

Uusien mökkien lisäksi vuokrattavana on 8 vanhaa mökkiä, joita myös kunnostetaan ja pintaremontoidaan vähitellen. Aiemmin alueen hoitajan käytössä ollut rakennus remontoidaan niin ikään vuokramökiksi juhannukseen mennessä. Kaiken kaikkiaan vuokrattavana on siis yhteensä 11 mökkiä. Uuden rantasaunan lisäksi myös vanha saunarakennus pysyy edelleen käytössä “kakkossaunana”. – Varauksia kesälle on jo tullut hyvin. Uudet mökit näkyvät sähköisessä varausjärjestelmässä piakkoin ja ovat vuokrattavissa avajaisista lähtien, Hälvä sanoo. Jo ennen leirintäalueyrittäjäksi ryhtymistäänkin Papinniemessä useita kesiä viettänyt Hälvä on huomannut eron lomalaisten mökkivarauksissa: -Aiemmin mökit vuokrattiin seuraavaksi kesäsesongiksi jo edellisenä kesänä, nykyisin taas suurin osa varauksista tulee hyvin lyhyellä varoitusajalla, toteaa Hälvä. Mökkien, saunan ja paljun lisäksi Papinniemi tarjoaa tänä kesänä myös erilaisia aktiviteetteja. – Rakenteilla on frisbeegolf -rata, joka valmistuu muutamien viikkojen kuluessa. Sup-lautojen ohella jatkossa on mahdollista vuokrata myös kajakkeja, hän jatkaa.

Leirintäalueella töitä paiskii tänä kesänä peräti neljä työntekijää. – Iloisen Pässin Maalaispuodissa kesätyöntekijöitä on viisi ja sieltä saamme tarpeen tullessa siirrettyä apujoukkoja Pappariin, Hälvä sanoo.

Niko Hälvä ja uusi upea rantasauna viittä vaille valmiina.
Rantasaunan ja uuden vuokramökin rakentaja Salvoksen puumerkki näkyy saunan seinällä.

Näkymä suoraan saunan lauteilta.
Rantasaunan tyyliä edustava vuokramökki paistattelee iltapäivän auringossa.

Virallisesti rantasauna  vihitään käyttöön avajaisten yhteydessä 27.5. Naisten yleinen saunavuoro avajaispäivänä on klo. 14-16 ja miesten vuoro klo. 16-18. Myöhemmin on mahdollisuus varata myös yksityisvuoroja. Ravintola avataan aamulla klo. 10 ja tarjolla on heti muun muassa kuuluisia biisoniburgereita. Illalla paikalle saapuu peräti kolme bändiä, joista ensimmäinen, Tuhannen tempun Tiina & N.Y.S aloittaa klo. 20 Pelle Miljoonan covereilla. Ohjelmaa jatkaa Cheeky Bastards klo. 21 ja pääesiintyjä Mustat Silmät  hyppää lauteille noin klo 22.30.

Juhannus on perinteisesti ollut Papinniemen kesän ykköstapahtuma. – Kokko on jo jäiden aikana käyty kokoamassa kokkosaareen. Kunnon roihu on siis tulossa, Hälvä naurahtaa. Kokon sytytys tapahtuu tuttuun tapaan juhannusaattona klo. 20 jonka jälkeen illan musiikkiohjelmasta vastaa Pakokeino -bändi Joensuusta sekä pääesiintyjä Harri Marstio. Juhannuspäivän iltana esiintymään saapuu puolestaan Bablo. Ravintolapalvelut ovat nekin avoinna yömyöhään.

Tuttujen kesätapahtumien lisäksi Papinniemessä järjestetään ensimmäistä kertaa viikon mittainen FINtango -festivaali, tangon-, luonnon- ja maaseutukulttuurin lomaviikko. – Tangoviikon järjetämisessä ovat mukana paikalliset yhdistykset sekä yksityishenkilöt. Festivaaliviikon ohjelmassa yhdistyvät musiikki, tanssi sekä paikallinen ruokakulttuuri. Tapahtuman ajaksi paikalle saapuvat DJ:t Tixa ja Vilunki, Radio Helsingistä tutut juontajat, jotka soittavat musiikkia joka ilta. Viikon loppupuolella kuullaan myös paljon livemusiikkia, Hälvä kertoo. Viikkoon mahtuu myös kurssimuotoista tanssinopetusta Kalle Bergin johdolla sekä saksalaisen ja suomalaisen kulttuurin kohtaamista. Erilaiset päiväohjelmat rytmittävät viikkoa ja luvassa on muun muassa kanoottiretkiä Pyhäjärvellä, tanssiretki Rajavaaran lavalle, tutustumista Parikkalan patsaspuistoon sekä “Lintuinmaahan” ja vaikka mitä muuta. – Festivaaliviikon voi ostaa joko koko pakettina, sisältäen kaiken majoituksesta ruokiin sekä päiväohjelmiin, tai sitten voi osallistua yksittäiseen tapahtumaan, Hälvä sanoo.

Papinniemi on mukana myös heinäkuussa järjestettävillä Kesäsensseillä vastaamassa anniskelusta ja Iloisen Pässin Maalaispuoti osallistuu omalla osastolla. – Ja tietysti on sitten vielä kesäkauden päättäjäiset 1.9. Tuolloin musiikista vastaavat Risto ja pääesiintyjä Jukka Nousiainen, Hälvä päättää.

Papinniemi Camping

Papinniemi Camping Facebookissa

 

Papinniemen kesäkauden esiintyjiin voit tutustua alla olevista linkeistä:

Cheeky Bastards Facebook

Cheeky Bastards

Mustat Silmät Facebook

Mustat Silmät

Harri Marstio

Pakokeino Facebook

Bablo Facebook

 

K.L.

Jaa juttu Facebookissa:

Juhola heräilee kesäkauteen

Oli kelit mitä hyvänsä, vappu lähestyy ja ensi viikolla ollaan jo toukokuun puolella. Kesä kolkuttelee ovella ja Uukuniemi moninkertaistaa asukasmääränsä kun lomalaiset sekä vapaa-ajan asukkaat saapuvat.

Myös Juhola heräilee jälleen talviunilta. – Juuri saavuimme Uukuniemelle, toimme hiukan tavaroita ja tulimme järjestelemään paikkoja, kertoo Helsingissä vakituisesti asuva yrittäjä Matti Laukkanen puhelimessa.  Vuodesta 2008 lähtien Laukkasen perheen omistuksessa ollut Juholan tila, eli “Biisoniareena Oy“, on yksi paikkakunnan parhaista paikoista esimerkiksi häiden, syntymäpäiväjuhlien ja muiden tapahtumien järjestämiseen. Alunperin Laukkanen osti Juholan perheensä lomapaikaksi, sillä hän itse on viettänyt siellä lukuisia lapsuutensa kesiä. – Ensi kesälle on suunnitteilla paljon kaikenlaista ohjelmaa, mutta osa tarkoista päivämääristä on vielä auki. Heinä-elokuussa pyrimme olemaan paikkakunnalla mahdollisimman paljon, hän jatkaa. Biisoniareena Oy:lle on hiljattain myönnetty 529 anniskelupaikkaa. – Siellä on nyt paikka jokaiselle uukuniemeläiselle, Laukkanen naurahtaa.

Laukkasen tarkoituksena on avata heinäkuussa Juholaan kesäravintola. Ravintolan ruokalistalle on kaavailtu muun muassa biisonipastaa sekä päivittäin vaihtuvaa keittoateriaa. Myös paikallisten kalastajien pyytämiä muikkuja on tarjolla aina tilanteen mukaan. Ravintolan pyörittäminen hoituu Laukkasen perhe- ja ystäväporukalla ja aukioloajoista ilmoitetaan myöhemmin. – Olemme myös vuokranneet Niukkalan entisen palvelutalon heinä-elokuun ajaksi majoitustilaksi. Sinne on mahdollista päästä yöpymään kympillä ja omilla lakanoilla, Laukkanen kertoo. Yöpymispaikoille on varmasti tarvetta, sillä esimerkiksi heinäkuussa järjestettävät kesäsenssit ja senssien vetonaula Aki Palsamäki vetävät todennäköisesti kävijöitä pitempienkin matkojen takaa. Myös senssipäivän oopperaillallinen järjestetään Juholassa. Tuolloin on mahdollista päästä kuulemaan oopperalaulaja Jyrki Anttilan sekä hänen puolisonsa Maija Anttilan musisointia. Varmasti lukkoon lyöty tapahtumapäivä on myös jo perinteeksi muodostunut Tenkasen konsertti, joka pidetään tänä vuonna 29.7. Lisäksi heinä- tai elokuussa järjestetään Aili Ikosen jazzkonsertti, Laukkanen sanoo. Muutamia hääjuhlavarauksiakin on jo elokuun puolelle tehty.

Juhola1
Juholan tila muuntuu oivalliseksi paikaksi niin syntymäpäivien. häiden kuin muidenkin tapahtumien järjestämiseen.
Juhola2
Aarne Tenkasta kuullaan tänä vuonna Juholassa 29.7.

 

K.L.

Jaa juttu Facebookissa:

Mikkis-teatterin yhdeksäs kesänäytelmä juhlistaa 100 -vuotiasta Suomea

Mikkolanniemellä kunnioitetaan tulevana kesänä Suomi 100 -juhlavuotta “Koti, uskonto ja isänmaa” -laulunäytelmän muodossa. Mikkis-teatterin esittämä näytelmä kertoo sotaevakoiden vaiheista, ja tapahtumat sijoittuvat väljästi Uukuniemen Matrin kylään. Perhetarinan on käsikirjoittanut ja ohjannut uukuniemeläinen Paavo Vanhanen, ja käsikirjoituksen pohjana ovat toimineet hänen appiukkonsa Väinö Vuorinteen kirjoittamat runot. Matrin kylän kasvatin runot ovat saaneet sävelet niin ikään uukuniemeltä kotoisin olevalta muusikolta Petri Tiaiselta.

Näytelmä saa ensi-iltansa 27.6. ja kyseinen näytös, sekä muutama muu näytös heinäkuun puolella, ovat jo loppuun myytyjä. Mikäli haluat varata paikan juuri tiettyyn näytökseen, kannattaa siis toimia ajoissa. Paikkavarauksia voi tiedustella Heta Ahokkaalta numerosta 040-8457 555 tai sähköpostitse heta.ahokas(at)pp1.inet.fi

Näytösaikataulut löytyvät täältä.

Lippujen hinnat:

Aikuiset: 15€

Lapset: 5€

Ryhmäliput: (vähintään 20 hlö) 13€
Mikkolanniemen kyläyhdistyksen verkkosivut: www.mikkolanniemi.fi

Mikkis-teatteri Facebookissa: https://www.facebook.com/mikkisteatteri/

Kuva-31

Kuva-19

Kuva-1

 

Muusikko Petri Tiainen.
3531_kuva1-150x112
Väinö Vuorinteen runoista sävelletyt laulut on julkaistu myös äänitteen muodossaa vuonna 2013.

 

K.L.

Jaa juttu Facebookissa:

Vasukkaiden juhlavuoden kesäsenssit lähestyvät

Tänä vuonna Uukuniemen vapaa-ajan asukkaat ry eli Vasukkaat juhlivat yhdistyksen 20 -vuotista taivalta. Juhlavuoden kunniaksi Vasukkaat järjestävät jo vuosien takaa tutuksi tulleet Kesäsenssit, mutta tällä kertaa tapahtumapaikkana toimii Kummunkorkea koulu. Senssejä vietetään 15.7.2017 klo. 10-16 ja myynti -ja esittelypaikkoja on sekä sisällä että piha-alueella. 3×3 metrin esittely- tai pöytäpaikan hinta on 50 euroa ja niitä voi tiedustella Mirja Ulmaselta (mirja.ulmanen@gmail.com) tai Markku Uimoselta (uimonenmarkku@gmail.com). -Muutamia varauksia on jo tullut. Paikalle on ilmoittautunut muun muassa lakumyyjä, joka on ollut mukana jokaisena aiempana senssivuotena, kertoo Markku Uimonen.

“Pääsylippuna” sensseillä toimii yllättäen muoviämpäri. – Jokainen lipun ostaja saa itselleen muoviämpärin. Siihen voi sitten kätevästi laittaa senssiostoksensa, naurahtaa Uimonen. Parkkialue tulee viereiselle pellolle ja liikennejärjestelyistä huolehtii Uukuniemen Vpk.

Juhlavuoden sensseillä nähdään myös itse Huutokauppakeisari Aki Palsanmäki. Huutokaupattavia tavaroita tulee olemaan n. 80 ja kevään kuluessa ilmoitetaan tarkemmat tiedot siitä, kuinka tavaroita otetaan vastaan. – Tavaroiden myyntihinnasta 80% menee myyjälle ja 20% tapahtuman järjestäjälle. Kaikki huutokaupattavat tavarat asetetaan nähtäville ennen tapahtuman alkua ja tarjoituksena on, että ainakin osa tavaroista tulisi esittelyyn ennakkoon myös Vasukkaiden nettisivuille, Uimonen sanoo.

aki_thumb
Juhlasenssien vetonaula. Huutokauppakeisari Aki Palsanmäki.

Senssitapahtuman jälkeen ohjelma jatkuu Juholassa, jossa lähiruokabuffetin lisäksi on mahdollista nauttia oopperalaulaja Jyrki Anttilan sekä hänen pianistivaimonsa Maija Anttilan esityksestä. Illalliskortit kyseiseen tilaisuuteen tulevat myyntiin erikseen. Tapahtumarikkaan päivän päättää Nuorisoseuran järjestämät Senssitanssit, jotka myös tanssahdellaan orkesterin tahdittamana Juholassa.

netti_torikan-koululle
Oopperalaulaja Jyrki Anttila sekä pianisti Maija Anttila.

SONY DSC

 

 

 

vasukkaat-300x150

K.L.

Jaa juttu Facebookissa: